Kirja kuin vaarallinen ristiaallokko

Taide tarjoaa vastaanottajalle lahjan, jota vastaanottaja ei osannut lainkaan odottaa.

Kirjailija Pirkko Saisio kiteyttää kirjassaan sen, mitä koin luettuani Epäröintejä – Tunnustuksia rakkaudesta, kirjoittamisesta ja esiintymisestä (Siltala, 2019). Mikä ilo sukeltaa maailmaan, tai tässä tapauksessa moniin mielen ja tunteen kosmoksiin, joiden tapahtumia ei parhaalla tahdollakaan pysty ennakoimaan. Eihän siihen pysty edes kirjailija itse, vaan erilaisten mahdollisuuksien määrä kuljettaa myös häntä eri suuntiin ja saa kulloisetkin päähenkilöt, kuvitellut tai oikeasta elämästä kansien väliin tunkeneet, tekemään omia yllättäviä valintojaan.

Saisiota on luonnehdittu varmasanaiseksi kirjalliseksi kameleontiksi, loistavaksi ruumiinkielen ja sosiaalisten tilanteiden kuvaajaksi, jonka kerronta tavoittaa toistuvasti ironian sävyjä. Epäröintejä on tästä oivallinen todiste, ja kirjailijan itseironialle täytyy suorastaan nostaa hattua. Saisio ei päästä itseään helpolla, mutta lukijalta edellytetään myös rivien välien perkaamista, mikä voikin toistuvasti osoittautua ansaksi.

Onkohan niin, että teidän hartaana ihailijananne ja ahkerana lukijananne olenkin alkanut nähdä ihmiset teidän silmillänne?

Pirkko Saisio varoittaa lukijaa jo ensisivuilla siitä, ettei hän tee rajaa haaveiden, muistojen, painajaisten ja tosielämän tapahtumien välillä vaan kirjailijan oikeudella kertoo asioista, jotka voisivat tapahtua kenelle tahansa meistä. Sama hillitön todellisuuden ja kuvitteellisen rajoilla leikittely leimaa Heini Junkkaalan ohjaamaa Valehtelijan peruukki -teatteriesitystä, jossa Saisio ja Marja Packalén näyttelevät oman elämänsä tilanteita ja kertovat ihmissuhteistaan. On mahdotonta sanoa, mikä näytelmässä on totta ja mikä taiteen oikeuttamaa liioittelua, muunneltua ja täysin keksittyä.

Se on kutkuttava kikka, koska ainakaan minä en saanut itseäni tarkastelemaan teoksia – en kirjaa enkä näytelmää – silkkana fiktiona, vaan aivonystyrät etsivät koko ajan vinkkejä ja johtolankoja voidakseen päätellä, kuka henkilö tai mikä tilanne oli kyseessä.

Osaan kirjansa tarinoista Saisio on istuttanut henkilöt heidän omilla nimillään, kuten Kosto ja rakkaus: Maria Aljohinan tapaus -luvussa, joka luotaa venäläisen Pussy Riot -aktivistiryhmän toimintaa, Maria Aljohinan ja Nadežda Tolokonnikovan saamia vankileirituomioita ja yllättävää käännettä, kun ryhmän kiihkein vastustaja, Jumalan tahto -liikkeen johtohahmo Dmitri Enteo ja Aljohina rakastuivat. Tapahtumasarjaa Saisio luonnehtii toisaalta dostojevskilaiseksi draamaksi, toisaalta performatiiviseksi tapahtumaksi, joka kaipaa yleisöä tavoittaakseen täyden voimansa.

Kun Epäröintejä ilmestyi vuosi sitten maaliskuussa, Yleisradion toimittaja Anna Tulusto haastatteli Saisiota kirjan aiheista, tyylistä ja tekoprosessista. Saisio kuvaa hauskasti lukijan kuljetusta, teoksen sisältöä ja muistuttaa, miten tekstissä näkyvät yhä saksien jäljet. Teoksen nimi viittaa myös niihin hetkiin, jolloin kirjailija miettii, mitä hänen luomansa henkilöt tekisivät seuraavaksi ja millaiseksi tilanteet ylipäänsä muovautuvat – jos muovautuvat ollenkaan. En liene ainoa lukija, joka nauroi ääneen äkkipysähdykselle, kun kaikkitietävä kirjailija ilmoittaa tarinan alkavan: ”Oho. Ei alkanutkaan.”

Rakkauden muoto on aallon muoto. Se nousee ja laskee, hyökkää ja perääntyy. Lopulta se perääntyy, perääntyy, kun jo murskautunut rantakallioon, hajonnut tuhansiksi saavuttamattomiksi pisaroiksi.

Yksi kirjan suurista aiheista on rakkaus ja se, miten arkoja, hämmentyneitä, sentimentaalisia ja toisaalta suorasukaisia don- ja donnajuaneja ihmiset sydämenasioiden äärellä ovat. Päätarinoiden rinnalla saamme todistaa lukuisia sivupolkuja, jotka Saisio nimeää kaikkein kiinnostavimmiksi; asia, josta hän ja kollegansa Kari Hotakainen ovat yhtä mieltä.

Saision mukaan rakkaudella ei ole moraalia, mutta rakkauden muotoa hän vertaa aaltoon, joka nousee ja laskee. Vesiteemassa pysyäkseni Epäröintejä-teos tuo mieleeni vaarallisen ristiaallokon, joka syntyy eri suunnista tulevien aallonrintamien kohdatessa toisensa. On mahdotonta ennakoida ristiaallokon suuntaa tai kokoa, ja samalla tavalla arvaamaton on Saision kirja. Jokainen sivunkääntö on jännittävä, koska lukija ei voi tietää tarinan suuntaa – eihän sitä välttämättä tiedä edes kirjailija itse.

Tuluston haastattelussa Saisio tunnustaa rakkautensa venäläisiä klassikkoja – Tšehovia, Tolstoita ja Dostojevskia – kohtaan. Anton Pavlovitšia hän puhuttelee kirjassaan suoraan ja miettii, onko hän mahdollisesti lainannut jo liikaakin vanhalta mestarilta. Pidän tällaisista paljastuksista, joissa tekijät kertovat esikuvistaan. Niistä syntyy eräänlainen historian läpäisevä helmiketju, joka muistuttaa meille, miten ideoita ja vaikutuksia voi saada ja taitoa kartuttaa läpi ajan ja yli maantieteellisten rajojen.

Helmet-lukuhaaste

Ruksaan Pirkko Saision Epäröintejä-teoksella Helmet-kirjastojen lukuhaasteen 2020 kohdan 24 (Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa). Saisio on kirjoittanut omalla nimellään 16 proosateosta, nimellä Jukka Larsson 3 romaania ja nimellä Eva Wein 2 romaania. Sen lisäksi hän on kirjoittanut yli 30 näytelmää sekä tv-sarjoja, elokuvakäsikirjoituksia ja librettoja. Epäröintejä sopii myös kohtiin 9, 13, 15, 22.

Pääkuva: Pirkko Saisio © Laura Malmivaara, Siltala. Teoksen graafinen suunnittelu Elina Warsta.