Kivisydäminen saituri ja joulun henget

Voi korona minkä teit! Suljit teatterit, konserttisalit, oopperanäyttämön ja jamipaikat. (Tässä bloggauksessa asiasta valitetaan vain kulttuurihörhön näkökulmasta – ja juu, kirjoittaja kyllä tietää, että kyse on hengenvaarallisesta pandemiasta.) Mutta jätetään vali-vali ja mari-mari -osio saman tien tyngäksi, vaihdetaan näkökulmaa, puhjetaan riemuhuutoihin ja vuodatetaan kiitollisuuden kyyneleitä!

Kiitos tekniikan jumalat ja Ilkka Heiskanen! Joulufiilis on tänäkin vuonna taattu, kun Scrooge henkineen lennähtää verkossa katsojan kotiin kummittelemaan.

Esitys on jännittävä ja taianomainen

Näin Saiturin joulun Tampereen Teatterin ensi-illassa kahdeksan vuotta sitten (Onko siitä todella jo niin kauan? Kylläpä aika rientää!). Muistan öisen talvitunnelman, riemastuttavan musiikin, vauhdikkaat tanssit ja haamut, nuo menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jouluja edustavat henget, joiden kunkin olemus oli ratkaistu hauskalla ja yllättävällä tavalla. Ennen kaikkea muistan Scroogen ja sadun lumon.

Niin, Scrooge. Tuo häikäilemätön, tyly, ahne, vanha syntisäkki, joka rahanhimon tähden luopui rakkaudesta, kihlatustaan. Ebenezer Scrooge, jota henget kuljettavat läpi aikojen ja osoittavat, millaista elämästä tulee, jos hän ei muutu vaan antaa saituruuden ja kovasydämisyytensä jatkua.

Ilta oli jo ensi-illassa Ilkka Heiskasen näyttelijäntyön juhlaa – ja on sitä yhä. Hän on punonut roolihenkilöönsä aimo annoksen huumoria ja klassikkoanimaatioista tuttuja ilmeitä ja liikekieltä, ja hyvä niin, sillä Saiturin joulu on mitä parhainta lastenkulttuuria ja -viihdettä. Viktoriaanisen kauden suurimmaksi romaanikirjailijaksi sanotun Charles Dickensin tunnetuin jouluaiheinen kertomus vuodelta 1843 on jännittävä ja taianomaisuudessaan mukaansatempaiseva seikkailu, mutta Heiskasen ansiosta esitys ei äidy liian pelottavaksi,. Myös tarinaa ryydittävät tutut joululaulut piirileikkeineen antavat pienimmille katsojille tarpeellisia hengähdyshetkiä.

Suora yhteys teatterista kotisohvalle

Kun Tampereen Teatteri ilmoitti striimaavansa Tommi Auvisen ohjaaman Saiturin joulun, kiljahdin riemusta. Valkokankaalta tai tietokoneen näytöltä katsottava reaaliaikainen suoratoisto ei tietenkään vastaa livenä samassa tilassa koettua elämystä, mutta kyllä se pystyy vangitsemaan yleisönsä.

Kun Finnkino ryhtyi näyttämään brittiläisen National Theatren NT Live -esityksiä elokuvateattereissaan, ensimmäiset esitykset lähetettiin Lontoosta suorana. Olin katsomassa helmikuussa 2011 Helsingin Kluuvikadulla Maximissa Michael Grandagen ohjaamaa King Learia, jossa pääroolin näytteli Derek Jacobi. Esitys oli intensiivinen, ja tunnelmaa tihensi tietoisuus siitä, että näytelmä välitettiin samanaikaisesti moniin muihin Euroopan kaupunkeihin.

Yhtäkkiä kuva katosi, mutta ääniyhteys Donmar Warehousen tiloihin Lontoon Covent Gardeniin säilyi. Me istuimme pilkkopimeässä salissa ja kuulimme, kun striimauksesta vastaavat ihmiset huutelivat, että kuvayhteys Eurooppaan on menetetty. Seuraavaksi ohjaaja keskeytti esityksen, ja sitten ilmoille tihkui monenlaista mutinaa, josta en saanut selvää. Katkos ei kestänyt kauan, ja pian saimme todistaa, miten näyttämön ammattilaiset ottivat tilan haltuun. Pieni neuvottelu, mistä kohdasta jatketaan, ja niin näimme uudelleen prikulleen, kuinka kuningas ja narri jatkavat kulkuaan mierontiellä. Uskallan väittää, että episodi sähköisti jokaisen meistä, niin teatterin väen kuin meidät katsojatkin.

Siksi olin suoraan sanoen vähän pettynyt, kun Saiturin joulun ensimmäinen striimaus sujui niin hienosti. Totta kai olen iloinen tekijöiden ammattitaidosta, mutta jokin ilmiselvä kupru olisi tehnyt kokemuksesta inhimillisemmän, sillä laitteilla on ikävä tapa etäännyttää ja latistaa elämystä. Tai ehkä esityksessä tapahtuikin jotain odottamatonta, mutta porukka hoiti hommat niin tyylikkäästi, ettei kotikatsomossa moista edes tajuttu.

