Tampere Teatteri 

Aikahyppy sodan ja kalman keskelle

Hetki on lyhyt, tilanne kestää sekunnin, korkeintaan kaksi. Silti sydän tuntuu nousevan kurkkuun ja kroppani jähmettyy, kun kivääri osoittaa kohti.

Olen nähnyt sotaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta vain televisiossa, elokuvissa, tietokoneen näytöllä, sanomalehdissä. En nytkään ole aidosti vaarassa vaan teatterissa, jossa tehdään aikahyppy sadan vuoden taa ja kerrotaan Suomen sisällissodasta faktan ja fiktion keinoin. Autonominen hermostoni on kuitenkin hereillä ja viestit vaarasta kulkevat ihoni alla, kun näyttelijä osoittaa minua aseella ja huutaa käskyjään.

Taistelenko? Pakenenko? Mitä teen?

Sota jätti syvät arvet

Tampereen Teatteri esitteli tänään tiedotusvälineiden edustajille ja bloggaajille ensi lauantaina 27. tammikuuta kantaesityksensä saavan 1918 Teatteri taistelussa -näytelmän tekijöitä, taustoja ja tunnelmia.

Anna-Elina Lyytikäisen kirjoittamassa ja ohjaamassa teoksessa pääroolissa on rakennus, vuonna 1913 käyttöön vihitty Tampereen Teatteri, joka jo muutaman vuoden kuluttua sai hyvin toisenlaisen roolin punakaartin tukikohtana ja taistelijoiden majoituspaikkana.

Sisällissota synnytti Suomessa kansallisen trauman, jonka vaikutuksista ei puhuttu vuosikymmeniin. Kuten Lyytikäinen totesi, kesti lähes 50 vuotta, ennen kuin punaiset pääsivät julkisesti käsittelemään kokemuksiaan; niitä arpia ja haavoja, joita epäsotilaalliset julmuudet, teloitukset ja voittajien sodan jälkeinen käytös synnyttivät. Näytelmän aikajana ei kuitenkaan ulotu niin pitkälle, vaan esitys keskittyy Tampereen valtauksen keskeisiin viikkoihin.

Katsoja sulautuu osaksi esitystä

Teatterin koko ensemblen työllistävä 1918 Teatteri taistelussa ei ole tavanomainen näytelmä, vaan esitys hyödyntää immersiivistä teatteria, toisin sanoen osa katsojista kiertää rakennuksessa autenttisilla tapahtumapaikoilla näyttelijöiden mukana ja seuraa taistelujen etenemistä ja erilaisia yhteenottoja muutaman sentin päästä. Muu yleisö näkee samat tilanteet suoratoistona valkokankaalta.

Voin tunnustaa, että tuntui pahalta katsoa tappamista. Olen nähnyt paljon teatteria, mutta katsomossa yleisön joukossa istuminen on turvallista, hauskaa ja leppoisaa. Nyt turvaväli poistettiin – ja se vaikutti heti katsomisen tapaan.

Myös se, etten todellakaan tiennyt, minne joukkoamme vietiin ja mitä seuraavan kulman takana tapahtuisi, piti valppaana koko ajan. Voin paljastaa, että toimintaa oli yllin kyllin, ja välillä vain pieni välähdys riitti kertomaan olennaisen.

Toivo, uhma, viha ja veri

Tämänpäiväisen uhmalta, vihalta ja vereltä maistuneen katkelman perusteella voin suositella esitystä lämpimästi, niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin – toivoa saati lämpöä ei sodan loppuvaiheessa juuri kenelläkään ollut.

Kirjoitan esityksen nähtyäni siitä lisää, kuten aion kirjoittaa tämän kevään aikana myös muista Tampereen valtausta ja sisällissotaa eri tavoin luotaavista esityksistä ja näyttelyistä. Listallani ovat jo Tampereen Työväen Teatterin musikaali Tytöt 1918, Tampereen Oopperan tuotanto Veljeni vartija ja Museokeskus Vapriikin uudistettu Tampere 1918 -näyttely. Luvassa on ravisuttavia kokemuksia.

Tampereen Teatterissa eletään uudelleen sisällissodan tapahtumia. Kaatuneet punakaartilaiset teatterin aulassa tallensi sata vuotta sitten valokuvaaja Martta Terävä. Alkuperäinen kuva löytyy Museokeskus Vapriikin arkistoista. Kuva © Eija Mäkinen

Jätä kommentti

1 × 3 =