
Tappotanner, sitä maailma on
Sodan ensimmäinen uhri on totuus, sanotaan. Mutta Henry Gunnars päättelee pidemmälle. Sodan ensimmäinen uhri on vapaa ja järkiperäinen ajattelu, hän toteaa ja minä komppaan kirja kädessäni: näinhän se on! Hufvudstadsbladetin sotakirjeenvaihtaja näkee tappamisen tulokset rintamalla ja mielisairaalassa, hän tietää sensuurin suodattamien tietojen harhaanjohtavan vaikutuksen sekä reaalipolitiikan hedelmät eikä halua enää työskennellä sotapropagandan välittäjänä ja sanansaattajana. Mutta miten toimia oikein tilanteessa, jossa vihollinen uhkaa kotimaan vapautta?
Olen aina tykännyt Kjell Westön historiallisista romaaneista, eikä Molly & Henry (Otava 2023, suomennos Laura Beck) tee poikkeusta. Tästäkin romaanista näkyy, miten valtavan työn kirjailija on tehnyt peratessaan kirjan aikakauden – talvisodan ja välirauhan – tapahtumia, poliittista ilmapiiriä ja kansantuntoja.
Westö on korostanut monissa haastatteluissa, että hän aloitti romaaninsa kirjoittamisen vuonna 2019, reilusti ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ja kyllä, kirja luotaa vahvasti nimenomaan vuosina 1939–1940 käydyn talvisodan vaiheita, mutta lukijana en voinut välttää tekemästä rinnastuksia nykypäivän sotiin, jotka ovat toki vaikuttaneet taustalla myös Westön kirjoitusprosessiin.
Taiteen kaukopartio Suomen asialla
Tarinan päähenkilöitä on kaksi, kolmikymppinen näyttelijä Molly Timm ja häntä 10 vuotta vanhempi lehtimies Henry Gunnars. Heidän kauttaan Westö kertoo vuorotellen paitsi kaksikon polveilevan rakkaustarinan myös heidän lähipiirinsä kohtaloista ja selviytymisen keinoista poikkeuksellisessa maailmantilanteessa.
Westö selvästi tuntee kuvaamansa ammatit ja niiden nurjan arjen; sen jossa ihminen ansaitsee elantonsa teeskentelemällä olevansa joku muu ja jossa ollaan roolien suhteen toistuvasti johtajien armoilla ja sen jossa kilpaillaan skuupeista ja jossa totuus joudutaan ajoittain ilmaisemaan rivien välissä.
Kun Molly osallistuu työpaikkansa Svenska Teaternin Ruotsin-kiertueelle muistuttamaan länsinaapurimme kansalaisia Suomen asiasta, kirjailija nimittää näyttelijäseuruetta osuvasti taiteen kaukopartioksi. Teatteri on Mollylle lähes koko maailma, vaikka hän on saavuttanut mainetta myös elokuvatähtenä. Teatteri antaa mahdollisuuden luoda muunneltuja todellisuuksia, löytää uudenlaisia ratkaisuja – ja toki myös väylän paeta ahdistavaa todellisuutta mielikuvitusmaailmaan.
Kaltaisestani teatterifriikistä on kiinnostavaa, miten Westö analysoi seurueen ohjelmistossa olevia näytelmiä, Josef Julius Wecksellin Daniel Hjortia, Runar Schildtin Hirsipuumiestä ja brittiläistä kevyttä yksinpuhelua Vanha nainen esittelee mitaleitaan sekä valaisee niiden tehtävää vertauskuvallisina tarinoina milloin sisäpoliittisista valtataisteluista, milloin sorretun Suomen asemasta ja kansan kamppailusta eliittiä vastaan, milloin naisen ja miehen suhteesta.
Molotovin varikset Helsingin yllä
Mollyn rinnalla Westö kuljettaa sotaa käyvässä Suomessa Henryä, taitavaa ja kunnianhimoista lehtimiestä, joka työpaikallaan toimituksessa joutuu päällikkönsä hampaisiin. Rintamalta, jossa tieto kaiken katoavaisuudesta on läsnä ja liki koko ajan, hän kirjoittaa reportaaseja ja tuokiokuvia urheista sotamiehistä ja heidän karheasta hirtehishuumoristaan.
Henry, jolla itsellään on ahdistavia muistoja Suomen sisällissodan ajalta, haluaisi kuvata rehellisesti ja armottomasti sotaa, johon nuoret miehet on pakotettu vanhojen miesten hourekuvien ja vallanhimon takia. Hän tahtoisi kirjoittaa pommikoneista, noista Molotovin variksista Helsingin ja Kannaksen yllä. Hän raportoisi sodan helvetillisestä luonteesta ja siitä, miten se repii ihmisen rikki. Tappotanner, sitä maailma on, hän miettii, mutta tietenkään Henry ei saa paljastaa lukijoille sodan ja kaatuneiden evakuointikeskusten todellisuutta, sitä kaaoksen, rikkinäisyyden ja eläimellisen pelon tilaa, joka rintamalla vallitsee.
