Rikostutkintaa duurissa

Silkkaa murhaa!

Kyllä, lankesin loveen Linnateatterissa osin siksi, että kaipasin naurua tässä synkeässä maailmantilanteessa, mutta ennen kaikkea siksi, että näyttämöllä huseeraava ja musisoiva kaksikko Juha Pulli ja Joel Mäkinen ovat syötävän ihania ja tolkuttoman taitavia rooleissaan.

Kerrataan aluksi perusasiat: Murha kahdelle on Kellen Blairin ja Joe Kinosianin kirjoittama musikaalikomedia, joka sai kantaesityksensä Chicagossa Yhdysvalloissa toukokuussa 2011. Teoksen musiikin on säveltänyt Joe Kinosian. Turussa näkemäni esitys on toteutettu Musiikkiteatteri Kapsäkin ja Linnateatterin yhteistuotantona ja sen on ohjannut Chris Whittaker.

Poikkeuksellisen vaativa esterata

Heti ensiminuuteilla tapahtuu murha: paikallinen kuuluisa dekkarikirjailija Arthur Whitney ammutaan juuri, kun hän on saapumaisillaan vaimonsa yllätyksenä järjestämille syntymäpäiväjuhlille. Tämä on konstaapeli Marcus Moscowiczille onnenkantamoinen. Nyt olisi hänen tilaisuutensa näyttää kykynsä, ratkaista rikos ja edetä ihka oikeaksi etsiväksi.

Tarinan lähtöasetelma toi mieleeni Anthony Horowitzin romaaniin pohjautuvan tv-sarjan Harakkamurhat, jossa menestyskirjailija on käyttänyt kirjoissaan häikäilemättä lähipiiriään hyväkseen. Sama tuttujen ihmisten salaisuuksien paljastaminen on ollut Arthur Whitneyn helmasynti, ja siksi jokainen Pullin antaumuksella tulkitsema epäilty kelpaisi kevyesti tarinan murhaajaksi.

Niin, epäillyt. Heitähän piisaa. On vaimoa, riiteleviä naapureita, graduaan tekevää opiskelijaa, on itseään soimaavaa ballerinaa, psykiatria, paloviranomaista ja poikakuorolaisia.

Esityksen koukku ja pahin ansa piilee siinä, että näyttelijöistä yksi (Mäkinen) esittää konstaapelia ja toinen (Pulli) kaikkia muita henkilöitä. Roolihenkilön housuista toisiin hyppääminen vauhdikkaassa ja lukuisia käänteitä sisältävässä tarinassa on poikkeuksellisen haasteellinen esterata, ja vaikeuskertoimia lisää se, että laulunumeroita on parikymmentä ja molemmat esiintyjät vastaavat säestyksestä flyygeliä soittaen.

Pallottelua murhamysteerin äärellä

Murha kahdelle -esityksen ilmiasu on hyvin pelkistetty, voisi jopa sanoa karu. Näyttämöä hallitsee flyygeli ja takaseinälle vuorollaan heijastetut ääriviivapiirrokset: kartano, ikkuna, ovi. Käytännössä se tarkoittaa, että yleisön katse ei pääse harhailemaan lavasteissa, vaan kaikki huomio keskittyy näyttelijöihin.

Ja miksi harhailisikaan? Mäkisen ja Pullin intensiivinen ja riehakas pallottelu murhamysteerin äärellä on hilpeää katsottavaa – ja kuunneltavaa! – enkä ainakaan minä ollut lähestulkoonkaan varma syyllisestä.

Minuun teki vaikutuksen se, miten pienillä asioilla Pulli markkeerasi henkilönsä: Dahlia-leskellä on punaiset silmälasit, gradu-opiskelija pyörittää alinomaa hiussuortuvaa, Barrette-ballerinalla on tanssijan suora ryhti ja ojennetut kädet, poikakuorolaisilla lippis oikein- ja väärinpäin et cetera. On hämmästyttävää, miten nopeasti meistä katsojista tuli Pavlovin koiria. Tietty asento tai äänenmuutos, ja kärryillä oltiin! Bongasin vain yhden kämmin, ja senkin Pulli korjasi salamannopeasti.

