Piika, pirut ja poltergeist

Käynnistin tämän vuoden kesäteatterikauteni Ylöjärvellä, jossa Saurion teatteri esitti kaupungin 150-vuotisen taipaleen kunniaksi paikallishistoriasta kertovan Martinin pirut. Ylöjärven ensimmäisen kunnanjohtajan Pauli Poussun (1928–2013) kirjoittamaan näytelmään Kunnallismies ja kummitukset pohjautuva, Sirkku Veilahden ohjaama esitys kertoo tammikuussa 1885 paikkakuntalaisia ja sittemmin koko Suomea hämmästyttäneestä poltergeist-ilmiöstä tai räyhähengistä, kuten niitä myös kutsutaan.

Tarina on lyhyesti tämä: Eerolan ratsutilaan kuuluvassa torpassa asui vanha pariskunta Efraim ja Eva Martin ja heidän 13-vuotias piikansa Emma Lindroos. Martineita arvostettiin, Efraim oli entinen seppä, joka oli toiminut mm. seurakunnan taloudenhoitajana, kiertokoulun opettajana ja kunnan esimiehenä. Piikatyttö oli sairaalloinen, joidenkin lähteiden perusteella kehitysvammainen. Pariskunta oli asunut samassa talossa yli 40 vuotta, kun yhtäkkiä asunnon esineet alkoivat liikuskella itsekseen. Kaikki alkoi koputuksella, sitten seinästä murtui rappaus. Tavarat lensivät suljetuista laatikoista, leipävartaat tanssivat lattialla, pöytälevyt löivät vastakkain, virsikirja paiskautui ovea vasten, uuniin ilmestyneet tavarat syttyivät itsekseen tuleen jne. Mellastusta kesti kaksi viikkoa, ja kyläläiset olivat ihmeissään. Käräjillehän siitä jouduttiin.

Parituntinen näytelmä esitettiin Saurion talon pihamaalla. Sää oli aurinkoinen, mutta yllättävän kylmä. Suomalaisen kesäteatterikävijän perussetti – viltti, rannelämmittimet ja huppu päähän – oli tarpeen. Rekvisiittaa esitys hyödynsi niukanlaisesti, pääpaino oli henkilöissä, heidän asenteissaan, puheissaan ja reaktioissaan.

Yliluonnolliset tapahtumat herättivät tietenkin pelkoa, sitä enemmän, mitä useampi kyläläinen niitä Martinin torpassa koki. Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti, filosofi Eero Ojanen kertoo kirjassaan Suuri suomalainen kummituskirja (Minerva 2016), miten Ylöjärvellä kokoontunut kihlakunnanoikeus kuuli 15:tä todistajaa, joista vain yksi totesi, ettei ollut havainnut mitään erikoista. Muut olivat nähneet sitäkin merkillisempiä asioita torpassa ja sen lähettyvillä. Yliluonnollisten ilmiöiden esittäminen ei ole kesäteatterissa yksinkertainen juttu, eikä se ihan vakuuttavasti sujunut Saurionkaan talon pihamaalla. Mutta onneksi ohjaaja oli nostanut keskiöön kyläläisten keskinäiset suhteet ja ryhmähysterian, jota osa selvästi lietsoi, osa torppasi.

Näytelmän henkilögalleria kattaa Martinin pariskunnan lisäksi kirkkoherran, poliisikonstaapelin, pienten lasten opettajan, suutarin vaimon, loisen lesken, piian ja pari paremman säätyluokan rouvaa. Värikäs joukko! Väliajan jälkeen esitys keskittyi oikeudenkäyntiin, jolloin tuomari ja nimismies pääsivät kovasti framille. Käsiohjelmassa mainittu Pyörre (Tea Tuomisto), ilmavan viitan kanssa näyttämöllä vauhdikkaasti pyrähdellyt hahmo edusti käsittääkseni henkimaailmaa, ehkä maahisia, ehkä piruja, mutta varma en ole. Roolihenkilöksi on laskettava myös punainen puurakennus, joka avautuvine, sulkeutuvine, lukittuine ja paukkuvine ovineen markkeerasi kiusanhenkien valtaamaa torppaa.

