Villikko etsii itseään elämän vuoristoradalla

Hukassa on hyvä paikka, kuuluu Kari Hotakaisen vuonna 2000 julkaistun lasten musiikkinäytelmän nimi. Se tuli mieleeni lukiessani yhdysvaltalaisen näyttelijä-tuottaja Drew Barrymoren muistelmateosta Villikukka (Viisas elämä), jossa hän kertoo elämänsä vaiheista ja kokemuksistaan, perheestään, ystävistään ja kollegoistaan, työurastaan ja oivalluksen hetkistään. Kirjan on suomentanut Tuikku Ljungberg.

Teoksen kantava teema on etsiminen: Drew etsii jännitystä, seikkailuja, työtilaisuuksia, onnea, vastauksia, vapautta. Ennen kaikkea hän etsii itseään, sillä Steven Spielbergin E.T.-elokuvan lapsitähtenä suuren yleisön tietoisuuteen tulleelle Barrymorelle hukassa oleminen ei suinkaan ole kivaa vaan ahdistavaa ja stressaavaa.

Kirjailijan lähtökohtana on kevyt ote

Kustantamo luonnehtii takakansitekstissä Barrymoren teosta omaelämäkerralliseksi esseekokoelmaksi, mutta esseiksi en kirjan sisältöä kutsuisi. Ennemminkin kyse on katkelmallisesta ja osin päiväkirjanomaisesta teoksesta, jossa kirjoittaja palaa elämänsä eri tavoin merkityksellisiin hetkiin ja valottaa toiveitaan, tavoitteitaan ja tekojaan. Esipuheessaan Barrymore painottaa halunneensa tehdä kirjastaan kevyttä luettavaa.

Villikukka on helppolukuinen, mutta kevyttä sen sisältö ei aina ole. Jo alussa lukijalle tehdään selväksi, että Drew Barrymore on kasvanut epätavallisissa olosuhteissa, levottoman ja vastuuntunnottoman yksinhuoltajaäidin tyttärenä, joka on työskennellyt kameran edessä 11-kuukautisesta pienokaisesta lähtien – ja näin käytännössä rahoittanut mainos- ja elokuvarooleillaan kaksikon jokapäiväisen elämän.

Hyvä tarinankertoja kärjistää ja liioittelee

Mitä pidemmälle etenen Villikukan tarinoiden matkassa, sitä isommin arvostan kirjoittajan taitoa kuvata tapahtumien ajankuvaa ja ympäristöä. Hänellä on myös näyttelijäntyönsä ansiosta erinomainen draamantaju, minkä kanssa tulee olla hereillä, sillä kuten kaikki hyvät tarinankertojat, myös Barrymore kärjistää, liioittelee ja värittää kerrontaa paikoin suurellakin pensselillä.

Villikukka ei etene kronologisesti, vaan Barrymore nostaa muistojaan näkyviin näennäisen sattumanvaraisesti. Hän kirjoittaa pitkään positiivisista asioista ja henkilöistä, joiden ansiosta hän on edennyt urallaan ja oppinut löytämään tasapainoa elämäänsä. Vasta 274-sivuisen kirjan jälkipuoliskolla hän avaa enemmän traumaattista lapsuuttaan ja niitä syitä, miksi hän haki ja sai 14-vuotiaana tuomioistuimen päätöksellä laillisen eron biologisesta äidistään, toisin sanoen Drew Barrymorelle myönnettiin jo teini-ikäisenä itsenäisen aikuisen oikeudet.

Pidän siitä, miten Barrymore käyttää huumoria ja itseironiaa sekä tarinoidensa vauhdittajana että etäännyttämiskeinona. Sen sijaan vierastan alinomaista superlatiiveilla mässäilyä hänen kuvaillessaan lapsiaan, ystäviään, kollegoitaan ja appivanhempiaan, minkä toki ymmärrän kuuluvan amerikkalaiseen kirjoitustyyliin. Varsinkin Barrymoren kertoessa kahdesta tyttärestään lukija ei voi välttyä mielikuvalta suhteellisuudentajunsa menettäneestä äidistä, joka näkee lapsensa pikku-einsteineina.

Ilahduttavaa on kirjoittajan suorasukainen ilmaisu ja sisäisen äänen esittäminen sensuroimattomana, kun hän kertoo mokistaan ja kapinallisen nuoren ihmisen toilailuistaan.

Määrätietoinen menestyjä on myös hyväntekijä

Villikukan englanninkielinen alkuperäisteos on ilmestynyt jo vuonna 2015, mutta suomeksi kirja julkaistiin vasta viime vuonna. Kahdeksassa vuodessa on ehtinyt tapahtua monia muutoksia. Kirjassa Barrymore julistaa vielä rakkauttaan Will-aviopuolisoaan kohtaan ja oman ylistyslukunsa ovat saaneet New Yorkin eliittiin lukeutuvat appivanhemmat, jotka kirjan Suomessa julkaisun aikaan olivat kaikki jo ex-osastoa.

Ehkä eniten vaikutuin kirjassa siitä määrätietoisuudesta, jolla Drew Barrymore on pyrkinyt rakentamaan elämästään toiveidensa kaltaisen ja ennen kaikkea tasapainoisen, vaikka hän vaikuttaa olevan luonteeltaan varsin impulsiivinen ja jopa äkkiväärä. Nostan hattua hänen ja Nancy Juvosen (kyllä, suomalaiset sukujuuret) rohkeudelle ja tinkimättömyydelle, jolla kaksikko on luotsannut Flower Films -tuotantoyhtiötään kohta 30 vuotta.

Liikutuin myös Barrymoren kuvauksesta vuonna 2005 tekemästään Kenian-matkasta, jonka myötä hänestä tuli YK:n Maailman ruokaohjelman WFP:n aktiivinen tukija ja lähettiläs. Arvostan sitä, että menestyneet ihmiset toimivat ja hyödyntävät julkisuuttaan kehitysmaiden hyväksi.

Helmet-lukuhaaste

Osallistun Villikukka -kirjalla vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteeseen ja ruksaan kirjalla kohdan 3 (kirjan nimessä on kasvi). Teos sopii myös kohtiin 2 (kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta), 6 (kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate), 10 (kirjassa on ohjeita ja neuvoja), 16 (kirjassa kirjoitetaan kirjaa), 18 (kirja on alun perin julkaistu englannin kielellä), 19 (kirjassa on paikka, jossa olet käynyt), 20 (kirja kertoo naisesta, joka on matkalla), 29 (kirjassa on minä-kertoja), 40 (kirjassa hylätään jotain) ja 43 (kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa).