Maailman ääriin ja takaisin

”Miten toimitaan, kun tullaan uuteen paikkaan? Lähdetään ulos tutkimaan lähiympäristöä.”

Suosikkikirjailijoihini lukeutuva Merete Mazzarella luotaa ja pohtii uusimmassa kirjassaan Varovainen matkailija (Tammi, 2019) matkustamista, sen historiaa ja merkitystä sekä erilaisia matkustamisen tapoja. Kuten hän korostaa, teos käsittelee myös ja ennen muuta paluuta – ei pelkästään kotiin vaan myös muihin paikkoihin. Ja kuten aiemmassa tuotannossaan, nytkin hän matkustaa ajassa ja muistelee kohtaamiaan ihmisiä, tapahtumia ja paikkoja.

Varovainen matkailija jakaantuu teemallisesti ja maantieteellisesti kahteen osaan. Mazzarella keskittyy aluksi risteilyihin ja kertoo ensisijaisesti laivamatkastaan Amazonjoelle. Sitten hän kertoo Australiasta, kaukaisesta vastakohtien maasta, joka tarjosi avauksen ja mahdollisuuden jollekin uudelle. Niiden ohella hän tarkastelee matkailua eri näkökulmista ja perkaa syitä ihmisen haluun koluta uusia paikkoja.

Onko matkailussa kyse sivistyksestä?

Pidän siitä, miten Mazzarella keskustelee kirjassaan filosofien, kirjailijoiden ja tutkijoiden kanssa esitellen ja kyseenalaistaen heidän näkemyksiään; tapa joka on tuttu kirjailijan aiemmista teoksista. Kuten ennenkin, nytkin teen muistiinpanoja, koska kerään uutta, kiinnostavaa luettavaa. Ensimmäiseksi listalleni kopsahtaa Alain de Bottonin The Art of Travel.

Kuten Mazzarella muistuttaa, jo keskiajalla oppineet miehet matkustivat yliopistosta toiseen. Niin tekivät myös kisällit, jotka hakeutuivat mestareiden luo eri maihin oppiakseen uusia tekniikoita. Myöhemmin The Grand Tourille lähtivät Pohjois-Euroopan ja Englannin nuoret aatelismiehet, jotka suuntasivat Ranskaan ja Italiaan perehtyäkseen kulttuurisiin muistomerkkeihin ja hienostuneisiin tapoihin sekä oppiakseen kieliä ja erilaisia seksitapoja.

Nyt katse peiliin! Koska viimeksi lähdit reissuun oppiaksesi uutta? Vai kuulutko niihin, jotka haluavat nauttia elämästä kuluttamalla elämyksiä ja luonnonvaroja?

Mazzarellan kirjan äärellä joudun puntaroimaan tekemiäni valintoja. Kyllä-kyllä, olen lentänyt suurkaupunkeihin nähdäkseni teatteria, näyttelyitä, historiallisia rakennuksia, uutta arkkitehtuuria. Olen pyrähtänyt etelään saadakseni aurinkoa ja kokeakseni ihania makuelämyksiä. Olenko sivistänyt itseäni ja oppinut jotakin uutta vai vain hakenut viihdytystä tulevien sukupolvien kustannuksella?

Ovatko matkat irtiottoja itsestä?

Merete Mazzarella tunnustaa, että hänelle matkat ovat häilymistä pakenemisen ja voimakkaan kokemusten janon välillä. Hän kieltää olevansa levoton ja toteaa olevansa ranskalaisen runoilija Charles Baudelairen sukulaissielu. Samalla tavalla kirjailija viihtyy satamissa, hotellihuoneissa, asemilla; kaikissa niissä paikoissa, joissa ihminen tuntee olevansa matkalla.

