Teatteri 

Desibelivaroitus: Kiljuset tulevat!

Sisääntulo. Olisihan se pitänyt arvata, että koko kaupunki pimenee, poliisivoimat lamaantuvat ja vallankumous käynnistyy, kun Kiljusen perhe päättää lähteä kotitilaltaan sivistyksen pariin. Jo alku enteilee 7,2 magnitudin järistystä Richterin asteikolla, sillä tamperelaisen AHAA Teatterin saliin viimeisenä ilmestyvä ryhmä ei ääntään säästele vaan kailottaa aikeensa ja keskinäisen keskustelunsa volyymilla, joka kantaa kevyesti Ouluun asti.

Ikisuosikki. Kyseessä on tietenkin Kiljusen herrasväki, jonka kirjailija Jalmari Finne loi lastenlehti Pääskystä varten ystävänsä Helmi Krohnin pyynnöstä. Eipä arvannut Finne yli 100 vuotta sitten, millaisen suosikkipesueen hän kynästään loihti. Kiljuskertomuksista kasvoi lopulta 8-osainen kirjasarja, jonka suosio jatkuu yhä. AHAA Teatteriin Kiljanderin perhe on saapunut nelihenkisenä iskuryhmänä eli paikalla ovat äiti, isä ja kaksospojat Mökö ja Luru. Perheen kuopus Plättä on joko jätetty kotiin palvelijoiden hoiviin tai sitten hän ei ole vielä syntynytkään. Perheen koira Pulla on kyllä matkassa mukana, joskin tässä vaiheessa vielä valepuvussa, jos tällainen määritelmä sallitaan.

Kielipeliä. Näkymättömissä pysyttelevä teatterinjohtaja kutsuu Kiljuset näyttämölle kertomaan monista naisistaan – anteeksi, moninaisista vaiheistaan. Johtajan käyttämä kieli on kohteliasta ja sanasto ihanan vanhanaikaista, mikä vihjaa Kiljusten taustaan; sadan vuoden takaiseen Suomeen, sillä sieltähän he tosiasiassa tulevat: menneestä maailmasta, hämäläiseltä maaseudulta.

Seikkailu. Seppo Välisen ohjaama Kiljuset – herrasväki teatterissa pohjautuu Aino Kiven neljän vuoden takaiseen käsikirjoitukseen, jossa tämä on yhdistänyt kirjasarjan eri tarinoita. Näytelmän sijoittaminen teatteriin mahdollistaa nopeat maantieteelliset paikanvaihdokset ja hyppäykset tarinasta toiseen. Seikkailu käynnistyy junamatkalla Helsinkiin, jossa perhe bongaa nähtävyyksiä. Välillä vietetään poikien syntymäpäiväjuhlia kotimaisemissa, etsitään aarretta ja käväistään ison rapakon takana Yhdysvalloissa.

Vasemmalla Satu Lemola ja Jenni Helenius, laatikosta kurkistaa Alexander Wendelin. Kuva © Jari Kivelä

Kaaoskomppania. Museopedagogiikan erityisasiantuntija Sanna Asikainen vertaa Mikä meteli! Kiljusen herrasväki kirjallisuuskasvattajana -kirjassa (2017) kaikkivoipaisia Kiljusia Duudsoneihin, jotka kestävät kurmuutusta ja selviytyvät vaurioitta hurjistakin tempauksista. Häpeilemättömyys on Kiljusille luonteenomaista, eikä perhe yritä miellyttää ketään, mutta omapäisellä toiminnallaan he onnistuvat paitsi synnyttämään sekasortoa, sanoin kuvaamatonta sotkua ja mediakohuja myös saamaan poliisivoimat peräänsä kerta toisensa jälkeen.

Lumivyöry. AHAA Teatterin näyttelijät Satu Lemola (Äiti), Jenni Helenius (Isä), Jussi Jätinvuori (Mökö) ja Alexander Wendelin (Luru) tuntevat Kiljusensa ja antavat äänensä kuulua sekä henkilöhahmojensa venyä paikoin groteskeiksi tyypeiksi piirroselokuvien tapaan. Jalmari Finne oli mykkäelokuvien suurkuluttaja, ja hänen kerrotaan istuneen sunnuntai-iltapäivisin katsomassa niitä lapsiyleisön seassa. Kiljusten tarinoiden tapahtumat, jotka edetessään kasvavat kuin lumivyöry, ja hurjat takaa-ajokohtaukset lienevät peruja tästä harrastuksesta.

