Teatteri

Ne jotka kantavat salaisuutta

On muuten ensimmäinen kerta, kun olen onnitellut ohjaajaa jo väliajalla. Se kertonee retkahtamiseni asteesta, siitä hilpeän kuplivasta hurmoksesta, jonka Teatteri Telakan uutukainen sai aikaan. Mikäli bloggaukseni ei tunnu tolkulliselta, se johtunee vain siitä, että lienen yhä esityksen ja siinä soineen hypnotisoivan suomivoodon synnyttämissä tiloissa.

Tästä on kyse: Tanjalotta Räikkä on kirjoittanut ja ohjannut hienon ja hauskan, karnevalistisen riehakkaan ja sytyttävän teoksen, joka puhuu, ei vaan huutaa sydämen kyllyydestä ihmisyyden, vapauden ja ennen muuta rakkauden puolesta.

Kuuden miehen voimin tulkittu Jussi & Jussi starttaa 1600-luvulta, esittelee aikansa queerit, pyövelit ja kansan pidäkkeettömän elämänmenon, pui laitonta ja laillista väkivaltaa ja seikkailee elämän ja kuoleman välitilassa, jossa näytillä on koko maailma, kaikki aika, meidän historiamme. Musiikista vastaavat Pekko Käppi & K:H:H:L -yhtye, jotka eivät vain soita vaan ovat esityksen jyhkeä, rytmikäs kivijalka ja merkillisten maailmojen luojia; kohtalottaret, joilla on myös menneisyytensä.

Kehon ruhjominen tuo parhaan tilin

Ensi-iltapäivänä tuli kuluneeksi 349 vuotta siitä, kun Turun lääninpyövelinä toiminut Mikko Heikinpoika teloitettiin hirttämällä varkauksien ja huorintekojensa takia. Hän puolestaan oli pyövelinä toimiessaan mestannut kaksi sodomiittisesta synnistä syytettyä miestä. Taivassalon pappilan rengit Heikki Pekanpoika ja Heikki Mikonpoika olivat Suomen ensimmäiset tunnetut homoseksuaalisuutensa vuoksi kuolemaan tuomitut ihmiset, ja he sekä heidän kaltaistensa kohtalot ovat Teatteri Telakan esityksen keskiössä.

Vaikka aihe on synkkä, tunnelma on riehakas kuin Väli-Amerikan Kuolleiden päivien karnevaaleissa. Kuoleman symbolit ja elementit koristavat myös bändin jäseniä (Käppi, Tommi Laine ja Nuutti Vapaavuori), joiden tärkeä tehtävä kohtalottarina on kehrätä, punoa ja lopulta katkaista ihmisten elämänlanka. Hekin kantavat salaisuutta; piirre, joka yhdistää näytelmän lukemattomia henkilöitä.

Kalman ja kiduttamisen monet muodot sekä estoton rellestäminen tulevat tutuiksi välitilassa vaeltavan Mikko-pyövelin seurassa. Eletään oikeaoppisen protestanttisuuden aikaa, erityisen julmaa 1600-lukua, jolloin seksuaalirikokset kuuluivat kirkon selvitettäviksi. Ja voi hyvänen aika, millä innolla papisto niihin paneutuikaan.

Pyövelin perheessä sattuu ja tapahtuu. Antti Mankonen (vas.), Santeri Niskanen ja Arttu Soilumo. Kuva © Petteri Aartolahti.

Niin teki myös kirkkoherra Claudius Brennerus, hakkapeliittojen kenttäsaarnaajana kolmekymmenvuotiseen sotaan osallistunut hengenmies ja Heikki-renkien isäntä, joka mitä todennäköisimmin ilmiantoi kaksikon. Heikit teloitettiin Palomäen Kyynelten kalliolla Taivassalon Taipaleessa kirveellä, heidän ruumiinsa poltettiin ja tuhkat siroteltiin tuuleen. Välitilassa tapaamme heidätkin.

Millä oikeudella määrittelemme muut?

Tanjalotta Räikkä kertoi Radio Moreenille antamassaan haastattelussa, että hän oli saanut idean näytelmään kolme vuotta sitten, kun Pekko Käppi pyysi häntä kirjoittamaan musiikkinäytelmän. Käppi tarjosi myös aiheen: homoutensa vuoksi mestatut Heikit.

Teatteri Telakan esitys ei ole ko. miesten historiallinen elämäkerta, vaan yleisö saa nähtäväkseen homoseksuaalisuuden ja toiseuden kokemisen historian 1600-luvulta nykypäivään asti. Työryhmän tapa käsitellä aihetta on villi ja paikoin pitelemättömän absurdi, mutta se ei hukkaa viiltävää ydinviestiään eli sitä tosiasiaa, miten julmasti, syrjivästi ja väkivaltaisesti seksuaalisia vähemmistöjä on kohdeltu ja kohdellaan yhä niin meillä kuin muuallakin.

Erityisen kriittinen katse kohdistuu kirkollisiin piireihin ja diktatuurijärjestelmiin sekä niiden sairaalloiseen kiinnostukseen ja haluun kontrolloida sitä, mitä ihmisten makuuhuoneissa tapahtuu. Tuntui kieltämättä katsojana kamalalta taas kerran tajuta, miten samoilla Mooseksen kirjoilla ja Paavalin kirjeillä nykypäivän Päivit leimaavat homoseksiä harrastavat nykypäivän Heikit saastaisiksi ja haluavat meidän uskovan, että nämä ansaitsevat kuolla.

