Huolet hymyllä saat haihtumaan!
Anteeksi. On tietenkin oikeusmurha kirjoittaa ja hihkua Seinäjoen kaupunginteatterin Monty Pythonin Spamalot -esityksestä vasta nyt, kun esityksiä on jäljellä kaksi ja kaikki vähänkään ylistävät adjektiivit on käytetty paikallisen ja valtakunnallisen tason kritiikeissä ja bloggauksissa. Vetoan hämäläisyyteeni, hellekesään ja alakerran haisunäätiin, jotka yhdessä ovat lamaannuttaneet sen vähäisenkin aivotoiminnan, jolla ylipäänsä selviydyn päivästä seuraavaan.
Arvokolmikko. Mutta asiaan! Seinäjoen kaupunginteatteri nimeää toimintaansa ohjaaviksi arvoiksi ammattitaidon, laadukkuuden ja jatkuvan kehittymisen. Kaikkeahan sitä voi lupailla ja maailmalle toitotella, mutta Törnävän kesäteatterissa näkemäni tulkinta Eric Idlen käsikirjoittamasta ja hänen yhdessä John Du Prezin kanssa säveltämästään musikaalista lunastaa kevyesti kaikki kolme kohtaa.
Ammattitaito. Heikointa lenkkiä ei ole, mikä on tietenkin faktisesti mahdotonta, mutta katsojalle useilla foorumeilla taitonsa osoittanut tekijäkaarti näyttäytyy yhteen hitsautuneena huippuyksikkönä, joka edellisen numeron suorituksesta villiintyneenä päättää panna yleisön riemuksi vieläkin paremmaksi. Olennaista on rentous, mikä ei tarkoita huolimatonta saati lepsua otetta, vaikka musikaaliparodia sallii ja paikoin suorastaan kannustaa överiksi vetämiseen.
Laadukkuus. Voisi luulla, että edellinen johtaa automaattisesti tähän, mutta niinhän sitä luullaan kaikenlaista muutakin tässä elämässä. Kauneus – tai piru, miten vain – piilee yksityiskohdissa. Oli ilo nähdä, miten tinkimättömyys ja ilmiselvä rakkaus Monty Pythonin huumoria ja hullua maailmaa kohtaan kuului ja näkyi korkeatasoisena laatuna joka saralla, niin esityksen suomennoksessa, koreografiassa, äänimaailmassa, lavastuksessa, puvustuksessa, peruukeissa, rekvisiitassa kuin yleisön huomioimisessakin.
Genretietous. En väitä olevani Monty Python -tietäjä, mutta sen verran fani olen, että teininä roudasin kielikursseilta J.R.R. Tolkien -kaman ohella t-paidan, jonka etumukseen oli printattu kuollut papukaija ja jota sukulaiset eivät ymmärtäneet ollenkaan. Brittiläisen komediaryhmän tuotannon – tai ainakin Monty Pythonin hullu maailma -elokuvan – tunteminen auttaa nauttimaan Mika Eirtovaaran ohjaaman esityksen tyylistä, henkilöistä, tapahtumista ja vitseistä. Toisaalta moni suomalainen teatterikatsoja lienee nähnyt useammankin musikaalin, ja sen kokemuksen pohjalta Spamalotista saa tosi paljon irti. Ja nyt valospotit kohti Jyri Nummista, joka on paitsi tehnyt herkullisen, kuuluja tanssinumeroja hienosti ja spamalotmaisen vinosti kommentoivan koreografian myös urakoi lukemattomissa rooleissa tavalla, joka tuo mieleen Leo Jokelan – ja tämä tulkittakoon isoksi kehuksi ja kollegoille varoitukseksi tuleviin produktioihin.
Seikkailu. Tarina on kiteytettynä tämä: Kuningas Arthur ja hevosensa/palvelijansa Patsy etsivät ritareita täyttämään Jumalalta saatua tehtävää. Kun joukko on kasassa ja Järven Neitokin näyttäytynyt, alkaa pyhän Graalin maljan metsästys. Vaarallisia vastustajia riittää, kalmoja tuloo (Pohjanmaalla kun ollaan), lempi leiskuu ja lopuksi päästään naimisiin.