Esityksen paras jännite kasvoi eipäs–juupas-akselilta, kun juorunhaluiset ja kovasti vihtahousua ja pikkupiruja puheissaan viljelleet kyläläiset lietsoivat itseään ja toisiaan maailmanlopun kuvin. Emma-piikaakin epäiltiin. Lisäksi huhuttiin, että Martinit myivät talossaan viinaa, räyhähenkien tekoset kun kiinnostivat ihmisiä niin paljon, että väkeä vaelsi pitkienkin matkojen takaa. Humalaisten osuus heidän joukossaan oli suuri ja jotkut ”pirunkatsojat” syyllistyivät jopa väkivallantekoihin. Mikä oli totuus, kuka puhui totta, kuka suolsi palturia?

Saurion Teatterin näyttelijät ovat harrastajia, enkä tässä tekstissä arvioi heitä samalta viivalta kuin alan ammattilaisia siitä yksinkertaisesta syystä, että se olisi epäreilua. Mutta voin vakuuttaa, että roolisuoritukset olivat herkullisia. Jokainen henkilö oli persoonallinen ja omankaltaisensa, ja valitussa tyylissä pysyttiin loppuun asti. Myös motiivit tuotiin esiin. Pidin kovasti mm. itsetietoisesta ja suffragettimaisia piirteitä väläytelleestä pienten lasten opettajasta (Silja Jumpponen), kursailevasta suutarin vaimosta (Aila Veittola) ja äkseeraavasta tuomarista (Eero Puruskainen, joka näytteli myös kauppiaan roolin). Parhaiten mieleeni jäi lukkarin puoliso, jota Kirsti Mäntynen näytteli suvereenisti. Hän oli aina läsnä tilanteissa, seurasi, reagoi ja pudotteli kommenttejaan siiriangerkoskimaisella temperamentilla ja napakkuudella. Propsit moiselle madamelle!

Saurion Teatteri ei ota esityksellään kantaa siihen, olivatko Martinin torpan tapahtumat yliluonnollisia saati pahojen henkien aiheuttamia, vai löytyikö tapaukselle luonnollinen syy. Siihen kysymykseen eivät ole osanneet vastata jälkipolvetkaan, vaikka kyseessä on Suomen historian tarkimmin dokumentoitu poltergeist-tapaus, jota on pohdittu myös monissa ulkomaisissa tutkimuksissa.

P.S. Ylöjärven vuoden 1885 tapahtumat ovat innoittaneet myös muita taiteilijoita. Vuonna 2002 Teatteri Takomo esitti Juha Siltasen kirjoittaman näytelmän Emma ja Pirut. Näytelmää on esittänyt sittemmin mm. ylivieskalainen teatteriyhdistys YTY-teatteri. Kirjailija Päivi Alasalmi on hyödyntänyt Martinin torpan tapausta romaanissaan Riivatut (Gummerus, 2018).

Martinin pirut

Esitykset 10.–19.5.2019 Saurion Teatterissa Ylöjärvellä.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Sirkku Veilahti Pauli Poussun Kunnallismies ja kummitus -näytelmän pohjalta Lavastus ja puvustus: Työryhmä Tehosteet: Sirkku Veilahti Juliste ja käsiohjelma: Pentti Säynäväjärvi Rooleissa: Silja Jumpponen, Marko Keskinen, Pihla Kuulas, Kirsti Mäntynen, Eero Puruskainen, Airi Rantanen, Janne Sallinen, Sofia Salminen, Pentti Säynäväjärvi, Asta Tervokoski, Tea Tuomisto, Aila Veittola

Pääkuva: Saurion talon pihamaa. Kuva © Eija Mäkinen

Maksoin lipun itse.