Ensimmäinen nainen omilla ehdoillaan

Instituutio vai ihminen?

Vaaka painuu vakaasti jälkimmäisen puolelle näytelmäkirjailija Anna Krogeruksen uusimmassa draamassa Minä, Tellervo. Ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen ideasta ja aloitteesta syntynyt teos luotaa ensimmäisen naisen henkilökohtaista historiaa tavalla, joka korostaa Tellervo Koiviston tahtoa toimia omana itsenään niin naisena kuin yhteiskunnallisena vaikuttajanakin myös silloin, kun suomalaiset olivat äänestäneet hänen puolisonsa Mauno Koiviston ylimpään virkaan kansakunnan kaapin päälle.

Sieltä, Tellervon persoonasta, ajatuksista, kokemuksista, toiveista ja murheista, sukeutuu esityksen vahvin latinki. Suuri osa näytelmän sisällöllisestä annista on tuttua niille, jotka ovat lukeneet Tellervo Koiviston elämäkerran tai katsoneet hänestä tehtyjä tv-haastatteluja. Nimihenkilön vastapeluriksi Krogerus on kirjoittanut fiktiivisen näytelmäkirjailija Aura Kiisken, jonka kanssa Tellervo keskustelee elämänsä vaiheista ja valinnoista.

Kolme Tellervoa eli elämän kerroksellisuus

Lahden kaupunginteatterin ja Tampereen Teatterin yhteistuotantona toteutettu esitys tarjoaa katsojille lempeää ja lämminhenkistä perinteistä teatteria, jossa yksilön kasvukertomusta ja aatteellisten tekojen dokumentointia sävyttää vuoroin koominen, vuoroin ironinen, vuoroin surumielinen vire. Näin esityksen Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä, ja valtaosa yleisöstä oli kaltaisiani senioreita, mikä oli odotettavissa – onhan näytelmän kohdekin jo 94-vuotias.

Krogerus on luonut tarinan näytelmästä näytelmässä, toisin sanoen Aura Kiiski kirjoittaa näytelmää Tellervo Koivistosta, ja yleisölle esitetään niin keskeneräisiä kuin valmiitakin kohtauksia päähenkilön lapsuudesta aina nykypäivään asti.

Ratkaisu toimii, koska se sallii katkelmallisuuden ja mahdollistaa eri ikäpolvea edustavien Tellervojen samanaikaisen läsnäolon. Pidin kovasti tästä simultaanipelistä, erityisesti niissä kohtauksissa, joissa Tellervot olivat aktiivisia ja osallistuivat tapahtumiin eivätkä vain tyytyneet tarkkailemaan toisen minänsä toimintaa. Kolme Tellervoa muistutti myös oivallisesti elämän kerroksellisuudesta ja ajan spiraalista.

Hallittua hillintää ja lujatahtoista napakkuutta

Ohjaajan ratkaisu aloittaa esitys jo siinä vaiheessa, kun yleisö vielä hakeutui paikoilleen, oli mielestäni mainio. Vierustoverini luuli hetken, että katsojien joukkoon saatettiin oikea Tellervo Koivisto, mutta kyseessä oli näyttelijä Annukka Blomberg, jonka roolihenkilö, vanha Tellervo, siirtyy näyttämön tapahtumia kommentoiden meidän todellisuudestamme teatterin kuvitteelliseen maailmaan. Laura Huhtamaa näyttelee keski-ikäistä Tellervoa ja Pikku-Tellenä & nuorena Tellervona nähdään Liisa Vuori.

Ihailin Blombergin työskentelyä läpi esityksen. Hän toi pienin hallituin keinoin Tellervoonsa arvovaltaa, lämpöä ja terävyyttä. Kun puhe kääntyi kouluvuosien traumaattisiin kokemuksiin ja siitä johtuvaan myöhemmän iän masennukseen, Blombergin ilmaisussa oli koskettavaa haavoittuvuutta ja säröä, mutta myös määrätietoisuutta, joka vaati katseen suuntaamista tulevaisuuteen ja yhteiskunnalliseen toimintaan.

Aplodeeraan myös Vuorelle ja Huhtamaalle, joiden vastuulla on tulkita nimihenkilön tärkeintä suhdetta: tutustumista, rakastumista ja yhteiselämää Mauno Koiviston (Tapani Kalliomäki) kanssa. Lämpö ja keskinäinen kunnioitus välittyy katsomoon asti. Huhtamaa on saanut näyteltäväkseen kohtaukset, joissa Tellervo Koiviston temperamentti, sanavalmius ja aatteen palo pääsevät loistamaan, oltiinpa sitten eduskunnan puhujapöntössä, Helsingin kaupunginvaltuustossa tai dialogissa Suomen Kuvalehden päätoimittajan kanssa. Sama napakkuus ilmenee myös Vuoren Turun-vuosien tulkinnassa.