Mennyt maailma herää henkiin

Haluan kehua isosti Saiturin joulun lavastajaa Marjatta Kuivastoa ja puvut suunnitellutta Mari Pajulaa sekä kaikkia, jotka ovat osallistuneet näytelmän näyttämökuvien ja rekvisiitan suunnitteluun ja tekemiseen. Mennyt maailma elää vahvasti teatterin näyttämöllä, oltiinpa sitten vanhan Fezziwigin juhlissa, köyhän apulaisen Bob Cratchitin (ihqu Arttu Ratinen) perheen luona tai sisarenpojan Fredin (toinen ihqu Matti Hakulinen) hilpeässä illanvietossa.

Propseja satelee myös valo- ja äänisuunnittelijoille (Raimo Salmi, Janne Auvinen), joiden ansiosta öinen tunnelma monine uhkineen ja toisaalta perheiden yhdessäolo jouluriemuineen ulottui valoine ja varjoineen ja mystisine äänineen kotisohvalle saakka.

Vain yksi hahmo menetti suoratoistossa vaikuttavuutensa, ja se oli iloinen jättiläinen, Scroogen luokse saapunut toinen eli nykyisen joulun henki, jonka sisääntulo todella säväytti, kun näin sen ensi kerran kahdeksan vuotta sitten. Ruutu vääristi mittasuhteet ja kutisti vihreän aaveen muttei onneksi syönyt sen tenhoa joulun moninaisten herkkujen ja ilojen näyttäjänä. Siitä kiitos Osku Ärilälle, kuten myös menneen joulun henkeä näytelleelle Ville Majamaalle, joiden molempien äänenkäyttö ja sävyillä leikittely on perin taitavaa.

Koko ensemble ansaitsee kiitokset siitä, miten täysillä kaikki heittäytyivät rooleihinsa. Kuten Elisa Piispasen ja Mari Turusen juontamilla etkoilla kuultiin, Elina Rintalan mukaantulo on lisännyt iloa ja kuplivaa naurua työn oheen. Kiitos ihanat, te tässä bloggauksessa mainitsematta jääneet Aatu Auvinen, Amelia Auvinen, Eeva Hakulinen, Pia Piltz ja Pyry Smolander, jotka ahkeroitte lukemattomissa rooleissa, sekä koko tekninen kaarti, jotka mahdollistatte striimaukset myös jatkossa. Loistavaa, että etkoilla valokeilaan pääsevät myös ihmiset kulissien takana. Pysykää terveinä! Meidän katsojien on teitä ikävä!

---

Saiturin joulu

Suoratoisto 12.12.2020 Tampereen Teatterin suurelta näyttämöltä

Charles Dickensin teoksen A Christmas Carol (1843) näytelmäksi kirjoittanut: Tommi Auvinen Ohjaus: Tommi Auvinen Lavastus: Marjatta Kuivasto Puvut: Mari Pajula Valosuunnittelu: Raimo Salmi Äänisuunnittelu: Janne Auvinen Laulujen harjoitus: Jyrki Niemi Peruukkien ja maskien suunnittelu: Kirsi Rintala Peruukkien valmistus: Jonna Lindström Rooleissa: Ilkka Heiskanen (Scrooge), Aatu Auvinen, Amelia Auvinen, Eeva Hakulinen, Matti Hakulinen, Antti Heinonen, Ville Majamaa, Pia Piltz, Arttu Ratinen, Elina Rintala, Pyry Smolander, Osku Ärilä

Pääkuva: Ilkka Heiskanen, Pia Piltz ja Elina Rintala. Kuva © Katri Dahlström

Suoratoiston tekninen ryhmä

Videokuvaus: Simeon Hela ja Jere Rikala (molemmat Ankkatuotanto), Sonja Pääkkönen Kuvaleikkaus: Sami Räty Äänen miksaus: Joona Vuopala Äänen tuotanto: Ivan Bavard, Jan-Mikael Träskelin, Joona Vuopala Striimin konsultointi: Ankkatuotanto, Heikki Järvinen (Kinetia)

Suoratoisto-ohjelman suunnittelu ja toteutus

Ohjelman käsikirjoitus ja suunnittelu: Ankkatuotanto, Maria Atosuo, Arttu Haapalainen, Sanna Huhtala, Neili Koivuniemi, Elisa Piispanen, Mari Posti, Mari Turunen Livestriimin ja ohjelman tuotanto: Arttu Haapalainen, Teatteri poikkeustilassa -projekti, Mari Posti Videokuvaus: Simeon Hela ja Jere Rikala (molemmat Ankkatuotanto) Äänitys: Mika Lumme (Ankkatuotanto), Editointi: Ankkatuotanto

Sain ilmaisen koodin.