Surrealistista teatterileikkiä

Miljoona ruusua. Rose is a rose is a rose. Ruusujen sota. La vie en rose. Rakkaus ilman suudelmaa on kuin ruusu ilman terälehtiä. Ei ruusua ilman piikkejä. Mä sulle luvannut en ruusutarhaa… Mutta sen minä sain, kun menin katsomaan Esa Kirkkopellon uuden ohjauksen.

Tampereen Työväen Teatterin (TTT) ja Teatteri Takomon yhteistuotantona syntynyt Ruusuruoska on riemastuttava matka kuvataiteilija Alpo Jaakolan (1929–1997) samannimisen sarjakuvateoksen inspiroimaan surrealistiseen maailmaan. Tuntui kuin olisin astunut ikiaikaiseen tauluun, jonka värit, henkilöt, huoneet, maisemat, äänet ja tapahtumat heräsivät eloon ja imaisivat minut kevyesti järjen ja normien tuolle puolen.

Tiesin odottaa erilaista, villiäkin elämystä, koska olin lukenut monen bloggaajan ja kriitikon arvioita ja näkemyksiä. Ruusuruoska sai ensi-iltansa Teatteri Takomossa Helsingissä viime syyskuussa, ja esityksen nähneiden teksteistä huokui ihastus, vaikuttuminen, jopa suoranainen hurmioituminen. Ja niinhän siinä kävi, että loveen lankesin minäkin.

Erilaisia tapoja ojentaa 🌹

Ihan ensimmäiseksi kehun TTT:n studioteatteriksikin kutsutun tilan, jonne skenografiasta ja pukusuunnittelusta vastannut Sanna Levo on yhdessä valo- ja äänisuunnittelija Mikko Hynnisen kanssa luonut köynnösten kehystämän ja hämäryyttä hienosti hyödyntävän omintakeisen maailman, joka irtosi ajasta ja joka pienin keinoin muuntui milloin hurmeen läikittämäksi sotatantereeksi, milloin öiseksi kuparikatoksi, milloin aistien hautausmaaksi.

Olen aina tykännyt Kellariteatterin tiiviistä ja intiimistä, voisi sanoa jurkkamaisesta tunnelmasta, jossa näyttelijät ovat hyvin liki yleisöään ja läsnäolon tunne on vahva. Tällä kertaa se toimi kuin taika.

Ruusuruoskan mystisen maailman luojiin kuuluu ehdottomasti myös vanhan musiikin taituri, illan seikkailuissa mukana kulkenut luuttusolisti Eero Palviainen, jonka soittoa olisin voinut jäädä kuuntelemaan vielä esityksen jälkeenkin. En liene koskaan aiemmin kuullut teorbiaa eli pitkäkaulaista bassoluuttua, mutta voi hyvänen aika, miten hienon, elegantin, leikkisän tai unenomaisen tunnelman hän onnistui instrumenteillaan saamaan aikaan.

🌹 on intohimon ja uudelleensyntymisen symboli

Alpo Jaakolan pitkäaikainen ystävä ja mesenaatti Matti Kekki muistuttaa kirjassaan Jaakola – ihminen, elämä, taide (Ooli Oy, 2003), miten Alpo Jaakolan teokset ovat värikkäitä kuvakertomuksia, joissa yhdistyy sanallinen ja kuvallinen ilmaisu ja joissa aikadimensio liikkuu syntymästä kuolemaan.

Monitaiteilijana tunnettu Mika Rättö, joka on kirjoittanut esityksen tekstit Ruusuruoska-sarjakuva-albumin pohjalta, on ammentanut tarinoihinsa Jaakolan teosten sisältämää magiaa, mystiikkaa, surrealismia, symboliikkaa ja huumoria. Lisää kerroksia ja kierroksia on tullut työryhmältä, joka on tekijän luvalla muokannut tekstejä vapaasti.

Lopputulos on hersyvä tusinan tarinan polveileva ketju, joka tarjoaa oivalluksia ja riemua. Kaikki esille pantu ei avaudu helposti, tai ainakin minä olin välillä pihalla kuin lintulauta, mutta Ruusuruoskan lumo ei piile vahvassa yhteiskunnallisessa ja analyyttisessa otteessa tai halussa väittää jotakin ehdotonta maailmasta, vaan sen kyvyssä koskettaa ja herättää hämmästystä ja iloa.

Ihmisyyttä, ruumiillisuutta, henkisyyttä ja yhteisöllisyyttä luotaavista tarinoista voi halutessaan löytää viitteitä kristillisistä teemoista, kuten synnillisyydestä, mutta valtaosa esityksen annista etenee valon puolella, toki mustan huumorin sävyttämänä. Myös silloin, kun metsän siimeksessä kukkunut käsi astuu ihmisten ilmoille Kuolemana, Ingmar Bergmanin Seitsemännestä sinetistä tuttuna mustakaapuisena hahmona, ja ryhtyy nytkin pelaamaan ritarin kanssa tulevaisuudesta ja elinajan pituudesta, vain shakki on vaihtunut korttipeliin.

Nämä 🌹🌹🌹 kasvaa vain sulle

Lopuksi lähetän kauneimmat ruusut näyttelijöille. Heistä jokainen – Teatteri Takomon Joanna Haartti ja Joonas Heikkinen, TTT:n Minna Hokkanen ja Auvo Vihro sekä Nätyllä maisteriopintojaan tekevä Sofia Smeds – on monissa rooleissaan vuoroin valloittava, rohkea, liikuttava, hauska ja yllättävä.

Koko esitys on surrealistista teatterileikkiä, joka vaatii heittäytymistä, ja sen tämä viisikko totta vie tekee ja mikä tärkeintä: vapautuneesti. Ilmaisussa ei ole mitään pakonomaista, ei uhoa, ei tympeää atakkia. Sellaista näyttelemistä on yksinkertaisesti ihana katsoa. Erityismaininnan tahdon antaa Smedsille, jonka lurittelu – niin onomatopoeettiselta ääntelyltä kuin se aluksi kuulostikin – kavalsi upean äänen ja laulutaidon. Niin, ja Ruusuruoskan myötä minusta taisi tulla täysiverinen Auvo Vihro -fani. Ihan kingi suoritus TTT:n konkarilta!

Ruusuruoska

Tampereen-ensi-ilta 6.2.2019 TTT:n Kellariteatterissa

Ohjaus ja dramatisoint: Esa Kirkkopelto Tekstit: Mika Rättö Musiikki: Eero Palviainen Pukusuunnittelu & skenografia: Sanna Levo Valo- ja äänisuunnittelu: Mikko Hynninen Esitysdramaturgi: Pauliina Hulkko Yhteistyössä: Teatteri Takomo ja Tampereen Työväen Teatteri Rooleissa: Joanna Haartti, Joonas Heikkinen, Minna Hokkanen, Sofia Smeds ja Auvo Vihro

Pääkuva: Joanna Haartti, Auvo Vihro ja Sofia Smeds. Kuva © Mitro Härkönen

Sain lehdistölipun.