Teatteri 

Otetaan Minnasta mallia!

Seitsentoistavuotias, tummahiuksinen neito istuu tuolilla tyylikkäässä, leveähelmaisessa puvussa, oikea käsi lepää kaartuvan selkänojan reunalla. Hän katsoo suoraan kameraan, ilme on tyyni, mutta silmissä on intensiivinen katse ja huulista voi erottaa hennon hymyn.

Kun Kaisa Korhonen kolme vuotta sitten avasi Helsingin Sanomat ja näki kulttuurisivuilla Minna Canthin nuoruudenaikaisen valokuvan Minna Maijalan kirjan arvostelun yhteydessä, hän tiesi: Tästä täytyy kertoa! Nuoresta Minnasta eikä mistään matamista, jota on tarkasteltu yli 100 vuotta.

– Kun ehdotin näytelmän tekemistä Seppo Parkkiselle, hän kiinnostui siitä heti. Samassa yhteydessä päätimme, ettei Minnasta tehdä elämäkertaa, vaan näytelmä käsittelee hänen aatteitaan ja taidettaan, hänen teoksiaan ja niiden vaikutusta, Korhonen kertoo.

Elämä ei voi pysähtyä, sen täytyy vapaasti päästä kulkemaan eteenpäin. Vanhojen totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä.

Suomen Kansallisteatterissa kantaesityksensä viime marraskuussa saanut Canth on käsiohjelmassa nimetty kertomukseksi uuden ajan ihmisistä, ja juuri se, modernius ja Minnan tekstien ajattomuus, ilahduttaa ja tenhoaa. Hyvästi tendenssi-Minna, tervetuloa lahjakas ja uusiin suuntiin alati kurottava kirjailija, keskustelija ja kosmopoliitti!

– Ihminen pyrkii joka hetki muuttumaan toiseksi. Kyse on kehittymisestä, halusta katsoa eteenpäin, Korhonen sanoo ja lainaa kulttuurihistorioitsija Jukka Sarjalaa, joka esseessään Päättymätön yksilö – henkilöhistorian muuntuva kohde kirjoittaa elämäkertojen ihmistä kaventavasta luonteesta.

Sarjalan mukaan yksilön ahdas leimaaminen saattaa merkitä tälle joutumista rautahäkkiin, oman aikansa ja ympäristönsä vangiksi. Niin on käynyt myös Minna Canthille, jonka kyvyt ja taiteellinen merkitys ovat usein hautautuneet amatsoni-Minnan sankarimyytin alle.

Kaunokirjallisuuden tulee olla kuvastimena, joka ihmisille näyttää minkälaisia he ovat.

Kaisa Korhonen tunnustaa hätkähtäneensä lukiessaan Parkkisen lopullisen näytelmäversion.

– Tajusin heti, että työtä tulisi olemaan paljon. Kylmä hiki nousi, kun mietin, miten saisin tekstistä otteen. Se on niin massiivinen ja runsas. Mutta haasteet ovat mielenkiintoisia, ja aina se ratkaisu löytyy, kun lyödään viisaat päät yhteen.

Näytelmän keskiössä on teatteri: kirjoittaminen, näytteleminen, ohjaaminen, katsominen. Esitys elää samanaikaisesti kahdessa eri ajassa, 1800-luvulla ja nykypäivässä. Levottomia aikoja molemmat.

Oman säväyksensä antaa tietoisuus siitä, että näyttämöllä henkiin heräävät ihmiset ovat historiallisia henkilöitä, tärkeä osa suomalaisen teatterin ja Suomen Kansallisteatterin historiaa.

Primus motorina toimii tietenkin Minna, elinvoimainen nainen, jota näyttelee vapautuneesti Cécile Orblin. Kiinnostavaa on, ettei kirjailijan vanheneminen ole ulkoista vaan henkistä. Hänen vastinparikseen nousee Kaarlo Bergbom, Suomalaisen Teatterin perustaja ja ensimmäinen johtaja, joka toimii Minnalle peilinä, kannustajana ja piiskurina: ”Missä sinun runosuonesi on nyt?!” Jukka Puotilan roolityö on pysäyttävä, herkkä ja monisyinen.

Taide rakastaa elämää, se etsii elämää ja löytää elämää kaikkialta.

Esityksessä ovat merkittävässä osassa myös Minnan näytelmät, joista lainatut autenttiset katkelmat osoittavat, miten ajattomia ne ovat.

– Kaikki ne asiat, joita Minna on käsitellyt näytelmissään, eivät ole mitään menneen maailman aiheita, vaan ne ovat yhä olemassa. Sieltä ne ulottuvat yli 120 vuoden takaa meidän päiviimme asti.

Minnan tekstit myös sallivat uudenlaiset tulkinnat, ilman että ydin kärsii.

– Meidän versiomme esimerkiksi Papin perheen loppukohtauksesta on tietoisesti provokatiivinen, vaikkei se sitä tässä ajassa ehkä olekaan. Olen elämäni aikana miettinyt parikin kertaa sen ohjaamista mutta jättänyt tekemättä, koska en pidä näytelmän lopusta. Myös Minna oli tyytymätön tekstiinsä, hän luonnehti Papin perhettä laimeaksi ja värittömäksi eikä pitänyt sovintoon päättyvästä lopusta.

Minun tähteni elkää ollenkaan surko. Jos teen itseni mahdottomaksi kirjailijana, tulen ehkä ihmisenä sitä onnellisemmaksi.

Ohjaajan assistenttina Canthissa toiminut Elina Lajunen sanoo Minnaa innostavaksi esimerkiksi.

