Sukukronikka rakkauden vallasta ja välttelystä

Tartuin alun perin Pirjo Hassisen neljä vuotta sitten julkaistuun Parit-romaaniin (Otava), koska olin ostanut teatterilipun Jyväskylän kaupunginteatterin samannimiseen ja samaan tarinaan pohjautuvaan esitykseen. Tauti kuitenkin yllätti ja pari viikkoa kestänyt yskä torppasivat aikeeni, mutta olipahan aikaa lueskella.

Parit on psykologinen romaani, sujuvasti rullaava sukukronikka Jyväskylässä asuvan ja laajalti vaikuttavan Grahnin suvun vaiheista; ”rikkaasta rahvaasta ja Jyväskylän Buddenbrookeista”, kuten itsekin Grahnin nimeä kantava Olli heitä haukkuu.

Tarina käynnistyy keväällä 1938, joskin sisäänheittona toimivassa ensivälähdyksessä eletään lähempänä nykyaikaa ja sanotaan hyvästit kuoleman laaksoon ehtineelle isomummulle. Hassinen kuvaa suvun tapahtumia, tunnekuohuja ja päätöksentekoa miniöiden ja vävyjen näkökulmasta, mikä yhdistää jännällä sisäpiiriin kuulumisen ja ulkopuolisuuden kokemukset.

”Hänen kasvoilleen jäisi loppuelämäksi muistutus siitä, mitä rakkaus oli.”

Romaanin keskiössä on yksinhuoltajaäidin kasvattama Leena Tuovinen, jonka arki mullistuu äidin sairastuessa tuberkuloosiin ja joutuessa Kinkomaan keuhkotautiparantolaan. Leena sijoitetaan Maria-tädin perheen luo Jyväskylään, ja niin ensiaskel Grahnin sukuun on otettu.

Sotaa edeltävään vuoteen sijoittuva jakso, jonka kirjailija on nimennyt Uhrautuvaisuudeksi, esittelee patriarkaalisen pienyhteisön, jossa ylintä määräys- ja taloudellista valtaa käyttää esikoispoikansa menettänyt Alfred. Hänen ainut perillisensä Werner on keskeyttänyt opintonsa ja etsii seikkailuja Pohjolan Rivieralla, Terijoella. Luupin alla ovat rakkauden ja yhdessäolon monet muodot: äidinrakkaus, kiintymyssuhde, intohimo, homoseksuaalisuus, hyväksikäyttö, järkiavioliitto, yksipuolinen rakkaus.

Ihmissuhdepeli kovenee, kun Alfred syrjäyttää testamentissaan rintaperillisensä ja lupaa Leenalle kaiken sen, johon Wernerillä olisi syntymäoikeus. Ainoastaan serkusten avioliitto pelastaisi pojan takaisin kylläiseen elämään.

”Minä rakastan sinua”, Tarja ajatteli. ”Sinussa ei ole mitään muuta rumaa kuin sinun petoksesi, ja sen syvyyttä minä en vieläkään käsitä.”

Teoksen kaksi muuta osiota – Intohimo ja Kvartaalit – kuljettavat sukutarinaa eteenpäin uusien perheenjäsenten myötä ja heidän näkökulmastaan katsellen. Taustalla väijyy vahvasti ajatus, jonka mukaan isien pahat teot kostautuvat kolmanteen polveen asti, sillä onni ei tunnu asettuvan uusiin liittoihin, ei ainakaan helposti. Myös kurittamisen keinot toistuvat, mikä lietsoo kaunaisuutta yhdessä jos toisessakin perheenjäsenessä.

Hassinen kuvaa taitavasti tunteidensa kanssa kilvoittelevia ihmisiä ja ennen muuta sitä epävarmuutta, joka syntyy ja paisuu, kun vaikeuksista ei osata keskustella. Hän piirtää esiin myös ympäristön, Jyväskylän kehittymisen hiljaisesta koulukaupungista vireäksi liike- ja teollisuuskeskukseksi, jonka uumeniin yltävät myös kansainväliset kriisit: pakolaisuus ja ilmastonmuutos.

Kiinnostavaa on, miten kirjailija vaivihkaa nostaa valtaan koulutukseen uskovan ja sivistystä arvostavan matriarkan, joka löytää itselleen ystävän ja uskotun suvun uudesta vävystä. Tämä suvun sisäisten seittien ja tunnereittien kutominen luo ajoittain trillerimäisen tunnelman, koska lukija ei voi koskaan olla varma, miten tarinan henkilöt tulkitsevat läheistensä suhteet ja keskinäisen kanssakäymisen.

”Minä kestän sen, koska siinä, mitä he tekevät, on hippusen rakkautta. He rakastavat minua vähäsen… ja se vähä riittää!”

Rakkauden ja vallan rinnalla Parit-romaani luotaa kiinnostavalla tavalla kolmatta suurta teemaa: kuolemaa.

Läheisten poismeno on tietenkin luonnollinen asia, kun aikaa kuluu tarpeeksi, ja kuudella vuosikymmenellä tapahtuvaan tarinaan niitä mahtuu useampi. Jäin tekstin äärellä miettimään, milloin kuolema tuntuu meistä epäreilulta, kuin jumalten ilkeämieliseltä peliltä, milloin taas hyväksymme elämän sammumisen ainoana oikeana ja arvokkaana päätöksenä. Entä onko ihmisellä oikeus päättää itse omasta kuolemastaan vai pitäisikö silloinkin ajatella muiden tunteita?

Hassinen ei anna kysymyksiin vastausta, eikä tarvitsekaan. Olennaista on se, että hänen kirjoittamansa fiktiivinen teos pysähdyttää lukijan ikuisuusaiheiden äärelle. Se on ainakin minusta hyvän kirjan merkki.

Helmet-lukuhaaste

Osallistun Parit -romaanilla vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteeseen ja kuittaan kirjalla kohdan 27 (kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin). Teos sopii myös kohtiin 2 (kirjassa kerrotaan lapsesta ja isovanhemmasta), 8 (kirja kertoo pienestä kaupungista), 19 (kirjassa on paikka, jossa olet käynyt) ja 40 (kirjassa hylätään jotain).