Virtuoosi. Hyvään pyritään, mutta priimaa pukkaa tulemaan. Anteeksi nyt tämä fraasin viljely, mutta on ihan pakko turvautua vanhaan hokemaan, joka päti jok´ikinen kerta, kun Anna Victoria Eriksson alkoi laulaa. Että osaa olla ihmisessä ääntä! Järven Neito on teoksen diiva, joka esittää mahtipontisia lauluja ja pitää itsestäänselvänä, että kaikki ihailevat häntä. En voinut käsittää Törnävän kesäteatterin katsomossa istuessani, miten keskelle lakeuksia oli eksynyt maailmanluokan tulkitsija, joka roolissaan itseironisesti kikkaili sen tuhannella tavalla. Google auki ja tiedot esiin! Missä tämä nainen laulaa seuraavaksi? (Vastaus: Vaasan kaupunginteatterin musiikillisessa tanssiteoksessa Romeo+Julia, enskari 16.11.2019. Sinne!)
Hyvät herrat. Matkaliput pitänee hankkia myös Helsinkiin, tosin Olli Rahkonen (Sir Galahad) ei käsittääkseni laula Kolmen kimpassa. Lisäksi on mentävä Dallapé-orkesterin konserttiin, jos mielii kuunnella Juha Hostikkaa (Kuningas Arthur). Lauri Ketonen (Patsy) keskittyy ohjaamiseen ja Aku Hirviniemi (Sir Lancelot) lienee kiinni Keihäsmatkat-draamasarjassa. Nimeltä täytyy mainita myös Ville Orttenvuori (Sir Bedever) sekä Henrik Hammarberg (Sir Robin), joka ritarin sotisovassaan käy kevyesti tanskalaisesta Pilou Asbækista. Herrat tekivät energistä ja nautittavaa komeljanttarin työtä, puhumattakaan Rahkosen ällistyttävästä suorituksesta kilpalaulannassa Järven Neidon kanssa. Ehkä pienen miinuksen annan harkitusti tehdystä putoilusta, joka ymmärrettävästi aina naurattaa yleisöä. Nyt putoiluja oli liikaa, jolloin kikka kääntyy helposti kalasteluksi. Hostikka on muuten näyttelijöistä ainoa, joka saa tepastella koko esityksen ajan saman roolihenkilön nahoissa, muut tekivät vaihtoja sitäkin useammin ja välillä niin ripeästi, ettei edes sitä kissaa ehtinyt sanoa. Tai jänistä. Tai lehmää. Tai jotain muuta eläintä, joita ilmassa ajoittain lensi.
Kiitos. Apropoo, ja nyt mennään sivuraiteelle tai paremminkin matkataan menneisyyteen, mutta Monty Pythonin ollessa kyseessä logiikalla ei ole onneksi niin suurta merkitystä – ja tämähän on vain jonkun kulttuurihörhön blogi, niin ei tarvitse selitellä merkkimääriäkään millekään toimituspäällikölle. Oli vuosi 2010 ja Hämeenlinnan Teatterissa sai kantaesityksensä Heikki Salon kirjoittama näytelmä Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö. Marja Tyrni -kuume oli ylimmillään, oli tullut levyä, leivontakirjaa ja Venlaa, ja sketsihahmo oli riekkunut siellä, täällä ja tuolla (kyllä, olin jokseenkin kyllästynyt), mutta niin vain Aku Hirviniemi antoi piut paut ennakkoasenteille ja teki 12-vuotiaan painijapojan roolissa huikean, samanaikaisesti vahvan ja hellyttävän, tarkan ja koskettavan roolityön. Kiitos siitä. Vähän myöhässähän tämä tulee, mutta ne hämäläiset juuret jne. jne.
Ne naiset! Iloista, riehakasta ja metronomin tarkkaa työtä tekivät myös Eeva Markkinen, Pihla Pohjolainen ja Annina Rubinstein, joiden monipuolista ja paikoin poskettoman hauskaa ja seksikästä roolia ei voi kuitata pelkällä tanssiryhmä-nimikkeellä. Ilman tätä kolmikkoa ritareiden maallinen vaellus ja elonpäivät Camelotissa olisivat olleet niin paljon puisevampi episodi. Tylsempää olisi ollut myös meillä katsojilla, sillä naisten garderobi tarjosi silmäniloa ja väriloistetta kaikissa sateenkaaren väreissä.