Naisten taistelu patavanhoillisia asenteita vastaan

Vaikka Minä, Tellervo -näytelmä ymmärrettävästi keskittyy nimihenkilönsä elämänkaareen ja maailmankatsomukseen, sen primus motorina toimii näytelmäkirjailija Aura Kiiski (Anna Pitkämäki), joka puntaroi sekä Tellervon kautta että hänen rinnallaan naisen asemaa ja erilaisia rooleja yhteiskunnassa. Esitys muistuttelee useaan otteeseen niistä patavanhoillisista asenteista ja käytösmalleista, jotka ovat Suomessa olleet ikävintä totta vielä ihan lähimenneisyydessä.

En tiedä, onko Krogeruksen vai Iivanaisen ratkaisu ollut tehdä Kiiskestä niin touhukas ja rauhaton, mutta minua kyseisen henkilön hätäisyys häiritsi. Ymmärrän, että näytelmäkirjailijan myötä esitykseen on saatu luontevaa dialogia ja myös sähäkkyyttä ja paikoin naurua esimerkiksi liioittelevine kuninkaallistyylisine niiauksineen. Reaktioni saattoi johtua Pitkämäen ylitsepursuavan energisestä näyttelemisen tavasta, joka toistui kaikissa hänen tulkitsemissaan hahmoissa: Timo Helelässä, Assi-tyttäressä, toimittajassa ja valtuustotoverissa.

Humoristista tyypittelyä tarjoili pienissä sivurooleissaan myös Kalliomäki. Hänen keskeisin roolinsa Mauno Koivistona on taidolla ja tunteella tehty. Koivistojen keskinäinen kemia ja kyky toimia tutkaparina tulee esityksessä hienosti esiin, ja kohtauksissa on samanlaista lämpöä ja tasa-arvoa kuin siinä mielikuvassa, jonka olen tosielämän pariskunnasta saanut haastattelujen ja kirjojen kautta.

Kuvaheijasteet siirsivät ajasta ja tilasta toiseen

Tiedän olevani näyttelijäpainotteinen teatterinkatsoja, mutta Minä, Tellervo -esityksessä katseeni siksakkasi ahkerasti näyttämöä kulmasta toiseen, koska tykästyin isosti lavastaja Annukka Pykäläisen ja valosuunnittelija Harri Peltosen ratkaisuihin. Tarinaa elävöittävät kuvaheijasteet muuttuvine valoineen loivat oivaltavasti erilaisia interiöörejä ja tunnelmia sekä siirsivät yleisön vaivattomasti niin ajassa kuin tilassa uusiin asemiin. (Vei muuten hetken, ennen kuin muistin Tove Janssonin maalanneen Juhlat maalla -teoksen nimenomaan Helsingin kaupungintalolle.)

Esityksen pelkistetty lavastus ja tavaroiden ilmiselvä ketterä siirreltävyys muuttokohtauksineen johtunee varmasti osin siitä, että esitys on kahden teatterin yhteistuotantoa, ja vierailu Tampereelle on ollut alusta asti tiedossa. Pidin siitä, miten vähin keinoin näyttämölle syntyi esimerkiksi Koivistojen kesäpaikan Inkoon Tähtelän puuhakas ilmapiiri – siihen ei tarvittu kuin sahapukki ja kukkalaatikko.

Oli ilo nähdä lahtelaista ammattitaitoa kotinurkillani. Tervetuloa toistekin! Meikä liputtaa vahvasti teattereiden yhteistuotantojen puolesta, sillä ne mahdollistavat monenlaiset vierailut ja säästävät katsojan kukkaroa, kun matkalippujen ja yöpymisen kustannukset putoavat pois. Uskon – tai ainakin toivon –, että myös tekijäpuolella vierailut koetaan piristävänä vaihteluna.

Minä, Tellervo nähdään Tampereen Teatterissa tänä keväänä vielä ke 26.4. kahdesti (klo 14.30 ja 19.00) sekä to 27.4. klo 14.30. Sen jälkeen esitys palaa Lahden kaupunginteatterin ohjelmistoon. Viimeinen esitys on la 20.5. klo 13.

---

Minä, Tellervo

Näin esityksen 19.4.2023 Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä.

Teksti: Anna Krogerus Ohjaus: Hilkka-Liisa Iivanainen Lavastus: Annukka Pykäläinen Pukusuunnittelu: Paula Varis Valosuunnittelu: Harri Peltonen Äänisuunnittelu: Jukka Vierimaa Naamiointisuunnittelu: Laura Pasanen Rooleissa: Annukka Blomberg, Laura Huhtamaa, Tapani Kalliomäki, Anna Pitkämäki, Liisa Vuori

Pääkuva: Liisa Vuori (vas.), Laura Huhtamaa, Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki ja Anna Pitkämäki. Kuva © Aki Loponen

Sain esitykseen kutsuvieraslipun.