Estotonta flirttailua yleisön kanssa

Pidin siitä, miten paljon esitys sisälsi liikettä. Selitys löytynee ohjaajan suunnalta, onhan brittiläinen Whittaker palkittu koreografi ja tanssinopettaja. Kaiken kaikkiaan Murha kahdelle -musikaalissa oli hyvä, rapsakka rytmi. Tosin olisin mieluusti katsonut esityksen keskeytyksettä, ilman parinkymmenen minuutin väliaikaa, joka varsinkin Linnateatterin ravintosalissa oli levoton ja täynnä hälinää.

En ole interaktiivisten taideteosten ylin ystävä, ja niskakarvani nousevat pystyyn aina, kun näyttelijä ylittää rampin ja pölähtää yleisön sekaan. Murha kahdelle -esityksessä kaksikko viilettää välillä katsomon läpi ja Pulli puhuttelee Dahlian-roolissaan yleisöä useampaankin kertaan törkeästä kännykkäkulttuurista (vaikka syy löytyykin tällä kertaa toisaalta).

Kun konstaapeli Moscowicz tarvitsee näyttämölle kropan ja lähtee etsimään avustajaa katsojien joukosta, yleisö on aivan pähkinöinä. Okei, ehkä spoilasin nyt vähän, mutta toimikoot nämä rivit varoituksena kaikille ujoille: älkää menkö istumaan eturiviin – paitsi siinä tapauksessa, jos tahdotte konstaapelin syleilyyn.

Positiivista pulssin nostatusta

Sitten ne tärkeimmät kehut: herrat osaavat totta vie laulaa! Joel Mäkisen tulkintaa ihailin viimeksi Tampereen Teatterin Anastasiassa, jossa hän näytteli Gleb Vaganovin roolin. Uskomattoman latautunut tulkinta lähes salpasi hengen (minun, ei Joelin. Ja ei, emme ole sukua.) Mikä voima hänen äänessään olikaan! Sama tenho tulvi lavalta nytkin, vaikka osa biiseistä onkin tässä Hanna Kailan erinomaisesti suomentamassa musikaalikomediassa kepeän ilottelevia.

Juha Pulli oli minulle livenä uusi tuttavuus, vaan eipä hän todellakaan jäänyt soolo-osuuksissaan lehdelle soittelemaan. Kun Dahlia Whitney näyttää, minkä tähden maailma hänessä onkaan menettänyt avioliiton vuoksi, Pullin veret seisauttava show kajahti ja jämähti taatusti jokaisen katsojan kuuloelimiin ja verkkokalvolle. Herkkua, herkkua!

Onhan tämä nyt selvää? Jos kaipaat tylyyn arkeen naurua ja positiivista pulssin nostatusta, suosittelen lämpimästi ilmiömäisellä taidolla ja energialla toteutettua dekkarimusikaalia. Murha kahdelle nähdään tänä keväänä Linnateatterissa Turussa ja ensi syksynä Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä.

Harkitsen vakavasti toista keikkaa. Kuka lähtee mukaan?

---

Maksoin lipun itse.

Murha kahdelle

Näin esityksen 15.2.2024 Linnateatterissa Turussa.

Käsikirjoitus: Kellen Blair ja Joe Kinosian Musiikki: Joe Kinosian Laulujen sanat: Kellen Blair Suomennos: Hanna Kaila Ohjaaja: Chris Whittaker Äänisuunnittelu: Max Marshall Valosuunnittelu: Esa Näykki Pukusuunnittelu: Riitta Röpelinen Musiikin harjoituttaja: Jussi Vahvaselkä Rooleissa: Joel Mäkinen ja Juha Pulli.

Pääkuvan kollaasissa Joel Mäkinen ja Juha Pulli. Kuva © Tero Vihavainen