Teatteri 

Kun teatteri ja todellisuus sekoittuvat

Teatteriesitys ei koskaan tapahdu tyhjiössä, vaan katsojan mieli ja ympäröivän maailman tapahtumat muokkaavat katsomiskokemusta. Tajusin tämän poikkeuksellisen vahvasti, kun istuin KOM-teatterin aulaan rakennetussa kahvilakatsomossa odottamassa Hamletinkoneen alkamista.

Oli keskiviikko 9. marraskuuta, ja tiedotusvälineet ja netin lukemattomat kanavat olivat toistaneet koko päivän suurinta uutista: Donald Trump oli valittu Yhdysvaltain presidentiksi. Miten tympeä mutta toki looginen päätös ala-arvoiselle ja mauttomalle, vihaa ja valheita vyöryttäneelle vaalikampanjalle! Mikä pettymys!

Siksi oli onni, että olin sattumalta valinnut illan ohjelmaksi Heiner Müllerin kulttimainettakin nauttivan näytelmätekstin enkä mitään tyhjänpäiväistä diibadaabaa. Lauri Maijalan ohjaama puolitoistatuntinen ankara yksinpuhelu toimi ajatusteni nyrkkeilysäkkinä ja siivosi päätä. Näinkin voi teatteria käyttää: apteekkina!

Revi sieluni, syö sydämeni!

Hamletinkoneen toteuttivat kaksi miestä, näyttelijä Niko Saarela ja muusikko Marzi Nyman, jotka molemmat nähtiin myös naisina: raiskattuna, raadeltuna, hylättynä Ofeliana. Turbulenttiselle matkalle poimittiin hetkeksi yleisön joukosta myös satunnainen katsoja.

Esitys alkoi verisesti, kun kilahtavat lasit rikkoutuivat ja kitaristi teloi sormensa. Apuun asteli ohjaaja ja nouti takatiloista laastaria. Maijala yritti nivoa pasteeraamisensa osaksi esitystä, mutta pokka ei ihan kestänyt loppuun asti.

Niko Saarela ja Marzi Nyman Valokuva © Noora Geagea

Müllerin vuonna 1977 kirjoittama teksti venyy moneen. Se, näkeekö päähenkilön shakespearelaisena isänmurhaajana vai vasemmistointellektuaalina, on aivan sama. Kyse on itsetilityksestä, kyvystä tai kyvyttömyydestä elää menneisyyden haamujen kanssa. Teksti räkii ahdistusta ja väkivaltaa, jota KOM-teatterin sovituksessa tukee paikoin kakofoniaksi yltyvä musiikki.

On kiehtovaa, miten mieli rakentaa maailmaa fragmentaarisesta tekstistä. Näin sotaa, alistamista ja henkistä kylmyyttä. Euroopan kohtalon? Ihmiskunnan tuhon? Tulevaisuuden?

Hamletinkone ei missään nimessä ole koominen teksti, mutta Niko Saarela onnistuu luomaan esitykseen jonkin arpisen ja hulluutta lähestyvän kepeyden. Hän ansaitsee kumarruksen mahdottoman mahdollistamisesta, sillä Saarela sinkoaa Müllerin kryptistä tekstiä energisesti, monia merkityksiä luoden.

Kitaristi Marzi Nyman on hänkin hypnoottinen kaveri eri rooleissaan, mutta voi varjele sitä musiikkia! Rytmiä, tenhoa, tulitusta! Nyman myös lauloi, enkä ollut uskoa, millaisen genrekirjon hän suolsi pianon ääressä, kevyesti irrotellen ja sitten taas palkeet pauhuten. Hieno setti.

Paradoksinen lopputulema

Unohtakaa kaikki mitä kirjoitin. Takaraivossani mellesti Trump, mikä sai minut näkemään esityksessä sävyjä ja tasoja, joita siellä ei ollut. Tekijöiden näkemys on taatusti toinen.


Hamletinkone

Ensi-ilta 7.4.2016 KOM-teatterissa.

Teksti: Heiner Müller Suomennos: Outi Nyytäjä Ohjaus: Lauri Maijala Rooleissa: Niko Saarela ja Marzi Nyman Musiikki: Marzi Nyman Lavastus: Työryhmä Valosuunnittelu: Atte Pukero Äänisuunnittelu: Jani Rapo Pukusuunnittelu: Niina Pasanen ja Riitta-Maria Vehman Maskeeraussuunnittelu: Leila Mäkynen

Maksoin lipun itse.

Jätä kommentti

viisitoista − kolmetoista =