Teatteri

Kestänkö hiljaisuuden?

Alussa on asetelma, spotin valaisemat kukat. Katse kiertää tilaa, hämärässä yksityiskohtia on vaikea erottaa. Katto on korkealla, kuin kirkossa, katsojat kahdella seinustalla.

Niin se alkaa, katsojan haastaminen. Mieleni on valmis vyörytyksiin ja sanojen virtaan, näyttelijöiden näyttävään esiinmarssiin, mutta mitään ei tapahdu. Helsingin keskustan kaduilta kantautuu liikenteen ääniä, ohi ujeltava ambulanssi ja raitiovaunujen jarrujen kirskuntaa, kunnes äkkiä erotan veden solinan, joka voimistuu. Teatterisalissa sataa. Se on rauhoittava ääni, ja annan periksi: olkoon tämä sitten mindfulness-harjoitus.

Pysähtyneisyys ja pimeys, kynttilät ja kukat ovat keinoja, joilla Ylioppilasteatterin työryhmä herättelee ja liikuttelee yleisön mielenkiintoa. Tosin kaikki eivät kestä Kukin-esityksen pitkiä, hiljaisia jaksoja. Edessäni istuu vanhempi mies, joka vaihtaa levottomasti asentoaan ja tuhahtelee välillä mielenosoituksellisesti, kunnes hän hoksaa ryhtyä tarkkailemaan muiden katsojien ilmeitä.

Sitten ampaistaan ilmaisun toiseen ääripäähän, klovnerian ja karnevaalin maailmaan, kun sähläävä rosvotrio yrittää toteuttaa käsiohjelmassa mainitun näyttämöllisen tehtävänannon: on mentävä seinän läpi. Apuna ovat loitsut ja tv-sarjojen tunnarit. Kohtaus auraa tietä assosiaatioille ja avaa yhden oven esityksen hämmentävään maailmaan. Mitä pidemmälle Kukin etenee, sitä poskettomampia tulkintoja viihdekulttuurista ja urheilusta tutut tarinat, henkilöt ja ilmiöt saavat. Ja taas katsoja yllätetään, nyt kauneudella, herkkyydellä ja syleilyillä, jotka voisi tulkita turvaksi.

Anne Nimellin ohjaaman esityksen tekstien tekijöiksi on käsiohjelmassa merkitty Taimi Nevaluoma ja työryhmä, mikä saattaa selittää paikoin vahvan improvisoinnin vaikutelman. Yllätyksellisyyden tuntua vahvistaa myös kiehtova äänimaailma, muun muassa kolme pianoa, joita näyttelijät siirtelevät ja soittavat milloin näyttämöllä, milloin kulisseissa.

Kukin on eittämättä yksi kummallisimmista esityksistä, jonka olen nähnyt: vuoristoratamainen kohtausten kavalkadi, joka Linnanmäen huvipuistolaitteen tapaan sukeltaa ajoittain myös pimeään. Jos jokin punainen lanka pitäisi nimetä, se voisi olla katsojien odotusten tietoinen alinomainen rikkominen. Absurdius on koukuttavaa, ja tunnustan, että olisin katsonut esitystä pidempään. Tai ehkä syynä oli rationaalinen mieleni, joka etsii kaikesta logiikkaa ja olisi halunnut selityksen.

Kun olen poistumassa teatterista, katseeni osuu yleisöaulan seinälle kiinnitettyyn kankaaseen, jonka alaosassa lukee: kyseenalaista taidetta vuodesta 1926. Niinpä. Tällaista settiä ei ihan joka paikassa tarjoilla – ja sen näen ansiona. Kiitos Ylioppilasteatteri. Ette tälläkään kertaa päästäneet yleisöä helpolla.


Kukin

Ensi-ilta 9.12.2015 Ylioppilasteatterissa.

Teksti: Taimi Nevaluoma ja työryhmä Ohjaus: Anneli Nimell Pukusuunnittelu: Monica Rusanen Valosuunnittelu: Valtteri Halonen Äänisuunnittelu: Lauri Ranta ja Sampo Korrensalo Rooleissa: Miro Apostolakis, Ville Hilska, Veikka Kalavainen, Milla Kuikka, Inna Lampinen, Joonas Lehikoinen, Tuukka Leijavuori, Miili Matikainen, Tommi Moilanen, Otto Pilli, Saban Ramadani, Judith Regwan, Otto Rokka, Esa-Matti Smolander, Anna Suhonen

Kuvassa: Esa-Matti Smolander, Milla Kuikka, Miro Apostolakis. Kuva © Kai Bäckström.

Maksoin lipun itse.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

error: Content is protected !!