Tosielämää ihmeellisempi lapsuus

Kun suljen kirjan, tunne on sama kuin vuosia sitten, jolloin yritin löytää tieni ulos Vekkulasta, Linnanmäen hupitalosta, jossa erilaiset elementit ja kojeet – heijastukset vääristävä peilisali, edestakaisin nykivät portaat, liikkuvat lattiat – tekivät ympäristöstä epätodellisen ja kaoottisen.

Joonatan Tolan vuoden alussa julkaistu Hullut ihanat linnut (Otava 2022) jatkaa esikoisteoksesta Punainen planeetta tuttua perhetarinaa, mutta ennen kuin bloggaan pidemmälti, muistutan (myös itseäni) kirjailijan sanoin, ettei kyseessä ole historiallinen dokumentti vaan romaani, jossa on hyödynnetty kaunokirjallisia keinoja ja mielikuvituksen lentoa.

Pari sanaa autofiktiosta

Heti alkuun kiittävät adjektiivit: Tolan teos on hieno, puhutteleva ja vaikuttava.

Se on myös hyvin hauska, vaikka välillä lukiessani pohdin, onko soveliasta nauraa lapsen hädälle – sillä siitähän on tosiasiassa kyse tässä perhetarinassa, jossa MS-taudin takia pyörätuoliin joutuneen leskiäidin taloudenpito on pelkkää kriisistä toiseen räpiköimistä ja mielenterveysongelmien kanssa kamppailemista. Minäkertojana on kuusivuotias äidistään riippuvainen Jonttu, jonka silmin tapahtumat koetaan.

Kirjailija Pirkko Saision omaelämäkerrallista trilogiaa (Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja) tutkinut Päivi Koivisto valottaa väitöskirjassaan (2011) omaelämäkerrallisen kerronnan muotoja sekä fiktion ja faktan välillä häilyvän hybridilajin, autofiktion, olemusta. Hän muistuttaa mm. Serge Doubrovskyyn viitaten, ettei omasta elämästä ole koskaan mahdollista kertoa yksiselitteistä faktaa, koska kertoja itsekään ei kykene tavoittamaan autenttista totuutta.

Sitä Tolan teksti nimenomaan on, etäännytetty tarina lapsuudenkokemuksista, joita on kirjailijan oikeudella liioiteltu, venytetty ja väritetty. Teoksen keskeinen jännite rakentuu kahdesta asiasta: Jontun halusta olla tärkeä ja ehkä myös rakkain lapsi äidilleen sekä perhettä vaanivasta huostaanoton uhasta, joka toteutuessaan erottaisi äidin ja neljä lasta toisistaan. Isän he ovat jo menettäneet tämän tehtyä itsemurhan, josta Tola kirjoitti edellisessä romaanissaan.

Huumori on tyylikeino

Hullut ihanat linnut -kirjan minäkertoja kuvaa perheen kaaosmaista arkea ja siihen eri tavoin osallistuvia ja/tai puuttuvia tavalla, jossa kaikki ulkopuoliset vaikuttavat vihollisilta. Näkökulma on hädissään olevan lapsen, joka sisarustensa tavoin yrittää kaikin keinoin säilyttää status quon. Tajuan sen, ja silti lukijana olisin halunnut viheltää pelin poikki sata ja yksi kertaa ja lennättää lapset suitsait sukkelaan ammatilliseen perhekotiin.

Tolan kieli on tarkkaa ja ytimekästä, ja varsinkin vuoropuhelut teräviä ja herättäviä, vaikka hän antaakin alakouluikäisten siskojensa puhua välillä filosofisesti, välillä kirjoja sanatarkasti lainaten, välillä taloustermejä tai Raamatun lauseita hersyvästi heitellen.

Tola on kertonut mm. Flinkkilä & Kellomäki -ohjelmassa, että keveä käsittelytapa on tietoinen ratkaisu, koska se helpottaa lukijoita ottamaan tarinan vastaan. Hän myös muistuttaa, miten huumori on hänen teoksissaan taiteen tyylikeino, ”ei selviytymiskeino vaikeiden asioiden äärellä”.

Nykyajan huutolaislapset

Eniten Jontun ja hänen perheensä tarinassa minua suututtaa suomalaista sosiaalihuoltoa ja sen palveluja tarjoavien käyttäytyminen. Vaikka ymmärrän Tolan käyttämät tyylikeinot, sanoman ydin on ilmiselvä ja ikävä kyllä todellisuutta vastaava. Lasten edun sijaan yhteiskuntaa edustavien sosiaalialan työntekijöiden toimintaa määrittää raha: kaiken pitäisi tapahtua mahdollisimman halvalla.

Kirjailija nostaa myös esiin edellisestä kirjasta tutun teeman, kolmen sukupolven ketjun ja vastuuta pakenevien sukulaisten toisaalta haluttomuuden auttaa, toisaalta hanakkuuden leimata jälkikasvu seinähulluiksi huligaaneiksi. Lukijan helpotukseksi vuoristoratamaisen lapsuudenkuvauksen rinnalla kirjailija kertoo ajoittain aikuisen Jontun elämäntilanteesta, muutosta ja avopuolison kanssa saadusta vauvasta, mikä avaa säikeen tulevaisuuteen, antaa toivoa ja tavallaan sinetöi selviytymiskertomuksen.

Helmet-lukuhaaste

Osallistun Hullut, ihanat linnut -romaanilla vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteeseen ja ruksaan kirjalla kohdan 16 (kirjassa kirjoitetaan kirjaa). Teos sopii myös kohtiin 2 (kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta), 6 (kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate), 8 (kirja kertoo pienestä kaupungista), 13 (kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs), 14 (kirja kertoo terveydenhuollosta), 20 (kirja kertoo naisesta, joka on matkalla), 29 (kirjassa on minäkertoja), 35 (kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tutua), 40 (kirjassa hylätään jotain), 42 (kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa) ja 49 (kirja on julkaistu vuonna 2023).