Pukuloistoa. Kunnia sille jolle kunnia kuuluu! Syvän kumarruksen ansaitsee pukusuunnittelija Riikka Aurasmaa, joka on suunnitellut Spamalotiin yli 100 erilaista asua ja joiden valmistamisen teatterin puvusto aloitti jo talvella. Oli mekkoa, housua, haarniskaa, takkia, viittaa, kaapua, myssyä, huivia, hattua, kruunua ja pussukkaa; oli paljetteja, pitsiä, plyymejä, sifonkia, samettia, tylliunelmia – ja muovinsuikaleita, jotta tanssijoiden helmat ja puuhkat kestäisivät kosteammassakin kelissä. Meitä säidenhaltijat kohtelivat suopeasti, lämpimän pilvipoudan katkaisi vain kevyt saderipaus hetkellä, jolloin Sir Lancelot tuli kaapista.
Kunniamerkki. Huhuu! Vieläkö siellä joku roikkuu lukemassa? Hyviä uutisia: loppusuora tässä tolkuttomassa kehumisen maratonissa avautui juuri. Jotenkin toivoisin, ettei Monty Pythonin Spamalot -esityksen lavastusta vielä purettaisi, vaan Törnävän kesäteatteriin lähetettäisiin alaa opiskelevat nuoret ja miksei vanhemmatkin konkarit katsomaan, miten pieneen tilaan raakalaudasta rakennettu ritarilinna saadaan tietokonegrafiikalla toteutettujen lavastusfondien avulla muuntumaan nopeasti ja vaivattomasti kymmeniksi erilaisiksi kiinnostaviksi interiööreiksi. Ihan kingi ratkaisu kesäteatterissa! Totuushan voi siellä kulissipuolella olla aivan toinen, mutta minä puhunkin nyt yleisön edustajana. Lavastussuunnittelusta vastanneelle Juho Lindströmille voisi moisesta saavutuksesta jonkin prenikan teettää.
Pyyntö. Lopuksi esitän kiitokseni Seinäjoen kaupunginteatterin toimitusjohtaja Markko Heinoselle, joka uskoi ja mahdollisti Monty Pythonin Spamalot -musikaalin toteutumisen. Meikän mielenterveys sai esityksestä niin paljon positiivista potkua, että taas jaksaa vastustaa kaamosta. Luovan, humoristisen ja riehakkaan kirjallisen ilmaisun ystävänä – enkä nyt todellakaan viittaa omaan tekstiini – esitän samalla vienon toiveen saada lukea mahdollisimman pian Mikko Koivusalon tekemä suomennos, joka on kertakaikkisen hienosti päivitetty ja onnistuneesti kotoistettu versio. Niin, ja terveisiä Kurikkaan! Joko se patsas Jumalalle, anteeksi, Juha Miedolle on valmis?
Monty Pythonin Spamalot
Esitykset 6.7.–24.8.2019 Törnävän kesäteatterissa.
Käsikirjoitus: Eric Idle Musiikki: John Du Prez ja Eric Idle Suomennos: Mikko Koivusalo Ohjaus: Mika Eirtovaara Lavastussuunnittelu: Juho Lindström Pukusuunnittelu: Riikka Aurasmaa Musiikin sovitus: Pekka Siistonen / Stone Factory Oy Koreografia: Jyri Numminen Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu: Karoliina Mäki Äänisuunnittelu: Sami Lust Rooleissa: Anna Victoria Eriksson, Henrik Hammarberg, Aku Hirviniemi, Juho Hostikka, Lauri Ketonen, Eeva Markkinen, Jyri Numminen, Ville Orttenvuori, Pihla Pohjolainen, Olli Rahkonen, Annina Rubinstein
Pääkuva: Aku Hirviniemi (vas.), Jyri Numminen, Lauri Ketonen, Juha Hostikka, Henrik Hammarberg, Olli Rahkonen ja Ville Orttenvuori. Kuva © Jukka Kontkanen
Maksoin lipun itse.
Saatat myös pitää
Leikkisä peto ja kymmenen uhria
Kilpasilla ajan, meren ja mielen kanssa
