Kirjat Teatteri 

Everstin tyttären tarmolla

Muisto. Göteborg on herännyt kevääseen. Punavalkoiseen kypärään sonnustautunut polkkatukkainen nainen polkee rivakasti ruuhkaisia katuja kolmivaihteisella Mustang Super de Luxella. Takalokasuojaan on liimattu pieni sinivalkoinen lippu. Siinä pyyhältää Birgitta Ulfsson ja huutaa mennessään: ”Terveisiä Suomesta!”

Taiteilija. Tartuin näyttelijä Birgitta Ulfssonin elämäkertaan innokkaasti. Pidän hänen persoonastaan, sanavalmiudestaan ja halustaan katsoa tulevaan, koska menneisyydessä piehtaroiminen turhauttaa. Osin siksi muistelmat olivat pitkään nou-nou, mutta onneksi kirjailija Stig Hansénin kanssa käydyt keskustelut saivat Ulfssonin muuttamaan mielensä. Birgitta Ulfsson – Mikä ettei? (Teos & Förlaget, 2017) on kiinnostava sukellus kahden maan taiteilijaan, joka kieltäytyy olemasta legenda eläessään.

Vuoropuhelu. Elämäkerta on dialogi Ulfssonin ja teatteria syvällisesti tuntevan Hansénin välillä. Ulfsson peilaa ja pohtii näyttelijäntyötään pääosin kahden esityksen, Lucas Svenssonin kirjoittaman ja Anne Takasen (Hansénin puolison) ohjaaman, sotalapsista kertovan Fosterlandet-näytelmän ja Tove Janssonin elämään ja Erna Tauron musiikkiin perustuvan Den avslöjande tröstaren -laulunäytelmän kautta. Analysointia ryyditetään värikkäillä muistoilla, mutta kirja ei etene kronologisesti vaan ajasta ja aiheesta toiseen hypähdellen.

Ankkurit. Bisse nimeää kirjassa elämänsä kaksi ankkuria, aviomiehensä Iwar Wiklanderin ja synnyinmaansa Suomen. Hän ei voisi elää vain Ruotsissa. Suomessa on aina totuuden hetki, hän sanoo. Hän rakastaa suomen kieltä, jota hän kutsuu mielenlaaduksi. Suomen kieli istuu syvässä, ja se on osa sitä Birgittaa, josta hän pitää. Hän puhuu myös ensimmäisestä puolisostaan Lasse Pöystistä ja pojistaan, joihin suhde on yhä vahva, mutta perheenjäsenistä kertomisen tapa on hyvin diskreetti, mikä noudattaa Bissen omaa strategiaa: hän ei tahdo olla julkkis.

Pohjalainen. On tietenkin yksioikoista selittää luonteenpiirteitä perimällä, mutta jotenkin se, että Bissen eversti-isän suku on kotoisin Pohjanmaalta, tuntuu niin järkeenkäyvältä. Varsinkin kun omapäinen Bisse korostaa, ettei koskaan ole suostunut menemään karsinaan, jossa sanotaan ”tällä lailla asiat kuuluu tehdä”. Hän tunnustaa olleensa isän tyttö, mutta perineensä ilonsa äidiltään.

Saari. Lukija pääsee myös Bissen piilopirttiin, Hangon ja Tammisaaren välissä sijaitsevalle saarelle, jota hän kutsuu sydämensä viidenneksi kammioksi. (Samaa nimitystä Bo Carpelan käytti aikanaan Lilla Teaternin intiimistä tilasta, jonka Vivica Bandler rakennutti Tekniska Föreningenin uudisrakennuksen kellariin ja jossa teatteri yhä sijaitsee.) Saaressa Bisse elää luonnon ehdoilla pari kolme kuukautta vuodessa. Siellä hän saunoo, hoitaa ryytimaat, lukee kirjoja ja tuntee elävänsä, kun rajuilmat tulevat.

Rohkeus. Kaltaiselleni teatterifriikille kirjan kiehtovin anti piilee Bissen katseessa, kun hän suuntaa sen teatteriin. Hän ei kestä kasvottomaksi muuttunutta teatteria ja ylenpalttinen viihdyttäminen on hänestä rasittavaa. Hän tunnustaa tehneensä itsekin viihdettä, mutta Lilla Teaternissa uskallettiin myös reagoida epäkohtiin – ja nopeasti. Kun Neuvostoliitto miehitti Tšekkoslovakian, lillanilaiset keskeyttivät harjoitukset ja tekivät viikossa tilalle kantaaottavan kabareen. Toki aika kultaa muistot ja niin edelleen, mutta Bissen kunniaksi on sanottava, ettei hän erehdy pelkästään glorifioimaan mennyttä. Myös virheitä perataan.

Hirmulisko. Kirjassa on paljon huumoria, ja kiinnostavaa on, että sen tarjoilussa hyödynnetään vanhaa kabareetekniikkaa: monet sutkauksista heitetään kuin ohimennen, sivulauseessa. Huumori yltää myös Bisseen itseensä, niin kuvauksissa kuin nimityksissäkin. Lukija voi nähdä, miten hän riehuu kaikkien kanssa kaikissa pukuhuoneissa, kun hän lietsoo itseään farssia varten.

Tulevaisuus. On häkellyttävää tajuta, että kirjan päähenkilö on 87-vuotias. Sellainen vauhti, elämänilo, työtahti! Ei ihme, että äskettäinen keskustelu lääkärin kanssa poiki merkinnän potilaspapereihin: ”Ällistyttävän elinvoimainen vanhus”. Bisse katsoo rehellisesti peiliin tässäkin asiassa. Kun hän unohti tekstiä Fosterlandetissa, epäilys alamäestä heräsi heti. Mutta vielä ei ole aika lopettaa. Ja tiedä, vaikka elämäkertakin saisi jatkoa, sillä Bisse ehdottelee keskustelukumppanilleen kirjekirjan tekemistä.

Trailer Fosterlandet Elsa from Kulturhuset on Vimeo.

Kuva

Birgitta Ulfsson © Sanna Liimatainen. Teos.


Helmet-lukuhaaste

Stig Hansénin kirjalla Birgitta Ulfsson – Mikä ettei? ruksaan Helmet-kirjastojen lukuhaasteen kohdan 36; elämäkerta tai muistelmateos.

Jätä kommentti

16 − viisi =