Historia,  Tampere

Poistuneet tuntemattomaan

Kun pari viikkoa sitten luin Tampereen kaupungin suunnitelmista luopua Museo Milavidasta, tarinat hölmöläisistä nousivat taas kerran mieleeni. Syyksi luopumiseen nimetään taloudelliset säästöt, mikä tuntuu järjettömältä, koska kaupunki sijoitti rakennuksen kunnostamiseen 5,5 miljoonaa euroa. Anne Korkalan RPT Docu Oy:n Projektiuutisiin kirjoittamassa jutussa kerrotaan, mitä kaikkea tuolla rahalla tehtiin ja mitä rakennuksen historiasta on paljastunut. Vahva lukusuositus!

Jatkan museon lopettamista ja poliittisten päättäjien tempoilevaa kulttuuripolitiikkaa koskevaa motkotustani myöhemmin, nyt keskityn Milavidan (tunnetaan myös Näsilinnana) rakennuttaneeseen von Nottbeckien sukuun, tarkemmin sanottuna sen viime vaiheisiin eli Lielahdessa sijaitsevaan sukuhautausmaahan, jossa vierailin tänä kesänä.

Minähän tietysti eksyin patikoidessani paikalle, koska en ollut katsonut tarkoin reittiohjeistusta. Olin jostakin syystä saanut päähäni, että hautausmaa sijaitsisi Hiedanrannan kaupunginosassa Lielahden kartanon lähettyvillä, mutta näinhän asia ei siis ole.

Jos tulet Tampereen keskustasta, pääset parhaiten von Nottbeckien sukuhautausmaalle, kun käännyt Paasikiventieltä ensin Enqvistinkadulle, sitten Sellukadulle. Puuilo-yrityksen vieressä sijaitsevan pysäköintialueen takaosasta lähtee tie, joka johtaa hautausmaalle. Toivottavasti tämä auttaa muita historialliseen nähtävyyteen tutustujia.

Enkelit suojelevat kreivitärtä

Korkealla rauta-aidalla ympäröity von Nottbeckien sukuhautausmaa on suljettu suurelta yleisöltä, mutta kesäisin Museo Milavida järjestää kerran kuukaudessa maksuttomat hautausmaaopastukset.

Museo-oppaana Tampereen museoissa työskentelevä Mirka Ylä-Mattila luotsaa meidät, päivän toisen viisikymmenpäisen osallistujien ryhmän kappelin vasemmalle puolelle. Edessämme lepää kymmenen von Nottbeck -suvun vainajaa kahdessa rivissä.

Hautakivet ovat pääosin jylhiä ja koruttomia, suuren ristin hallitsemia mustagraniittisia leposijoja. Vain yksi poikkeaa joukosta, tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeckin vaimon, Liivinmaalla syntyneen ja ennen avioliittoaan keisarinnan hovineitinä toimineen kreivitär Constance Marie Elisen (o.s. Mengden) hauta, joka on koristeellinen, kahden enkelin vartioima paasi, jonka yläosaan on kaiverrettu valkea simpukka, pyhiinvaeltajien kantama henkisyyden symboli.

Kosmopoliitit jäivät etäisiksi

Osallistun nykyään mielelläni opastetuille kierroksille, koska niiden avulla kohteesta saa sellaista tietoa, joka ei pelkästään katselemalla irtoa. Niin nytkin.

Haudan koristeellisuus liittyy vainajan persoonaan. Vaikka Constancen kuoltua vuonna 1888 monessa lehdessä korostettiin hänen tekemäänsä hyväntekeväisyyttä ja harrasta uskonnollisuuttaan, vanhaan ja arvostettuun aatelissukuun kuulunut rouva oli hyvin tyylitietoinen ja tunnettu lukuisista upeista silkkiasuistaan. Niitä ei kuitenkaan jäänyt jäljelle, sillä lähes kaikki Constancen henkilökohtaiset tavarat – vaatteet, lakanat, huonekalut – poltettiin. Hän kuoli tiettävästi syöpään, mutta vielä tuolloin taudin pelättiin olevan tarttuvaa.

