Teatteri 

Kirjoja, kaihoa ja kuuhun kadonnut isä

Heti alussa käy selväksi, ettei Keisha Thompsonin yhden naisen esitys sulkeudu synkäksi yksinpuheluksi, vaan näyttelijä rikkoo näkymättömän seinän ja lähestyy katsojia numerologian avulla. Mitä nimeni enteilee? Varsinainen tarina alkaa miehestä, joka muutti nimensä kolmesti. Juuri hän, Keisha Thompsonin jamaikalainen isä – josta tytär ei ole kuullut viiteen kuukauteen mitään – kasvaa puolentoista tunnin aikana lähes mytologisiin mittoihin.

Tampereen Teatterikesässä nähty Man on the Moon pohjautuu Keisha Thompsonin kokemuksiin ja isäsuhteeseen, mutta on tietenkin vaikea arvioida, mikä tarinassa on faktaa, mikä fiktiota. Toisaalta, onko sillä niin väliä? Olennaista on tarinan monikerroksellisuus ja kertojan taito luodata syvällisiä asioita arkisten tilanteiden kautta ja ennen kaikkea kyky välittää lapsen surua, pelkoa ja hämmennystä.

Kolmen kulttuurin katveessa

Thompsonin isästään piirtämä kuva on kaikkea muuta kuin tavallinen. Ehkä eniten satuttaa tieto, ettei isä koskaan kosketa tytärtään. Ei halauksia, ei paijauksia, ei turvallista syliä johon paeta. Sen sijaan Keisha saa pois muuttaneelta isältään kirjoja, kasapäin luettavaa, eikä tarjonta ole todellakaan sieltä kepeimmästä päästä: matematiikkaa, fysiikkaa, historiaa, sanakirjoja, sosiologiaa, vapaustaistelijoiden elämäkertoja.

Thompson kuljettaa tarinaa taitavasti kahden tarkastelukulman, lapsen ja 25-vuotiaan naisen, kautta ja kuvaa samalla kolmen kulttuurin – jamaikalaisen, guayanalaisen ja brittiläisen – katveessa varttuvan tytön kokemuksia maassa, jossa vallitseva ilmapiiri ja hallitseva katse on yhä valkoinen. Sitä on myös TTT:n Kellariteatteriin esitystä katsomaan tullut yleisö, vaikka joillakin meistä ehkä onkin osa juurista myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Jäin moneen kertaan esityksen aikana ihailemaan Thompsonin näyttelijäntyötä; sitä, miten kevyttä, soljuvaa ja luontevaa hänen ilmaisunsa oli. Siitä puuttui täysin teatterillinen alleviivaus. Manchester Theatre Awards -palkintoraadin jäsen David Cunningham luonnehtii Thompsonin esityksen synnyttämää tunnelmaa ystävien väliseksi rupatteluksi. Juuri siltä minustakin tuntui. Älkää ymmärtäkö väärin. Kevyt ei tarkoita Thompsonin tapauksessa improvisoitua ja lonkalta heitettyä jutustelua, vaan taitavasti kohdistettua ja rytmitettyä, paikoin jopa runollista puhetta, jonka lisäksi hän ajoittain lauloi – ja vitsit, miten upealla äänellä!

Miten kasvaa ehjäksi?

Rodullistamisen prosessit ja länsimaissa monin eri tavoin ilmenevä rasismi ovat Man on the Moonin tärkeitä teemoja, mutta yhtä merkittävässä osassa on näytelmän kuvaama ihmisten kyvyttömyys kommunikoida toistensa kanssa. Se, että Thompson luonnehtii isäänsä lukemattomaksi kirjaksi tai esittää hänet miehenä, joka on yhtä kaukana kuin kuu, resonoi vahvasti maassa, jossa Bertolt Brechtin sanontaa lainaten vaietaan kahdella kielellä. Millaiseksi muodostuu ihmisen identiteetti, jos vanhempana on vuorovaikutukseen kykenemätön, poissaoleva yksilö? Miten kasvaa ehjäksi, jos ympäristö kieltäytyy kuulemasta lapsen hätää?

Ei tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, ettei näytelmä pääty onnellisesti, vaikka tytär nyt seisookin edessämme valovoimaisena näyttelijänä ja omaelämäkerrallisen tarinansa tulkitsijana. Thompson kritisoi terävästi nykyajan brittiläistä terveydenhuoltojärjestelmää, joka suomalaisen systeemin lailla usuttaa kansalaiset verkkoon eli käyttämään sähköpostia ja nettisivuja asioidensa hoitamiseen. Kyllä riipaisi katsella, kun hän yritti saada ammattiapua isälleen, eikä viranomaisia voinut vähempää kiinnostaa.

Kohti kaukaista kuuta

Pidin kovasti esityksen lavastuksesta, sen yksinkertaisesta ideasta toteuttaa esityksen maailma (lue: Manchester ja maailmankaikkeus) muutamalla tarvekalulla. Pääosa oli kirjoilla, jotka toimivat milloin ostoskoriin kertyvinä elintarvikkeina, milloin korkeiksi pinoiksi rakennettuna bussipysäkkinä. Kirjojen avulla Thompson pystyi kätevästi vaihtamaan teemaa, aikakautta, mielialaa ja painopistettä.

Esityksessä nähtiin myös avaruusalus, kun sohva savua työntäen ja valoja vilkutellen alkoi kohota kohti korkeuksia, kohti kuuta, kohti yhteistä matkaa kaivatun isän kanssa. Matka avaruuteen tähtien keskelle sopi täydelliseksi lopuksi tytölle, josta kasvoi matematiikasta ja tähtitieteestä yhä inspiraationsa saava afrofuturismin sanansaattaja ja palkittu taiteilija.


Man on the Moon

Esitys 8.8.2019 Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa, Tampereen Teatterikesässä.

Teksti ja esiintyminen: Keisha Thompson Ohjaus: Benji Reid Valosuunnittelu: Andrew Crofts Lavastus: Jim Bond Äänisuunnittelu: Andrew Wong


Pääkuva: Keisha Thompson Kuva © Benji Reid

Sain lehdistölipun.

Jätä kommentti

2 + kaksi =

error: Content is protected !!