Vienosti, jykevästi, tyylillä ja atakilla

Katsastin tänään toisen sydänkäpyseni eli Tampereen Työväen Teatterin ohjelmiston syyskauden avajaisissa. Suuren näyttämön katsomo oli pakkautunut täyteen innokkaita ja uteliaita teatterin harrastajia, ja hiusten ja ohimoiden sävyistä päättelin (toinen nimeni on Sherlock), että nyt ovat harmaat eminenss… eiku eläkeläiset lähteneet hyökyaaltona liikkeelle. Ja hyvä niin, sillä heitä varten lavalle roudattiin useampikin täsmäohjus.

Tilaisuuden juonsi tuttuun tapaan teatterinjohtaja Maarit Pyökäri, joka ei tälläkään kertaa rasittanut yleisöä nimillä eikä numeroilla – paria poikkeusta lukuun ottamatta – vaan uskoi aikuiskatsojien sisälukutaitoon. Suomeksi se tarkoitti vauhdikasta kohtauspotpuria, mutta tilaisuuden aluksi saimme sentään nauttia videolta yhden kauneimmista Lauri Viidan runojen sovituksista. Juu, nokkelimmat arvasivat jo, että puhun tietenkin Alfhildista, jonka on säveltänyt pyörryttävän lahjakas Eeva Kontu ja jonka tulkitsee Jari Ahola. Sirkku Peltolan ohjaama Viita 1949 on ohjelmistossa vielä tänä syksynä. Näin esityksen ensi-illassa ja bloggasin → vaikutelmistani.

Mutta takaisin tämän päivän antiin. Sitä riitti, onhan TTT iso talo ja näyttämöteoksia täydentävät TTT-klubin musiikilliset illat ja stand up -keikat. Musiikkia oli tarjolla hämmentävänkin paljon, ja kieltämättä yllätyin, kun lauluun puhkesi myös Maija Lang, Maarit Tyrkön teoksiin perustuvan näytelmän Presidentti ja tyttö toinen päähenkilö, ja alkoi esittää Partisaanivalssia valikoiduin virkkein. Urkkia emme tavanneet, mutta esityksen ohjannut Pyökäri korosti, ettei luvassa ole näköisesitystä.

Ikäni puolesta voisin kuulua Jykevää on rakkaus: Agents-musiikkikomedian kohdeyleisöön, ja nyt viittaan Esa Pulliaisen luotsaamaan bändiin, mutta näkemämme kahden biisin setti ei pannut tyrää rytkymään. Mutta ehkä annan mahdollisuuden tarinalle. Lapin jylhiin maisemiin sijoittuva 40-vuotiaan raksamiehen rakkaustarina voi osoittautua hauskaksi seikkailuksi, ja kun ohjaaja Tiina Brännare lupaa, että sielu soi, niin mikä ettei.

Puhutaanko vai pannaanko?

Sitten siirrymmekin sujuvasti senioreiden seksiin. Sitä meille tarjoilivat vastustamattomalla tavalla Sinikka Sokka ja Esko Roine. Juu, kuulen tänne asti mutinanne. On totta, että olen jo aikapäiviä sitten menettänyt objektiivisen otteeni, mitä tulee Roineen klaanin kiireiseen vapaaherraan, jota muuten lapsena kutsuttiin Lömpöksi. (Että minä rakastan pudotella kaiken maailman sivuseikkoja. Editoijan kauhu. No niin.)

Kyse on tositapahtumiin pohjautuvasta näytelmästä Kevytkenkäinen nainen. Kirjallisuuden opettajana 40 vuotta toiminut ja eläkkeelle siirtynyt Jane Juska laittoi 67-vuotiaana kirjallisuuslehteen treffi-ilmoituksen, jossa hän kertoi haluavansa harrastaa paljon seksiä sellaisen miehen kanssa, josta hän pitää. Ehdokkaita ilmoittautui 63 kappaletta.

Saimme todistaa, kun Jane pääsi ensimmäisille treffeille 40 vuoteen. Vastassa oli taksisuhari Eddie, joka iloisesti ilmoitti olevansa tissifriikki ja tykänneensä kovasti, kun Jane oli kirjannut ilmoitukseen, että lollot toimii aina. ”Siinä luki Trollope, hän oli 1800-luvulla elänyt kirjailija.” Sen sävyn, jolla Sokka kommenttinsa pudotti, tahtoisin vielä jonakin päivänä oppia. Kaksikon hulvaton kohtaaminen, joka ei todellakaan johtanut sänkyyn, tenhosi yleisöön niin, että vielä bussipysäkillä sain kuulla, kun kaksi varttunutta leidiä kertaili toisilleen Sokan ja Roineen vuorosanoja, ilmeitä ja habitusta.

Potilas puoskareiden käsissä

Taitavaa näyttelijäntyötä saatiin todistaa myös syksyn klassikon esittelevässä katkelmassa, kun näyttämölle köpitteli tautien piinaama Argan, terve mies. Seurakseen hän oli saanut veljensä Béraldin – roolissa Tommi Raitolehto – ja palvelustyttö Toinetten, jota näytteli Teija Auvinen. Niin että kukako on Argan, tämä luulosairas mies, joka päätyi jo tuolinkin alle Molièren herkullisessa komediassa. Pääroolissa nähdään Auvo Vihro, ja hän on syy, miksi tahdon nähdä näytelmän. Häntä ei koskaan kuule kutsuttavan tähtinäyttelijäksi, vaikka taitojensa puolesta Vihro peittoaa niin monet kollegansa. Hänen hedelmäkauppiaansa Herr Schultz Cabaret-musikaalissa! Te, jotka näitte sen, tiedätte mistä puhun.

Näissäkin kemuissa näyttävin herkku oli jätetty viimeiseksi. Vuonna 1964 kantaesityksensä saanutta Viulunsoittaja katolla -musikaalia on sanottu maailman rakastetuimmaksi musikaaliksi. No, kullakin on makunsa, mutta tänään esitetyt pätkät antoivat ymmärtää, että teatterissa on käytetty vähintään tuulikonetta pölyjen puhaltamiseen ja annettu koreografi Petri Kauppiselle lupa päästää riemu, raivo ja energia irti. Tanhut tunteva mies sai kylän vauhtiin ja rytmi tuntui katsomossa asti. Pidin myös siitä, miten lujana ja väestään ylpeänä Tevje näyttäytyi; maitomiehen roolin näyttelee Ola Tuominen. Kyläyhteisö lauloi atakilla historiaansa – Perinteet! – ja asettui ramppiin yleisönsä uljaasti kohdaten. Uskon ja toivon, että ohjaaja Miika Muranen saa teoksen lentoon.

P.S. Jälkikirjoituksena mainittakoon, että lapsille on luvassa loruja, stand up -komiikan ystäville parisuhteen perkuuta ja musadiggareille ihan järjetön määrä artisteja ja bändejä. Vierailuista pitää ehdottomasti mainita Seela Sellan Pieni eläin ja Kirsi-Kaisa Sinisalon Pentinkulman naiset.