Rakkautta, himoa, harhapolkuja ja kuolemanpelkoa

Aloitan lopusta, lähdeluettelosta. Se on mittava, 13 sivua täynnä pienellä kirjasinkoolla painettua tekstiä: kymmenittäin eurooppalaisen kulttuurielämän merkittäviä tekijöitä, satoja kirjoja ja taideteoksia. Otin itselleni sivuista kopiot, sillä listat sisältävät todella kiinnostavaa aineistoa, jotka tarjoavat aivoja ja sydäntä nyrjäyttäviä lukuhetkiä.

Florian Illiesin alun perin saksaksi vuonna 2021 ilmestynyt Rakkautta vihan aikaan – Tunnettuja eurooppalaisia pareja 1929–1939 (Atena 2023, suomennos Heli Naski) on henkeäsalpaava tietokirja ja niin täyteen ladattu aikakauden informaatiota, että ainakin minun täytyi välillä pitää taukoja pysyäkseni perillä alati kasvavasta henkilögalleriasta ja ihmissuhteiden moninaisista käänteistä.

Ymmärtäkää oikein: Illiesin teos on upea ja ehdottomasti sävähdyttävin lukukokemukseni tänä vuonna. Se on kuin herkullinen kahdentoista ruokalajin illallinen – on edettävä verkalleen jokaisesta suupalasta nautiskellen.

Hedonismin aika ja kauhun vuodet

Rakkautta vihan aikaan jakautuu kronologisesti kolmeen osaan: Ennen, 1933 ja Jälkeen.

Ensimmäinen osa nostaa valokeilaan ensimmäisen maailmansodan aikana länsimaissa kasvaneen sukupolven, joka sodan jälkeen tarttui kaksin käsin hetkeen ja pyhitti elämänsä nautinnoille tavalla, jossa ei todellakaan mietitä, mitä huominen tuo tullessaan. On vuosi 1929, takana on kultainen vuosikymmen, jolloin on tanssittu hurmiossa charleston-shimmy-jazz-blues-blackbottom-foxtrot-mitävielä-rytmien tahdissa, juotu kuohuvaa ja cocktaileja, oltu huumetripeillä ja hypitty sängystä toiseen, kolmanteen, neljänteen ja sadanteen.

Keskiössä on Berliini ja muu Saksa, mutta välillä henkilöiden mukana matkataan lomille Pariisiin, Rivieralle ja Ibizalle tai töiden tähden New Yorkiin ja Hollywoodiin. Käännekohtana on vuosi 1933, jolloin Adolf Hitler nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi, valtiopäivätalo tuhopoltettiin, kansallissosialistit nousivat valtaan ja ensimmäinen keskitysleiri, Dachau, otettiin käyttöön.

Kolmas osa kuvaa 1930-luvun loppupuolta, jolloin juutalaisten, seksuaalisten vähemmistöjen ja toisinajattelijoiden vaino kiihtyy ja suuri osa kirjan henkilöistä lähtee maanpakoon. Osa vangitaan ja tapetaan tai he kuolevat oman käden kautta.

Kadotetun sukupolven kertomisen tavat

Illiesin kirjoittamisen tapa on lukijaystävällinen siinä mielessä, että kirja etenee kohtauksittain. Näemme välähdyksiä henkilöiden arkisista ympyröistä ja viihteellä kiitämisestä. Osan matkaa seurataan kirjan alusta loppuun asti, osa piipahtaa tekstissä vain hetken.

On kiinnostavaa, miten samanlaisia eri taiteilija- ja älymystöparien, -triojen ja -kvartettien tarinat ovat, mutta sellaistahan elämä ihmissuhdeviidakossa on: välillä auvoa ja hurmosta, välillä aneemista, välillä sotkuista ja riitaista. Salasuhteita riittää, mistä esimerkiksi Anaïs Nin, Marlene Dietrich, Bertolt Brecht ja Pablo Picasso ovat ehkä häikäilemättömimpiä esimerkkejä.

Illies kertoo myös Eurooppaan hakeutuneista amerikkalaisista kirjailijoista, kuten Henry Milleristä, Ernest Hemingwaysta ja Scott Fitzgeraldista ja tämän vaimosta Zeldasta; kadotetusta sukupolvesta, joka taiteellisine haaveineen halusi irtisanoutua edeltävien sukupolvien arvoista ja ajelehti ilman päämäärää hamuten elämäniloa, joie de vivre. Määritelmä – kadotettu sukupolvi – sopii mainiosti kuvaamaan koko kirjan henkilögalleriaa.

Merkille pantavaa on, ettei Illies moralisoi kertomansa joukon valintoja tai tekoja, ennemminkin hänen tyylinsä on kliinisen toteava. Toki joidenkin hahmojen, kuten vaikkapa Hermann Hessen, toimintaa avioliittosaralla hän kuvaa hieman hymähdellen. Myös Anaïs Ninin tapa raportoida päiväkirjoissaan isänsä kanssa harjoittamastaan insestistä tai tekemästään abortista saa kirjailijan paljastamaan näkemyksensä, mutta valtaosin hän jättää tulkinnat ja mielipiteen muodostamisen vapauden lukijalle.

Tummat pilvet kerääntyvät Euroopan ylle

Pidän siitä, ettei Illiesin tarinointi vello ainoastaan eroottisten seikkailujen ja päihteiden parissa, vaan hän kertoo myös kirjan kuvataiteilijoiden, kirjailijoiden ja teatterin- sekä elokuvantekijöiden teoksista, niiden synnystä, sisällöistä ja tavoitteista. Hän kartoittaa älymystön filosofista ajattelua ja muistuttaa lukijaa keskeisten teosten asemasta länsimaisessa ajattelussa ja kirjallisessa kaanonissa.

Tällaisena kulttuurihörhönä tuntuu pahalta lukea jälleen kerran siitä maanisesta tuhoamisesta, jota natsit harjoittivat hävittäessään aikakauden taideteoksia väittäen niitä rappiotaiteeksi. Samalla tavalla he tuhosivat täysin saksanjuutalaisen lääkäri ja seksologi Magnus Hirschfeldin seksuaalitieteellisen instituutin Berliinissä arkistoineen, kirjastoineen ja museoineen, jonne Hirschfeld oli kerännyt alan moninaista aineistoa vuosikymmenien ajan.

Historian tuntemus auttaa lukijaa varautumaan henkisesti teoksen kolmannen osan sisältöön. Mitä pidemmälle 30-lukua edetään, sitä synkemmäksi käy ihmisten arki ja ympäröivä todellisuus. Se ei tietenkään tarkoita, että lukijana hyväksyisin sen, mitä kansallissosialismin nimissä kansalaisille tehtiin, päinvastoin. Illiesin tietokirja on tärkeä teos myös siksi, että se toimii kuin peili väläyttäen esiin omassa ajassamme virtaavien aatteiden päämäärän ja lopputuloksen pahimmillaan.

Helmet-lukuhaaste

Osallistun Rakkautta vihan aikaan – Tunnettuja eurooppalaisia pareja 1929–1939 -tietokirjalla vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteeseen ja ruksaan kirjalla kohdan 37 (kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole). Teos sopii myös kohtiin 6 (kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate), 10 (kirjassa on ohjeita ja neuvoja), 19 (kirjassa on paikka, jossa olet käynyt), 20 (kirja kertoo naisesta, joka on matkalla), 40 (kirjassa hylätään jotain), 42 (kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa) ja 46 (kirjassa on epätavallinen mies). Myös kohta 5 mallaa, jos ”maan alla” ymmärretään maanalaisena toimintana eli viranomaisilta salaa tehtävänä asiana.