Fakta ja fiktio limittyvät tarinassa
Westö on tunnettu siitä, että hän on pedanttisen tarkka tosiasioiden suhteen. Arvostan sitä, että hän on jälleen kerran perehtynyt kirjaansa varten perinpohjaisesti muun muassa Kansallisarkiston dokumentteihin.
Kuten aiemmissa romaaneissaan, kirjailija letittää nytkin taitavasti faktaa ja fiktiota. Osa nimeltä mainituista henkilöistä, kuten maamme poliittinen johto ja Mollyn maailmaan kuuluvat elokuvatähdet Hanna Taini ja Ester Toivonen, ovat todella eläneet ja vaikuttaneet romaanin kuvaamina vuosina.
Totta on myös tarina eduskunnassa itsemurhan tehneestä naisesta, joka ampui itsensä vastalauseena Moskovassa vuonna 1940 sovitulle pakkorauhalle ja sen ankarille ehdoille. Westö ei mainitse naista nimeltä, mutta kyseessä on kansanperinteen ja murteiden tutkija Astrid Reponen-Juvas (1905–1940). Tapauksesta vaiettiin aikanaan valtionjohdon vaatimuksesta, eikä siitä kerrottu sanallakaan sanomalehdissä, koska teon pelättiin herättävän Neuvostoliiton epäilyt, että koko maa kapinoisi rauhanehtoja vastaan.
Ilon, erotiikan ja rakkauden nälkä
Vaikka Molly & Henryn juoni sijoittuu talvisodan ja välirauhan vuosiin, kerronta siksakkaa päähenkilöiden nykyajassa ja takaumien kautta heidän keskinäistä suhdettaan edeltäneissä vuosissa. Niiden myötä kuvaan tulevat mukaan aiemmat suhteet, eroottiset seikkailut ja eriasteiset traumat. Juuri tämä, molempien monenkirjava menneisyys, tuo pääparin suhteeseen epäilyjä ja säröjä, mitä Westö osaa kuvata taitavasti ja elämänmakuisesti.
Henry oli oppinut, että Molly rakasti seikkailuja, mutta hän tiesi, ettei oman menneisyytensä virheiden esittelystä koituisi mitään hyvää. Rakkauden toteutumista hankaloittaa myös sota, sen raaka todellisuus ja psyykettä pirstova vaikutus. Puhumattakaan maantieteellisestä välimatkasta miesten sotiessa rintamalla ja naisten paetessa mahdollisuuksiensa mukaan maaseudulle tai länsinaapuriin turvaan. Ruotsin-kiertueellaan Molly on pakahtua ikävään: ”Jo kolme kuukautta ilman rakkautta ja kosketusta; hän tunsi nälkää, hänen ruumiinsa kaipasi.”.
Itämeren helmi melankolisessa valossa
Yli 500-sivuinen romaani nostaa kauniilla, koskettavalla ja paikoin melankolisella tavalla näyttämöksi Itämeren helmen, pääkaupunkimme Helsingin, aivan kuten monissa aiemmissa Westön kirjoissa. Kirjailija epäilemättä tuntee kotikaupunkinsa, myös sen entisaikojen olemuksen ja tapahtumat.
Pidän siitä, miten Westö kuvaa luomiaan henkilöitä. He ovat aikakerrosten, kokemusten ja vastoinkäymisten muovaamia moni-ilmeisiä ja syvästi inhimillisiä ihmisiä, joiden edesottamuksista, haparoinnista ja valinnoista kirjailija kertoo ymmärtäväisesti. Koska elämä on sitä mitä se on, eikä kukaan selviä taipaleesta säröittä.
Hieno lukukokemus. Suosittelen.
Helmet-lukuhaaste
Helmet-lukuhaaste 2023 valmistui osaltani lokakuun alussa, mutta jatkan kirjasuosituksiani muille haasteeseen osallistuville. Molly & Henry sopii kohtiin 1 (kirjassa on kartta), 2 (kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta), 5 (kirjassa ollaan maan alla), 10 (kirjassa on ohjeita ja neuvoja), 16 (kirjassa kirjoitetaan kirjaa), 20 (kirja kertoo naisesta, joka on matkalla), 28 (kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä ) (kaikki vuodenajat), 31 (kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas), 40 (kirjassa hylätään jotain) ja 49 (kirja on julkaistu vuonna 2023).
Pääkuva: Kjell Westö. Kuva © Marica Rosengård