– Minna jäi leskeksi 36-vuotiaana seitsemän lapsen kanssa, samanikäisenä kuin minä olen nyt, mutta perhe ei estänyt häntä toimimasta. Hän hoiti bisneksen, kirjoitti näytelmiä, otti aktiivisesti kantaa. Se on ollut rohkaisevaa, ja olenkin patistellut itseäni suhtautumaan ja hoitamaan asioitani Minna Canth -asenteella.

– Minna oli aina käytännön ihminen, vaikka hänellä oli suuret haaveet ja aatteet, Korhonen lisää.

Lajunen kertoo vaikuttuneensa vahvasti Minnan teksteistä.

– Luin toissa kesänä kaikki Minnan kirjoittamat näytelmät. Eniten kolahtivat Työmiehen vaimo ja Anna-Liisa. Muistan yhä, miten niitä lukiessani sain suorastaan fyysisen reaktion: kuinka ihmistä voidaan kohdella näin väärin?!

Näytelmät ovat saaneet hänet pohtimaan mm. kansalaisrohkeutta, rehellisyyttä, vastuunkantoa.

– Esimerkiksi lapsenmurhan tehnyt Anna-Liisa uskaltaa olla rehellinen itselleen yhteisönsä edessä ja ottaa vastuun teoistaan, vaikka rangaistus on äärimmäisen kova. Sellaista asennetta tarvittaisiin tänäkin päivänä. Novellissaan Kauppias Roller Minna kuvaa ihmisen mielen kärsimystä ja syviin vesiin putoamista tavalla, jonka tunnistan.

Kaisa Korhonen sanoo vaikuttuneensa jo nuorena Minnan sitkeydestä ja peräänantamattomuudesta, ja kirjailijasta kasvoi 16-vuotiaalle tytölle idoli ja esikuva.

– Minna ei luovuta, vaikka hän kohtaa vastoinkäymisiä ja ankaraakin vastustusta. Sellainen voima on harvinaista, mutta sitä tarvitaan, jos haluaa vaikuttaa maailmaan.

Ihminen tarvitsee myös hiukan päivänpaistetta ylläpitääkseen voimiaan elämän taistelussa.

Dokumentaarista ja fiktiivistä aineistoa yhdistelevä, aikahypyillä ja miljöövaihdoksilla leikittelevä Canth on monikerroksisuudessaan oodi näyttämötaiteille, ja ohjaajan yllätyksellinen ote pitää loppuun asti, kun hän lennättää yleisön Pietariin ja rakentaa lähes impressionistisen kohtauksen Minnan aikalaisen, Anton Tšehovin Lokista.

Kuin virvatuli liitää ja väreilee näyttämöllä Nina, jonka Elli Närjä tulkitsee häikäisevällä otteella, intensiivisesti ja sisäisesti palaen. Henri Tuomisen Konstantin on pettymyksissään ankara, luovuutensa ja elämänhalunsa menettänyt mies.

– Näytelmän loppu käsittelee samaa kuin koko esitys: taidetyötä, nimenomaan teatteria. Siinä on kyse taiteilijuudesta, elämästä, oman ristin kantamisesta ja toisaalta lentoon pääsemisestä, aivan kuten Minnakin sitä niin monelta kantilta pohti ja prosessoi, Elina Lajunen sanoo.

– Olemme paljon velkaa venäläiselle teatterille, joka on jättänyt monet jäljet ja arvot suomalaiseen teatteriin. Kohtaus on eräänlainen kiitos. Sitä paitsi se on ajoitettu niin, että yleisö tietää esityksen loppuvan pian, mutta mepä tuommekin näyttämölle uuden alun, Kaisa Korhonen nauraa ja kehuu Ninan tulkitsijaa, venäjää täydellisesti puhuvaa Närjää, jonka kanssa hän on aiemmin työskennellyt Petroskoin kansallisessa teatterissa.

Elli Närjän roolisuoritus teki todistettavasti vaikutuksen myös ohjaaja Ralf Långbackaan.

– Olen ohjannut yli 50 vuotta ja odottanut, että Ralf kehuisi jotenkin. Nyt sain häneltä ensi-illan jälkeen viestin: ”Kiitos hienosta esityksestä. Kuka oikein oli se näyttelijätär, joka esitti näytelmän lopussa Ninaa? En ole koskaan nähnyt niin hyvää Ninaa!” Ja Ralf on niitä varmasti nähnyt ainakin sata!

Jutussa käytetyt lainaukset ovat Minna Canthin tuotannosta.

Minna, Kaisa ja Elina. Jyväskylän Kirkkopuistossa sijaitsevan Nuori Minna Canth -patsaan on tehnyt Pauli Koskinen. Kuva © Kari Junnikkala.

Canth

Kantaesitys 23.11.2016 Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.

Käsikirjoitus: Seppo Parkkinen Ohjaus: Kaisa Korhonen Lavastus: Kati Lukka Pukusuunnittelu: Jaana Aro Musiikki: Hannu Kella Valosuunnittelu: Kalle Ropponen Äänisuunnittelu: Esa Mattila Liikkeellinen neuvonantaja: Marjo Kuusela Naamioinnin suunnittelu: Jari Kettunen Ohjaajan assistentti: Elina Lajunen

Esityskuva: Cécile Orblin (Minna Canth), Pihla Maalismaa, Harri Nousiainen ja Henri Tuominen. Valokuva © Stefan Bremer.

Sain esitykseen lehdistölipun.

Jätä kommentti

viisitoista + yksitoista =