Laaja henkilögalleria kuvataan hersyvästi

Kohtalottaria näyttelevien muusikoiden rinnalla tarinaa kuljettavat Heikit eli Jussit, Nätyn neljännen vuosikurssin opiskelijat Santeri Niskanen ja Arttu Soilumo sekä näyttelijä-muusikko Antti Mankonen, joka näyttelee myös pyöveli Mikko Heikinpoikaa. Niiden lisäksi trio nähdään monena muuna, mm. miehen mallina, pyövelin vaimona, matkaoppaana ja nuolia ampuvana rakkauden jumalana.

Terapian kummalliset menetelmät. Antti Mankonen (vas.) ja Pekko Käppi. Kuva © Petteri Aartolahti.

On vaikea luonnehtia näyttelemisen tyyliä, sillä skaala ja liikekieli vaihtuivat ja venyivät ääripäihin asti. Hyppäykset roolista ja tunnetilasta toiseen olivat paikoin hengästyttävän nopeita. Varsinkin terapian muotoja valottava osuus heitti näyttämölle henkilöitä toisensa jälkeen – Ruotsin kuningatar Kristiina, Rudolf Koivu, Eino Salmelainen, Andy Warhol – samalla kun käytiin läpi eheyttämisen ja yhteiskuntaan sopeuttamisen nimissä toteutettuja monenkirjavia metodeja.

En voi tarpeeksi kehua näyttelijöiden suorituksia, niin suvereenisti he nappasivat katsojat hyppysiinsä ja kuljettivat meitä miten mielivät. Niskasen ja Soilumon tulkitsema renkipari herkkine kohtaamisineen ja tyylitellyine koreografioineen oli vangitsevaa katsottavaa. Mitä tulee Mankoseen, olin varma, että Telakan katto räjähtää siitä naurun määrästä, jonka hän Eroksellaan ja miehisine miehineen irrotti yleisöstä. Ihan käsittämätöntä komiikan osaamista.

Kuka uskaltaisi olla hyväkki?

Tanjalotta Räikän kokoama tarina – tai minimalistinen spektaakkeli kuten hän sitä on luonnehtinut – sisältää niin paljon materiaalia, symboliikkaa, historiallisia ja mytologisia viittauksia, sivujuonteita ja visuaalisesti vahvoja videoprojisointeja, etten millään pysty saamaan kaikesta kiinni eikä se liene tarkoitustaan.

Käsikirjoitus lainaa Platonin Pitoja, ennen muuta sen ajatuksia rakkaudesta, yhteenkuuluvuudentunteesta ja kolmannesta sukupuolesta, androgyynista. Lähdeaineistona lienee ollut myös Teemu Keskisarjan Kyynelten kallio – kertomuksia seksistä ja väkivallasta (Siltala 2011), joka valottaa ruotsalais-suomalaisen yhteiskunnan ankaraa seksuaalikontrollia 1600- ja 1700-luvulla. Se, miten tiukasti torjuvat asenteet ovat pitäneet pintansa senkin jälkeen, on surullista ja hävettävää katsottavaa.

Näytelmän yhdeksi pääteemaksi nouseekin ajatus hyväksymisen ja suvaitsevaisuuden erosta. ”Kuka uskaltaisi olla hyväkki?” esityksessä kysytään. Loistava kysymys! Onhan totta, että suvaitsevaisuus korostaa erilaisuutta, kun sen sijaan hyväksyminen on täydellistä tasa-arvoa.

Liiku ja laula ja lävistä kuolema!

Erityismainnan ansaitsee jouhikkotaituri Pekko Käppi bändeineen. Jussi & Jussi on läpisävelletty teos, jossa myös biisit riimeineen kuljettavat tarinaa eteenpäin. Niiden lisäksi trio on loihtinut esitykseen todella hienon, paikoin mystisen, paikoin tajuntaa täräyttävän äänimaailman. Illan aikana kuultiin myös hitiksikin noussut upea Ikoni, jonka säkeet – Liiku ja laula ja lävistä kuolema! – soivat nytkin tätä kirjoittaessani (sanat on kirjoittanut Toni Tapaninen). Samoin ovat mieleeni jääneet Jussien sanat: ”Me ollaan aina läsnä, kun puhutaan rakkaudesta.”

Soisin sydämestäni, että mahdollisimman moni näkisi tämän esityksen. Näen Teatteri Telakan uutukaisen myös vientituotteena. Jussi & Jussi on komeaa nykypäivän monitaiteellista yhteiskunnallista teatteria ja tekee sen tavalla, jota kelpaa esitellä maailman festivaaleilla.


Jussi & Jussi

Kantaesitys 21.11.2019 Teatteri Telakalla

Käsikirjoitus ja ohjaus: Tanjalotta Räikkä Musiikki Pekko Käppi ja K:H:H:L Valot ja visualisointi Nadja Räikkä ja Perttu Sinervo Videoiden tekninen toteutus: Jaani Leinonen Rooleissa: Pekko Käppi, Tommi Laine, Antti Mankonen, Santeri Niskanen (Näty4), Arttu Soilumo (Näty4) ja Nuutti Vapaavuori.

Kuvakollaasi © Petteri Aartolahti

Sain bloggaajalipun.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

error: Content is protected !!