Teatteri 

Aatteen palo ja seuraamisen riskit

Siitä on nyt 30 vuotta, kun seurasin työtehtävissä Kalle Holmbergin ohjaaman Riivaajat-esityksen harjoituksia usean viikon ajan Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä ja kuuntelin työryhmän kommentteja ja analysointia Dostojevskin tekstistä. Siksi se on jäänyt tanakasti mieleeni, ja sieltä myös juontaa arvostukseni kirjailijaa kohtaan. Mikä tarina, mikä näkijä!

Kun seuraavaksi kerron, että ihastuin tällä viikolla ikihyväksi Markus Järvenpään yhden miehen tulkintaan samasta teoksesta, voitte päätellä, että Teatteri KSR:n, Teatteri Jurkan, Tampereen Teatterin ja Turun kaupunginteatterin yhteistuotanto onnistuu luomaan niin omintakeisen ja kiehtovan maailman, että se ohittaa ja voittaa vahvimmatkin muistot. Eläköön sille!

Sekasorron synnyttäjät

Venäjän kirjallisuuden mestareihin lukeutuva Fjodor Mihailovits Dostojevski (1821–1881) kirjoitti Riivaajat yli sata vuotta sitten. Romaanissaan hän kuvaa psykologisen tarkasti aatteista, ideologioista ja uusista trendeistä kiihottuvia seurapiiri-ihmisiä, jotka tukahdutettujen intohimojen repiminä hekumoivat muiden skandaaleilla. Samalla teos on tarkkanäköinen kuvaus Jumalaa, perinteitä ja ihmiselämän perusehtoja vastaan nousevasta kapinasta; tarina ihmisestä, joka ottaa lain omiin käsiinsä.

Tuomo Rämön sovittama ja ohjaama esitys keskittyy anarkistis-nihilistisen ryhmän syntyyn ja toimintaan. Terroristisen solun tarkoituksena on yhteiskuntajärjestyksen rakenteiden romuttaminen. Salaliiton päähenkilöksi nousee Pjotr Verhovenski, häikäilemätön ja lipevä poliittinen taktikko, eräänlainen kuninkaantekijä, jonka esikuvana on läpipaha ja penseä Nikolai Stavrogin ja jonka Verhovenski haluaa nähdä Venäjän pelastajana.

Markus Järvenpää Kuva © Marko Mäkinen

Kaikkiaan Markus Järvenpää näyttelee 10 henkilöä, ja en voi kuin ihailla sitä nerokasta tapaa, jolla heidät esitellään ja yksilöidään. Kutakin henkilöä edustaa yksi esine: huivi, silmälasit, viuhka, kirje, kynttilä jne. Kaiken läpäisee aatetta, rakkautta, vihaa ja verenvuodatusta symboloiva punainen. Se riittää, ja tietenkin näyttelijän ihailtava muuntautumiskyky. Ottakaa onkeenne, kun sanon: Riivaajat kannattaa ehdottomasti nähdä Järvenpään taiturillisen näyttelijäntyön takia. Hänen ansiostaan esitys kiepsahti kevyesti viime vuosina näkemieni parhaiden esitysten joukkoon. Kyllä, olen myyty.

Väkivaltainen radikalisoituminen

Pidän tavasta, jolla Järvenpää aloittaa esityksen siirtyen yleisön joukosta kohti lavaa puhutellen ja kiitellen saliin tulleita ja näin linkittää meidät katsojat ensisekunneista lähtien osaksi esitystä. Edustamme kumouksellista liikettä, joka pyrkii suistamaan valtaapitävät. Jotkut meistä saavat luottotehtävän – säilyttää tuiki tärkeitä tavaroita, joista esityksen edetessä kuoriutuu tarinaa kuljettavia elementtejä, jopa unestaan itkemään herännyt vauva.

Dostojevskin teoksissa tapahtumat eivät etene tyypillisen juonikertomuksen tavoin, vaan äkkinäisten käänteiden, harhautusten ja assosiaatioiden kautta. Hän myös kuvaa usein huoneita, niiden tunnelmia ja vaikutusta ihmisten ajatuksiin ja mielentilaan.

Nyt sama tila toimii useana erilaisena paikkana, eri aikoina. Markus Tsokkisen lavastama näyttämö on rajattu metalliketjuin, rekvisiittana vain muutama kaiutin ja jo edellä mainitsemani henkilöitä ilmentävät esineet, joille kullekin on paikkansa. Kun Järvenpää tarttuu punaiseen palloon, tiedän olevani Kirillovin seurassa, enkä vieläkään, kaikkien näiden vuosien jälkeen ymmärrä, miksi Jumalaksi itsensä korottanut mies päätyy itsemurhaan.

Markus Järvenpää Kuva © Marko Mäkinen

Vain yhtä kohtausta kritisoin. Stavroginin vierailu Tihonin luona, jakso joka aikoinaan sensuroitiin romaanista, tuli jotenkin hätäisesti eivätkä keskustelun sisältämät kauheudet yltäneet siihen kliimaksiin, joksi se oli alun perin luotu. Voin olla väärässä, ehkä vain odotin Stavroginia kuvaavalta avainjaksolta latautuneempaa otetta.

Paitsi muuntautumiskykyinen ja moni-ilmeinen Järvenpää on myös vangitseva ja tenhoava roolista toiseen vaihtaessaan. Välillä ilmaisu yltää forteen hevirokin revityksineen ja seuraavassa hetkessä hallittuun pianissimoon. Huumorikin on vahvasti mukana, mutta sillä ei kalastella vaan annostelu on tarkkaa, herkullista. Kumarran myös äänisuunnittelija Hannu Hauta-aholle, jonka ansiosta siirtymät, uudet paikat ja tunnelmat syntyvät ja tihenevät hienosti. Merkittävää on, ettei esitys kertaakaan hukkaa ydintään; häkellyttävän ajankohtaista sanomaansa terrorismin syntymisestä ja siitä, miten helposti radikalisoituminen ja karismaattisen johtajan sokea seuraaminen johtaa tuhoon.

Pelottavinta esityksessä onkin se, miten Dostojevski peilaa pitkälle omaan aikaamme kuvaten ajattelumme ja yhteiskuntamme epäkohtia. Yli sata vuotta sitten manalle mennyt mies kirjoittaa terrorismista, A- ja B-kansalaisista, sivistyksen surmaamisesta ja henkisestä pahoinvoinnista ja tekee sen tavalla, joka hätkähdyttää, koska kaikki näyttämöllä todistamamme asiat, tapahtumat ja henkilöt elävät tosiasiassa keskuudessamme juuri nyt ikiomassa kotimaassamme, jota lintukodoksi kutsumme ja kuvittelemme.

Riivaajat nähdään tänä syksynä Teatteri Jurkassa, Tampereen Teatterissa ja Turun kaupunginteatterissa. Esityspäivät löytyvät linkkien takaa.


Riivaajat

Tampereen ensi-ilta 15.10.2019 Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä

Sovitus ja ohjaus: Tuomo Rämö Äänisuunnittelu ja musiikki: Hannu Hauta-aho Lavastus: Markus Tsokkinen Pukusuunnittelu: Heidi Tsokkinen Näyttämöllä: Markus Järvenpää

Pääkuva: Markus Järvenpää. Kuva © Marko Mäkinen

Sain pressilipun.

Jätä kommentti

viisi × 2 =

error: Content is protected !!