Pieruhuumori. Kiljusen perheen perusolemus – äänekkyys ja kommelluksiin joutuminen – sisältävät ansan, johon myös AHAA Teatterin ensemble välillä lankeaa. Huutamisesta ja koheltamisesta tulee itsetarkoitus, eikä se ole katsojan näkökulmasta kiinnostavaa, pitkään jatkuessaan pikemminkin piinaavaa. Sen sijaan pieruhuumoria puolustan, sillä lapset rakastavat sitä, ja kyllä Kiljusiinkin muutama kunnon pärähtävä rupsu mahtuu. Kiehtovimpia olivat hetket, jolloin perhe otti iisimmin ja hyödynsi onomatopoeettista kerrontaa ja veikeää liikekieltä: keinuntaa, ketkutusta, teputusta jne. Myös musiikkituokiot, jotka toteutettiin vain parin instrumentin turvin, kuten Lurun muistoksi esitetty blues, olivat loisteliaita.

Luontosuhde. Pidin myös tavasta, jolla esityksessä hyödynnettiin videoprojisointia (propsit Alisha Davidowille), erityisesti Korkeasaaren tapahtumat saivat kuvituksesta lisätehoja. Jalmari Finnen Kiljuskertomukset muistuttavat monelta osin Hölmöläisten tarinoita ja ovat siksi tavallaan iättömiä, mutta näytelmän monet eläimiin liittyvät kohtaukset saivat minut mietteisiini. Niiden osalta Finnen asenne tuntuu vanhanaikaiselta ja eläinten kohtelu paikoin jopa tunteettomalta.

Väri-ilottelua. Ulla-Maija Peltolan suunnittelema puvustus on sarjakuvamainen ja värikäs, mikä korostaa henkilöiden karikatyyrisiä piirteitä. On olkihattua ja Davy Crockett -lakkia, pylväsnutturaa ja riemunkirjavaa kuosia: pilkkua, palloa, ruutua, raitaa, kukkia, koristeita ja erivärisiä nappeja. Kiljusten äidillä on kaulansa ympärillä hienostorouvan tapaan kettupuuhka, joka näpsäkkäästi muuttuu tilanteen niin vaatiessa perheen Pulla-koiraksi. Kiinnostavaa on, etteivät Jussi Jätinvuori ja Alexander Wendelin juurikaan vaihda vaatteita tulkitessaan näytelmän sivuhenkilöitä, vaan päräyttävät mm. poliisin roolinsa Mökön ja Lurun tamineissa – ja katsoja ostaa sen. Taika toimii.

Tunnustus. Tykkään käydä katsomassa lastenteatteria, koska ohjelmaa on usein tarjolla rampin molemmin puolin. Lapsiyleisö on aikuisia huomattavasti spontaanimpaa ja ääneen ilmaistut mielipiteet yllättäviä ja ytimekkäitä. Niin myös tällä kertaa. Kun Kiljusten Helsingin-reissu oli hurjimmillaan, virkavalta päätti katkaista sähköt koko kaupungista, jolloin myös teatteri pimeni hetkeksi – ja saman tien kuului pienen katsojan kirkas mutta närkästynyt ääni: ”Mää en näe syödä pullaa!”

P.S. AHAA Teatteri suosittelee Kiljuset – herrasväki teatterissa -näytelmää nelivuotiaille ja sitä vanhemmille. Yläikärajaa ei ole, vaan harmaaohimoisetkin voivat nauttia esityksestä, sillä Finnen yhteiskunnallisia ilmiöitä tarkasteleva sarkastinen sävy on tallella, varsinkin loppupuolella, jossa isä Kiljusesta tulee alamaisia ostava kuningas.


Kiljuset – herrasväki teatterissa

Ensi-ilta 31.1.2019 AHAA Teatterissa.

Käsikirjoitus Jalmari Finnen teosten pohjalta: Aino Kivi Ohjaus ja sovitus: Seppo Välinen Lavastus- ja pukusuunnittelu: Ulla-Maija Peltola Äänisuunnittelu ja musiikki: Antti Puumalainen Valosuunnittelu: Antti Kauppi Videosuunnittelu: Alisha Davidow Kampausten ja maskien suunnittelu: Pia Kähkönen

Pääkuva: Jenni Helenius, Jussi Jätinvuori, Alexander Wendelin, Satu Lemola. Kuva © Jari Kivelä

Sain lehdistölipun.

Jätä kommentti

7 − 6 =

error: Content is protected !!