Perhehelvetistä kohti valoa

”Olen aina ajatellut, että kaikesta saa jotenkin selvän, jos vain jaksaa tutkia. Mutta tästä tapahtumasta jää osia piiloon, ainakin minulta.”

Sirpa Kähkösen uusimman teoksen aiheena, keskipisteenä ja primus motorina on äiti, joka ei mitenkään vastaa sitä mielikuvaa, jota meille alati tyrkytetään; mielikuvaa hyvästä vanhemmasta, joka ymmärtää, tukee, suojelee ja rakastaa ehdoitta. 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia (Siltala 2023) on satuttava, surullinen ja äärimmäisen suora kuvaus äiti-tytär-suhteesta, jossa edeltävien sukupolvien taakat ja traumat kostetaan ja vyörytetään voimalla lapsen maksettavaksi.

Olen pitänyt kovasti Kähkösen kirjoista, ihaillut niiden kuopiolaista maailmaa ja menneisyydestä ammentavaa sisältöä sekä sitä, miten taitavasti kirjailija palmikoi tosiasioita ja sepitettä. Tämä henkilökohtainen rakkaudentunnustus kuolleelle äidille, kuten takakansi ilmoittaa, sai minut pysähtymään ja muutti ihailuni kunnioitukseksi.

Tuntui pahalta lukea ja ymmärtää, miten ahdistavan ja väkivaltaisen lapsuuden ja nuoruuden Kähkönen on kokenut. Ulkopuolisen on vaikea tietää, onko hän selviytynyt, mutta olen kiitollinen siitä, että hän on kokemuksistaan huolimatta jaksanut kehiä meille lukijoille innoittavaa ja korkeatasoista lukemista vuosien ajan, kerta toisensa jälkeen.

Ehkä eniten 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia lumosi minut kirjallisella taituruudellaan ja kielellä, joka solisi, ryöppysi ja leiskui ajan eri tasoja siksakatessaan. En ihmettelisi piirun vertaa, mikäli teos palkittaisiin kaunokirjallisuuden Finlandialla. Itse asiassa toivon, että niin tapahtuu.

Sain Helmet-lukuhaasteen 2023 valmiiksi lokakuun alussa, mutta jatkan kirjasuosituksiani muille haasteeseen osallistuville. Kähkösen teos sopii kohtiin 2, 5, 6, 8, 10, 16, 20, 28 (kaikki vuodenajat), 29, 30, 37, 40, 42, 43, 46 ja 49.

ON AINA KIINNOSTAVAA sukeltaa jonkun toisen elämään ja nähdä, millaisia ratkaisuja hän on vuosien varrella tehnyt ja mihin ne ovat johtaneet. Yksi syy, miksi pidän elämäkerroista, piilee peilissä ja siinä mielen tasolla tapahtuvassa vertailussa, jossa puntaroi toisen valitsemia keinoja omiinsa.

Elina Hirvosen teos Rakkauksien lokikirja (WSOY 2023) ei ole elämäkerta, mutta hän avaa oven ajatuksiinsa, arkeensa ja elämänmenoonsa hyvin intiimillä tavalla, joka hiljentää ja saa lukijan pohtimaan paitsi yksilön myös yhteisön motiiveja, pelkoja ja toiveita.

Kirjan teemana on – kuten nimikin sanoo – rakkaus, jota kirjailija valottaa käymiensä keskustelujen ja kirjallisten lainauksien kautta. Hirvosen ystävä- ja tuttavapiiri on laaja ja kansainvälinen, ja hänen matkassaan lukija kulkee Sambiassa, Irakissa, Ibizalla, Afganistanissa, New Yorkissa ja Pariisissa. Tutuiksi tulevat myös Helsingin maisemat ja työhuoneen tienoo hautausmaineen.

Hirvosen teos palauttaa mieliin myös sen globaalin ahdistuksen, joka syntyi, kun pandemia pysäytti maailman ja kaikkien elinpiiri kutistui. Hän kulkee ajassa edestakaisin, aprikoi rinnakkaistodellisuuksia, valottaa vapauden merkitystä, perkaa menneisyytensä kipukohtia ja veljensä kohtaloa, hakee turvaa sanoista sekä kanssaeläjien ja kollegoiden ajatuksista. Rakkauksien lokikirja aloittaa kustantajan mukaan trilogian, ja on vuorenvarmaa, että tartun seuraavaan osaan halukkaasti.

Hirvosen kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 1, 2, 5, 10, 16, 20, 28 (kaikki vuodenajat), 29, 40 ja 49.

Pääkuvassa Sirpa Kähkösen valokuvan on ottanut Laura Malmivaara ja Elina Hirvosen henkilökuva on Otto Virtasen käsialaa.