Näkijä etsii oikeutta vehkeilijöiden pesäkkeessä

Muistan yhä, miten riemastuin Anneli Kannon erikoisromaanista Piru, kreivi, noita ja näyttelijä (Gummerus 2007), jossa noituudesta syytetty nuori Laurentius Petrus Bircalensis lähtee teatteriseurue Komeetan matkaan. 1600-luvulle sijoittuvassa tarinassa hyvyys ja pahuus, noituus ja jumaluus, omatunto ja pelkuruus ottavat mittaa toisistaan tavalla, joka osui ja upposi kertalaakista. Siitä asti olen tarttunut Kannon aikuisille suunnattuun tuotantoon hanakasti.

Niin nytkin, kun kirjailija on sukeltanut (jälleen) uuteen lajityyppiin eli rikoskirjallisuuteen, tarkemmin sanottuna cosy crime -genreen – tai sellaiseksi Haihtuneet-dekkarin (Crime Time 2023) mielsin. Siinä ei mässäillä väkivallalla eikä julmilla yksityiskohdilla, vaan keskiössä ovat ihmisten väliset suhteet ja lempeällä ironialla ryyditetty pienen kunnan asukkaiden, poliittisten päätöksentekijöiden ja paikallisten uskonlahkolaisten toiminnan ruodinta.

Saarnoja ja salaisuuksia

Päähenkilöään Kanto luonnehtii pitkäksi ja komeaksi ilmestykseksi, jonka punaisena loimottavat kiharat eivät jää keneltäkään huomaamatta. Työnkuvansa Noora ilmoittaa marketin ilmoitustaululle kiinnittämässään lapussa: näkijä ja meedio, jolla on yhteys henkimaailmaan ja vainajiin. Luvassa on kaukoparannusta, tunnelukkojen avausta, unien ja tarot-korttien tulkintaa, myös puhelimitse.

Päähenkilön ammatti on neronleimaus Kannolta, sillä näkijä-meedion voi halutessaan laittaa kulkemaan maata – ja miksei koko maailmaa – ristiin rastiin, sillä tuskinpa Kirkkojärven kaltaisessa pikku kunnassa, jota uhkaa kuntaliitos tai joutuminen valtion valvontaan, sikiäisi setvittäviä rikoksia roppakaupalla. Kustantamo on ilmoittanut, että Haihtuneet aloittaa trilogian, mutten ihmettelisi yhtään, jos kirjailija tekisi klemolat tai peltolat eli kasvattaisi myöhemmin kolmiosaista sarjaansa uusilla osilla.

Kirja keskittyy kuusi vuotta aiemmin tapahtuneeseen mysteeriin, kolmen ihmisen katoamiseen, jota Noora alkaa selvittää. Hänen vastapelurikseen ja arkkivihollisekseen nousee maallikkosaarnaaja Luukas Markusson (entiseltä nimeltään Leo Markkula), jonka johtaman herätysliikkeen ydin kiteytyy veriryhmäjakoon ja Vanhan testamentin valikoituihin oppeihin ja joka kannattajiensa rivejä tiivistääkseen leimaa Nooran noidaksi. Mutta mitä kaikkea kätkeytyykään verihihhuleiden taa…?

Kädenvääntöä ja lehmänkauppoja

Kannon luoma fiktiivinen Kirkkojärvi on kovin todenmukainen suomalainen pikku paikkakunta esimerkiksi siinä, että sen menestys on pohjautunut yhden yrityksen varaan. Kuten kirjailija kiteyttää, kirkkojärveläisillä oli vuosikymmeniä kolme vaihtoehtoa: mennä töihin joko kunnalle, Pinturan väritehtaalle tai ryhtyä pienyrittäjäksi.

Kun toimitusjohtaja Jouni Silvennoinen yllättäen katoaa, alkaa tehtaan alamäki, vaikka Hanna-vaimo tekeekin kaikkensa sen estämiseksi. Samalla käynnistyy kunnan syöksykierre, jota nuori kunnanjohtaja Emilia Laiho yrittää korjata väritehtaan tontille kaavaillulla Kultalampi-rakennushankkeella. Se taas poikii poliittista kädenvääntöä ja monenlaisia lehmänkauppoja. Huhumylly kiihtyy, kun samanaikaisesti kaksi nuorta naista häviää olemattomiin.

Pidän siitä, miten Kanto whodunnit-tarinoinnin ohessa kertoo piikikkäästi pienen yhteisön keskinäisistä kismoista ja kähminnöistä, vaikka yhteiskunnallinen kriittisyys tai uskon varjolla toteutetun vedätyksen analysointi ei olekaan Haihtuneet-kirjan pääantia. Mikä tärkeintä, kirjailija maustaa jouhevasti rullaavaa kerrontaansa huumorilla ja terävillä henkilöiden luonnehdinnoilla. Nooran hän antaa perehtyä paikkakunnan kiemuroihin ennemmin journalistin ottein kuin yliluonnollisten kykyjen turvin.

Vihjeitä ja kirjallisia silmäniskuja

Dekkarin ollessa kyseessä ei tietenkään pidä paljastaa juonta liiaksi, saati antaa vihjeitä lopusta. Kirjailijan tietoisesta kepeäkätisyydestä ja arvoitusdekkareille tyypillisestä vihjeiden runsaudesta kertonee se, että ainakin minä lukijana keksin – tai paremminkin päättelin – ison osan mysteeristä, ennen kuin tarina sai lopullisen pisteen.

Tällä haluan sanoa, että koin Haihtuneet-kirjan mukavasti virikkeellisenä viihdekirjallisuutena, en niinkään henkeäsalpaavana rikosromaanina. Erinomainen valinta lomalukemistoksi kesäiseen riippukeinuun!

Loppukaneettina mainittakoon, että Kanto on pudotellut tekstiin kirjallisia silmäniskuja, jollaiseksi tulkitsin esimerkiksi maallikkosaarnaajan huudon ”Noitanaisen älä anna elää!” Niitä en varmastikaan onnistunut jäljittämään kaikkia. Ehkä onnistun seuraavalla kerralla paremmin, sillä aion ehdottomasti lukea trilogian muut osat, kunhan ne aikanaan ilmestyvät.

Helmet-lukuhaaste

Osallistun Haihtuneet -kirjalla vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteeseen ja ruksaan kirjalla kohdan 39 (kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta). Teos sopii myös kohtiin 8 (kirja kertoo pienestä kaupungista), 10 (kirjassa on ohjeita ja neuvoja), 16 (kirjassa kirjoitetaan kirjaa), 20 (kirja kertoo naisesta, joka on matkalla), 33 (kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun), 40 (kirjassa hylätään jotain) ja 49 (kirja on julkaistu vuonna 2023).