Teatteri 

Mihin vedät rajan?

Alku naulitsee katsojan. Nuori tyttö on kuilun partaalla, ympäristöä siksakkaavista silmistä hohkaa kauhu, hengitys on juoksun jälkeen hakkaava, katkonainen. Kännykästä kuuluu monotoninen ääni: 16 uutta viestiä. Mitä on tapahtunut? Ilmestyykö näkyville takaa-ajaja? Hyppääkö tyttö?

Ahaa Teatterin uutukainen, Marika Vapaavuoren kirjoittama ja ohjaama BetteD, avaa pelin päähenkilön mielentilalla, joka jää väreilemään katsojan muistiin ja saa etsimään johtolankoja heti, kun tarina siirtyy takauman avulla lähtötilanteeseen, teini-ikäisen Onervan kotiin. Vastassa ei olekaan mikä tahansa Vallilan söpö kukkatapetti, vaan seinille projisoituu virtuaalipelin maailma – silkkaa tappoa. Ohjaksissa on Onervan äiti Kukka, joka suunnittelee äänimaailmaa miesystävänsä Sebun firman uuteen peliin.

Ollaan siis modernissa perheessä, jossa uusi teknologia on läsnä monin tavoin. Lähipiiri tarkentuu nopsaan: on Instagramia päivittävä kaveri Pinja, on ihastus Lauri, on Portugalissa vuorotteluvapaalla relaava Kalle-eno – ja on myös syvä suru ja ikävä, sillä Onervan isä on kuollut. Kierre käynnistyy, kun yksi antaa ahneudelle periksi ja pettää muut.

Kuka määrittelee kauneuden?

Vapaavuori tarkastelee näytelmässään montaa isoa teemaa – perhedynamiikkaa, seksuaalista häirintää, aikuisen vastuuta, sosiaalista painetta, identiteettiä, pelaamista, masennusta – mikä ensin tuntui turhankin tuhdilta paketilta, mutta sellaistahan elämä on. Vastoinkäymiset eivät pruukaa kysyä, sopiiko nyt tulla ja joko edellinen pulma poistui huushollista, vaan ongelmilla on taipumus kasaantua.

Niin käy nytkin – ja se luo esitykseen jännitteen, jota Onerva (Juulianna Mäkelä) resonoi. Mäkelä tekee erinomaista näyttelijäntyötä heijatessaan eestaas ääripäiden välillä: toisessa päässä välähtävät tavoiteminä ja täyttyneet unelmat, toisessa päässä väijyvät ahdistus, epävarmuus ja pelko. On vain ajan kysymys, milloin kympin tyttö, joka ”tekee kovaa tulosta”, kuten Sebu asian ilmaisee, hajoaa.

On terävä oivallus nostaa volyymiripset tikun nokkaan ja valottaa niiden kautta tyttöjä ympäröivää asennemaailmaa; sitä jatkuvaa naisellisen kauneuden ja seksikkyyden vaatimusta. Soppa sakenee, kun Pinja kertoo, miten aikuisilta miehiltä saa Instassa myönteistä huomiota, kun julkaisee paljasta ihoa, ja kannustaa Onervaa rohkeampaan tyyliin.

“Susta tulee kaunis”, ripsiteknikko Inka lupaa Onervalle. Rooleissa Helena Puska (vas.) ja Juulianna Mäkelä. Valokuva © Jari Kivelä

Naisen rooliin ja naisellisuuden keinoihin viittaa myös näytelmän nimi BetteD, joka on paitsi viittaus Bette Davisiin myös silmänisku Kim Carnesin 80-luvun alussa julkaisemaan biisiin Bette Davis Eyes. Vapaavuori antaa yllättäen vinkin myös tarinan lopusta, sillä puheenaiheissa vilahtaa Nemesis, mytologinen olento, joka jakaa oikeutta ja onnea lahjomattomalla tavalla, kullekin ansionsa mukaan.

Mitä tarkoittaa aikuisen vastuu?

Marika Vapaavuori kirjoittaa käsiohjelmassa, että hän yleensä välttelee näytelmissään moraliteetteja, mutta nyt hän välittää tietoisesti selkeän viestin: ”Mihinkään sellaiseen ei pidä suostua, mitä ei itse allekirjoita.”

Viesti on suunnattu ennen muuta nuorille katsojille, mutta samasta periaatteesta kiinni pitäminen pätee myös aikuisiin. BetteD onkin monella tavalla terveellistä katsottavaa meille vanhemmille, koska se pakottaa katsomaan peiliin ja pohtimaan aikuisen vastuuta. Vastaavatko tekomme arvojamme? Onko järkevää pimittää lapsilta koko perhettä koskevat vaikeat asiat? Miksi valmentajat vaativat nuorilta täydellisiä suorituksia? Millä oikeudella aikuiset miehet kuvittelevat voivansa ahdistella seksuaalisesti alaikäisiä tyttöjä?

Onko ihminen ihmiselle susi?

