Kuin lentäisin väärään suuntaan
Että minä tykkään Tommi Kinnusen teksteistä! On kuin istuisi ammattisuharin kyydissä; vauhti saattaa olla huimapäistä ja arvaamaton tie kulkea merkillisten, pelottaviltakin tuntuvien maisemien läpi, mutta matkustaja voi turvallisin mielin nojata penkissään taaksepäin ja nauttia taipaleesta, sillä kuljettaja hallitsee ajoneuvonsa.
Syyskuussa 2022 julkaistu Pimeät kuut (WSOY) on Kinnusen viides romaani, ja edeltäjiensä tavoin teoksen vaikuttavinta antia on lähihistorian taidokas perkaaminen ja psykologisesti tarkka ja puhutteleva henkilökuvaus.
Keskiössä on 60-vuotias opettajatar Elna Suorajärvi, jonka ura on edennyt nurinkurin osin olosuhteiden, osin itse tehtyjen päätösten vuoksi. Nyt hän on elämänsä nollapisteessä: yksin, väsyneenä ja johtokunnan isäntien ahtaalle panemana puolilahossa parakissa opettamassa köyhien perheiden sodassa traumatisoituneita lapsia.
Arvovalintoja eli mitä lapsille halutaan tarjota
Väsyneille omistettu Talvikirja-lisänimen saanut teos alkaa elokuussa 1947 ja lukuvuoden mittainen tarina etenee kuukausittain. Alku on tymäkkä, kun nuorempi sisar Salli käy päälle ja ajaa Elnan kotitalosta. Väliaikainen pakopaikka löytyy rajan pinnasta, Niemen supistetusta yksiopettajaisesta kansakoulusta.
Pestistä tulee Elnalle paitsi haastava matka itseen myös väkevä näyttö ammattilaisuudesta ja peräänantamattomuudesta, vaikka väsymys ja opetusvälineiden puute syövät itsetuntoa. Romaani on samalla puolustuspuhe lasten puolesta, joille isännät eivät ole valmiita edes maailmankarttaa hankkimaan, opettaja kun voi vallan hyvin piirtää vanhaan karttaan uudet rajat. ”Koulujen hankintoihin suhtaudutaan kuin kansankynttilät tilaisivat viivaimia ja kynänteroittimia riemuksi itselleen”, kuten Elna asian ilmaisee.
Pidän siitä, kuinka Kinnunen kuvaa henkilöiden toiminnan kautta yhteiskunnassa piileviä asenteita vähempiosaisiin. Pieni yksityiskohta – johtokunnan puheenjohtajan haluttomuus tuoda luokkahuoneeseen joulukuusi – paljastaa karulla tavalla, miten ylenkatseellisesti päätöksentekijät suhtautuvat lapsiin; lapsiin, joiden piirustukset kertovat perheiden arjesta, joka on täynnä puhumattomuutta, pelkoa, itkua, vihaa ja väkivaltaa.
Luokkahuoneessa ilokseen puuhasteleva lapsenpiika?
Sukupuoli määrittää vahvasti Elnan aseman sodanjälkeisessä pikkukylässä, ja se on totisesti miehiä heikompi. Kinnunen on liittänyt tekstin lomaan kirjan ajankuvan aikaisia työpaikkailmoituksia, joissa miesopettajille tarjotaan lainmukainen palkka sekä täydelliset edut ja asunto, mutta naisopettajat ja epäpätevät huomioidaan vain väliaikaisina, eikä heille ole luvassa edes yhtä suurta asuntoetua.
Elnan kautta Kinnunen peilaa laajemminkin opettajan ammattiin liittyviä käsityksiä ja odotuksia. Hän on kertonut mm. Apu-lehden haastattelussa, että Pimeät kuut on hänen henkilökohtaisin teoksensa ja kuinka hän on pohtinut, tuliko romaanista vain itseterapiaa.
Sitä kirja ei ole, vaan lukijan onneksi ja iloksi tekstistä kuuluu asiansa perin pohjin tuntevan ääni, joka Elnan nahoissa purkaa turhan mystiikan opettajan ammatista. Kinnusen Elna on taitava opettaja, vaikka hän ei helli eikä hoivaa lapsia. Hän on yli 30 vuotta työtään tehnyt ammattilainen eikä luokkahuoneessa ilokseen puuhasteleva lapsenpiika, joka oppituntien lisäksi venyy ulkopuolelta tuleviin vaatimuksiin, kuten kaikenlaisten kerhojen ja harrastusten ohjaamiseen: ”Kun olin lukuvuosi toisensa jälkeen tehnyt sellaista työtä, jota yksikään ei näe ja mistä kukaan ei maksa, annoin itselleni luvan lopettaa.”
Tulevaisuus ei toteutunutkaan toivotulla tavalla
Kun Elna muistelee mennyttä – sodan polttamaa lapsuudenkotia, äitinsä raatamista matkustajakodissa, sisarensa raivokohtauksia – lukija kohtaa maailman, jossa naisille ei ollut paljon vaihtoehtoja. Niillekin, jotka olivat päässeet opiskelemaan, tarjolla olleet ammatit olivat vähissä: terveyssisar, kätilö tai opettaja.
Tapa, jolla kirjailija kuvaa päähenkilönsä taivalta uransa alussa optimismia ja kokeilemisen intoa uhkuvasta pedagogista sodan polttamiin kotimaisemiin palaavaksi voipuneeksi yksineläjäksi, on koskettava, mutta Kinnunen ei tee Elnasta säälittävää hahmoa, ei edes silloin, kun lukijalle paljastuu opettajan raskas salaisuus, elämän loppuun asti vuotava haava.
Päinvastoin, hän antaa kevään sujahtaa puolilahoon parakkiin, valaa voimia ja heittää Elnan järven jäälle villille hiihtoretkelle lasten ja lukijan riemuksi. Hän innostaa opettajan tekemään suursiivouksen ja hakemaan maljakkoon katajanoksia ja mustikanvarpuja. Hän ei päästä kuvitteellista kollegaansa helpolla eikä lukijakaan saa tietää, miten tämän lopulta käy, kun uusi lukuvuosi taas alkaa.
Sen sijaan Kinnunen antaa Elnalle – vai itselleen? – ehkä parhaimman lahjan ikinä: kyvyn rakastaa itseään ja hyväksyä se, mitä elämässä on aiemmin tullut tehdyksi: ”Minusta on tullut tämänkaltainen kaikkien niiden päätöksien vuoksi, jotka olen itse tehnyt. Kukaan ei ole minua mihinkään pakottanut, vaan itse kaikki valitsin, enkä ratkaisuistani kadu yhtäkään. Valitsemalla toisin olisin päätynyt toisaalle, tullut toisenlaiseksi.”
Helmet-lukuhaaste
Osallistun Pimeät kuut -kirjalla vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteeseen ja kuittaan teoksella kohdan 29 (kirjassa on minä-kertoja).
Tommi Kinnusen romaani sopii myös kohtiin 1 (kirjassa on kartta); 10 (kirjassa on ohjeita ja neuvoja); 20 (kirja kertoo naisesta, joka on matkalla); 28 (kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä) ja 40 (kirjassa hylätään jotain).
Pääkuva: Pimeät kuut -kirjan kannen on suunnitellut Martti Ruokonen. Kirjailijan potretti © Joonas Brandt