Von Nottbeckit olivat kosmopoliitteja, jotka matkustivat paljon ja puhuivat useita kieliä: saksaa, venäjää, ranskaa ja ruotsia. Suomea he eivät osanneet, ja siinä piillee yksi syy, miksi he jäivät niin etäisiksi valtaosalle tamperelaisista.

Seitsemän vuotta takahuoneen hyllyllä

Wilhelm von Nottbeck perusti sukuhautausmaan vuonna 1885, kun hänen poikansa Ernst kuoli epäilyttävissä olosuhteissa vain 21-vuotiaana. Lopullista kuolinsyytä ei koskaan saatu selville. Tehtaanpatruuna haudattiin seuraavaksi viisi vuotta myöhemmin. Hänen hautakivessään on viite Raamattuun, Joh. II. 25. Se on kiinnostava valinta säkeeksi: ”eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on”.

Kun maassamme alkoi kuohua poliittisesti vuonna 1917 ja yhteiskunnalliset olot muuttuivat epävakaisiksi, viimeiset von Nottbeckin suvun jäsenistä lähtivät Suomesta. Kirkonkirjoihin jäänyt merkintä on liikuttava: poistuneet tuntemattomaan. Sukuhaudan tarina kuitenkin jatkuu.

Viimeinen vainaja haudattiin vuonna 1997, ja häneen liittyy pieni salapoliisitarina. Von Nottbeck -suvun vaiheita tutkinut kirjailija Kyllikki Helenius ihmetteli, miksi sukuhautausmaalla ei ole Andrée de Nottbeckin hautakiveä.

Pitkällisten tutkimusten tuloksena kävi ilmi, että Sveitsissä 1990 kuollut rouva oli tuhkattu, muistotilaisuus pidetty Geneven venäläisessä kirkossa ja uurna lähetetty Suomeen. Lopulta se löytyi helsinkiläisen hautaustoimiston takahuoneen hyllyltä, jossa se oli ollut seitsemän vuotta. Andrée de Nottbeckille pidettiin muistotilaisuus Hämeen museossa Tampereella, minkä jälkeen uurna sijoitettiin sukuhautausmaalle.

Tallipihasta Siperiaan ja suihkukaivoon

On epätodennäköistä, että Lielahteen haudattaisiin enää suvun jäseniä. Kaukaista sukuhaaraa asuu Sveitsissä ja Kanadassa, mutta heillä ei ole minkäänlaisia siteitä Tampereelle.

Puiden suojaama hautausmaa on kaunis, vaikka alue onkin hiukan villiintynyt. J. W. Enqvist Oy:n sulfiittiselluloosatehtaan puutarhuri hoiti hautausmaata 60-luvulle asti. Siitä alkaen alueesta on huolehtinut Finlaysonin entisten työntekijöiden perustama Stiftelsen familjen von Nottbecks släktgrav eli Nottbeckien hautausmaasäätiö. Tehtävä on hankala, sillä säätiöllä on pienet resurssit, eikä hautausmaalle tule sähköä eikä vettä. Myös kappeli pysyy toistaiseksi yleisöltä suljettuna.

Kannattaa muuten tutustua Ulla Kaarina Mäkelän tänä keväänä Tampereen yliopistossa tekemään historian pro gradu -tutkielmaan Pojasta polvi paranee? Nottbeckien kolme sukupolvea Finlayson & Co:ssa 1836–1907, jossa hän tutkii Nottbeckien toimintaa sukupolvittain perheyhtiössä ja pohtii kolmannen polven kykenemättömyyttä hoitaa liiketoimia menestyksekkäästi.


Von Nottbeck -suvun hautausmaa on avoinna vielä kahdesti tänä syksynä, su 2.9. klo 11–13 ja su 30.9. klo 11–13. Maksuttomat opastukset klo 11 ja 12, kesto puolisen tuntia.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

error: Content is protected !!