Pidin siitä, miten esityksessä hyödynnetään urbaania äänimaailmaa ja tallennettua puhetta. Vanha sanonta, jonka mukaan ihminen on ihmiselle susi, joutuu uuteen valoon näytelmässä vilahtavan luonto-ohjelman myötä. Näkymä hangessa vaeltavasta susilaumasta muistuttaa selostajan suulla, miten emo kulkee ensimmäisenä ja muut seuraavat sitä astuen samoihin jälkiin, jolloin kulku on helpompaa. Aikuisen vastuuta tämäkin.

Ääneen pääsee myös kuollut isä, joka on lukenut nauhalle Tove Janssonin muumitarinoita ja jota Onerva, omalla tavallaan näkymätön tyttö, kuuntelee ikävissään. On myös musiikkia, kuten nuorten maailmassa aina. Tekijänä Spider from Mars (silmänisku meille glam rockin ystäville, kyllä-kyllä), joka paljastuu lähentäväksi linkiksi paitsi Onervan ja Laurin myös tyttären ja äidin välille.

Onerva ja Lauri, rooleissa Juulianna Mäkelä ja Kalle Kurikkala. Kuva © Jari Kivelä.

Isän peruja on myös kehotus sanoittaa ja täsmentää toiveet. Niitä ei saa päästää karkuun. Kuten ei myöskään muistoja. Kirjoittaminen on yksi selviytymiskeino, ja sen Vapaavuori vinkkaa esityksen nuorille katsojille Onervan avulla. ”Mähän voisin kirjoittaa kaikesta tästä.” Sitäkin tärkeämpää on se, että Onerva uskaltaa astua ulos häpeän ja pelon piiristä ja saattaa ahdistelijansa vastuuseen teoistaan.

Saisinko tirvaista Tapsaa?

Ahaa Teatterin näyttelijät – Juulianna Mäkelä, Helena Puska, Jussi Jätinvuori ja Kalle Kurikkala – pelaavat hyvin yhteen. Ajoittain ilmaisu on niin luonnollista ja realistista, että tuntuu kuin istuisi tutun perheen olohuoneessa. Jätinvuori, Kurikkala ja Puska näyttelevät kaksoisroolit, ja on kiinnostava seurata, miten he rakentavat kulloisenkin roolihenkilönsä luonteen nopeasti ja tarkasti. Myös tyylilajin vaihto koomiseen, lähes farssimaiseen ilmaisuun (tarkoitan Inkan kirjeen käynnistämää tilannetta) osui just eikä melkein.

Ehkä eniten vaikutuin Jätinvuoren näyttelijäntyöstä. Hänen Kalle-enonsa on hauska, empaattinen ja sympaattinen, joskin loppuvaiheen toipumisineen minun makuuni liian siirappinen, mutta se johtui käsikirjoituksesta, joka kuljettaa katsojat kohti onnellista päätöstä. Jätinvuoren toinen rooli Tapsana olikin sitten sen luokan fortea nuorta tyttöä halventavine huutoineen, että sydäntä kylmäsi katsomossa.

Kehuja ropisee myös lavastussuunnittelusta vastaavalle Juho Lindströmille (jonka kädenjälkeen ihastuin täpöillä Törnävän kesäteatterissa) sekä videosuunnittelija Heikki Järviselle. Lavastus on kompakti ja kevyt, verhot rajaavat näyttämön huoneiksi ja ne avaamalla päästään uuteen tilaan ja tilanteeseen. Verho muuntui myös yllättäen hunnuksi – Onervan unelmointi oli ihan huippukohtaus! Äidin masennuskauteen valitut taustakuvat – pilvet, avaruus, yö, sade – täydensivät tunnelmaa hienosti.

BetteD kestää 75 minuuttia, mutta esitys tuntui lyhyemmältä, koska katsojan oli helppo uppoutua Onervan maailmaan. Välillä minusta tosin tuntui, että olen saanut katsottavakseni kokonaisen tuotantokauden tapahtumat yhden jakson aikana. Mutta kuten aiemmin totesin, sellaistahan elämä (välillä) on.


BetteD

Ensi-ilta 4.9.2019 Ahaa Teatterissa

Käsikirjoitus ja ohjaus: Marika Vapaavuori Lavastussuunnittelu: Juho Lindström Äänisuunnittelu: Jaakko Autio Videosuunnittelu: Heikki Järvinen Valosuunnittelu: Antti Kauppi Pukusuunnittelu: Paula Varis Kampausten ja maskien suunnittelu: Pia Kähkönen Ääni- ja videoroolit: Kastehelmi Sinisalo, Lari Halme, Pia Hakala, Heikki Järvinen Lavasterakennus: Antti Kauppi Esitystekniikka: Janne Liukku Ompelijat: Jonna Nurmi ja Hanna Vilen Rooleissa: Jussi Jätinvuori, Kalle Kurikkala, Juulianna Mäkelä, Helena Puska

Pääkuva: Juulianna Mäkelä. Kuva © Jari Kivelä

Sain lehdistölipun.

Jätä kommentti

viisi × 2 =

error: Content is protected !!