Risteilyille Mazzarella on osallistunut usein – hän kutsuu itseään risteilyveteraaniksi – mutta lukija ymmärtää pian, ettei kyse ole Yleisradion minisarjassa M/S Romantic kuvatunlaisesta myötähäpeää synnyttävästä Ruotsin-risteilystä vaan kaukomaihin, kuten Karibialle ja Länsi-Afrikkaan, suuntautuvista ylellisistä merimatkoista. Niitäkin kirjailija tarkastelee tarkalla silmällä ja nostaa esiin mm. kysymykset henkilökunnan työolosuhteista ja -sopimuksista.

Hän kirjoittaa myös ikuisesta epäoikeudenmukaisesta suhteesta, joka vallitsee risteilyturistien ja paikallisen väestön välillä. Seychelleillä uskotaan turisti-sanan tulevan sanoista tous riches, kaikki rikkaita. Mutta kuinka moni matkailija ostaa paikallisten tuotteita ja näin oikeuttaisi vyörymisensä toisten kotiseudulle? Kuten Mazzarella muistuttaa, turistit ovat liikkeellä huvin vuoksi, mutta paikallinen, usein köyhä väestö tekee työtä ja yrittää ansaita elantonsa myymällä turisteille jotakin.

Määränpäänä on uusi tapa katsoa asioita

Kuvatessaan rakkauttaan Australiaa kohtaan Merete Mazzarella lainaa filosofi ja romaanikirjailija Iris Murdochia, jonka rakkaus venäjän kieltä kohtaan vei tämän pois itsestään kohti jotakin vierasta, jota Murdochin tietoisuus ei pystynyt ”valtaamaan, nielaisemaan, kieltämään eikä tekemään epätodelliseksi”. Toisin sanoen rakkaus on voima, joka vie ihmisen pois itsestään.

Kiinnostava ajatus. Voisiko New York olla se paikka, jossa olen tuntenut olevani eniten vapaa ja ennen kaikkea riippumaton kaikista niistä odotuksista, suhteista ja sidonnaisuuksista, jotka kotimaassani määrittelevät minua ja elämääni? Sillä siitähän matkalla olemisessa on myös kyse: yrityksestä kuvitella toisenlaisia elämiä. Toiveesta saada olla edes hetken joku muu kuin se vanha ja tuttu arkiminä.

Mazzarella huomauttaa, etteivät matkat aina vastaa toiveita, ja kertoo esimerkin psykiatri Carl-Gustav Jungista, joka haaveili vuosia Rooman näkemisestä. Kun hän vihdoin päätti toteuttaa toiveensa, häntä alkoi matkatoimistossa asioidessaan pyörryttää. Selvä merkki! Rooma ei ollut häntä varten.

Tunsin Jungin tarinan entuudestaan, mutta sitä en ollut tiennyt, että Lapin sairaanhoitopiirissä työskentelee henkilö, joka tukee turisteja, joiden matka on mennyt pilalle sairauden tai tapaturman takia, tai jotka ovat muulla tavalla reissuun pettyneitä. Myös Japanin Pariisin-suurlähetystö on Mazzarellan mukaan valmiustilassa ja tarjoaa terapiaa japanilaisille, jotka eivät koe Valon kaupungin vastanneen odotuksiaan. Oi ja voi!

Suosittelen

Varovainen matkailija on yksi niistä kirjoista, joiden en soisi päättyvän. Tunnistan itseni monissa kohdin, mutta se ei ole syy, miksi pidän teoksesta. Mazzarellan tapa ryydittää tekstinsä tiedolla on niin taitavaa, että tuntuu kuin saisin lahjoja joka sivulla. Hän kertoo tulleensa lukijana neuroottiseksi, mutta minä kutsuisin sitä valikoivuudeksi. Kun vuodet käyvät vähiin, tuntuu aina vain tärkeämmältä keskittyä kirjoihin, joista tuntee saavansa iloa, voimaa, oivalluksia, lohtua ja lämpöä. Varovainen matkailija on sellainen. Suomennoksen on tehnyt on Raija Rintamäki.

Helmet-lukuhaaste

Merkitsen Merete Mazzarellan Varovainen matkailija -teoksen Helmet-kirjastojen lukuhaasteen 2019 kohtaan 14 (kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi).