Kunnianosoitus terävälle ikäneidolle

En enää muista, milloin luin ensimmäisen dekkarin, jossa Agatha Christien luoma neiti Marple ratkaisi kotikylässään tai muissa maisemissa tehdyn murhan. Pidän hahmosta kovasti, tästä St. Mary Meadin kylässä asuvasta ikäneidosta, joka neuloo villapuseroita ja vauvanpeittoja, harrastaa puutarhanhoitoa, tapaa ystäviään, juo litroittain teetä ja omatekoista kirsikkalikööriä ja siinä sivussa päättelee veitsenterävillä hoksottimillaan, kuka lukijoille esitellystä henkilögalleriasta on syyllinen.

Olen elämäni aikana nähnyt useita neiti Marplesta tehtyjä tv-sarjoja ja elokuvia. Näyttelijöistä – Margaret Rutherford, Angela Lansbury, Joan Hickson, Julia McKenzie ja Geraldine McEwan – pidän eniten viimeksi mainitusta. Hänen kasvonsa näin mielessäni nytkin, kun uppouduin Neiti Marplen jäljillä -kirjaan (WSOY 2023), jossa 12 nykykirjailijaa on kirjoittanut hurmaavalle salapoliisille uusia seikkailuja. Tarinat on suomentanut Saara Pääkkönen.

Reunaehdot uusille tarinoille

Neiti Marple esittäytyi suurelle yleisölle ensimmäisen kerran joulukuussa 1927, kun brittiläinen The Royal Magazine julkaisi Christien kirjoittaman novellin The Tuesday Night Club (Tiistaikerho). Kirjailija ei koskaan mainitse tarkalleen päähenkilönsä ikää, mutta tämä lienee siinä 75 ja 85 vuoden välillä.

Viimeinen neiti Marple -kirja julkaistiin vuonna 1976, runsas puoli vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Hän oli kuitenkin kirjoittanut sen jo 1940-luvulla. Kaikkiaan tämä itsenäinen – ja sangen realistinen mitä maailmanmenoon tulee – ikäneito seikkailee 12 romaanissa ja 20 novellissa.

Vaan nyt listaan voidaan lisätä uusi teos, eräänlainen hommage-julkaisu, jossa tusina 2000-luvun suosittuja naiskirjailijoita esittää oman näkemyksensä Jane Marplesta ja hänen ilmiömäisestä päättelykyvystään.

Ennen kuin Neiti Marplen jäljillä -teoksen kirjailijat ryhtyivät kirjoittamaan novellejaan, heille oli annettu tietyt reunaehdot tekstejä varten. Ensinnäkin tapahtumien tuli sijoittua saman aikakauden puitteisiin kuin alkuperäisissä tarinoissa. Tekijät saivat myös hyödyntää neiti Marple -kirjoista tuttuja henkilöitä ja tilanteita. Sen sijaan Christien muun tuotannon tapahtumia tai henkilögalleriaa heillä ei ollut lupa käyttää. Myöskään neiti Marplen taustatarinaan ei saanut lisätä mitään sellaista, jota Christie itse ei ollut luonut.

Rikoksia kotikylällä ja merten takana

On jo korkea aina mainita Neiti Marplen jäljillä -teoksen kirjailijat: Naomi Alderman, Leigh Bardugo, Alyssa Cole, Lucy Foley, Elly Griffiths, Natalie Haynes, Jean Kwok, Val McDermid, Karen M. McManus, Dreda Say Mitchell, Kate Mosse ja Ruth Ware.

En ole tutustunut läheskään kaikkien edellä mainittujen tuotantoon, mutta onneksi kirjan lopussa on esittelyteksti jokaisesta kirjailijasta sekä tietoa heidän kirjoistaan, niin suomennetuista kuin suomentamattomistakin. Nyt sitten vain etsimään ko. teoksia kirjastoista ja kirjakaupoista! Sen verran vetävästi heistä jokainen kertoi tarinansa.

Christien omassa tuotannossa neiti Marple käy mielellään tervehtimässä ystäviään eri puolilla Isoa-Britanniaa ja matkustaa välillä myös ulkomaille. Ei siis ihme, että myös nykykirjailijat lennättävät päähenkilöä milloin Oxfordiin ja Sussexin kreivikuntaan, milloin Amalfin rannikolle Italiaan ja Manhattanille New Yorkiin, milloin risteilyalukselle kohti Hongkongia.

Mutta olipa maantieteellinen kohde mikä tahansa, niitä kaikkia yhdistää vääjäämätön kohtalo: aina tapahtuu rikos.

Murhia tehdään ja konstit ovat monet

Agatha Christien neiti Marple -tarinat edustavat cozy crime -genreä; fiktiivistä rikoskirjallisuutta, jossa ei vellota veressä eikä mässäillä väkivaltaisilla kuvauksilla. Pääkysymys kiertyy tekijän selville saamisen ympärille – whodunnit – eikä välttämättä aina siihen, miksi rikos tehtiin.

Sama tyyli ja ote on myös Neiti Marplen jäljillä -kokoelman kirjailijoilla, jotka kehivät jännitystä monin eri tavoin ja tarjoilevat pitkin matkaa ratkaisuun johtavia tiedonmurusia. Murhia tietenkin tehdään ja konstit ovat monet: myrkkyä, nuolia, unilääkkeitä, kobraa, tuonenomenaa… Lopussa paha saa palkkansa ja passituksen poliisin hoteisiin ja vankilaan.

Yksi tarina tekee kuitenkin poikkeuksen periaatteiden suhteen ja kieltämättä yllätyin kirjailijan päätöksestä asettaa ystävyys murhasta rangaistamisen edelle.

Kunpa kokoelmasta tehtäisiin tv-sarja

Voin lämpimästi suositella hommage-kokoelmaa kaikille dekkareiden ystäville. Eniten tykkäsin Leigh Bardugon novellista Katoaminen, Naomi Aldermanin novellista Avoimin mielin, Elly Griffithsin novellista Murha Villa Rosassa ja Dreda Say Mitchellin novellista Kuolettava hääpäivä, jossa kirjailija esittelee lukijoille neiti Marplen ystävän, Karibianmeren saarella syntyneen ja Lontooseen muuttaneen Bella-neidin. Kaksikko oli aikanaan tutustunut väestönsuojassa pommitusten aikana. Mikä kiinnostavinta, myös Bella-neidistä on kehkeytynyt kotikutoinen salapoliisi.

En muuten yhtään ihmettelisi, jos Neiti Marplen jäljillä -kirjan tarinoista tehtäisiin oma tv-sarjansa. Itse asiassa toivon sitä. Juliet Stevenson, Emma Thompson, Helen Mirren, Joanna Lumley tai Olivia Colman saisivat hahmosta irti vaikka mitä. Tietenkin myös iki-ihana Judi Dench, mutta hän ei pahenevan sokeutensa vuoksi voine enää kauan näytellä.

Helmet-lukuhaaste 2024

Neiti Marplen jäljillä sopii haasteen kohtiin 1 (kirjan nimessä on etunimi), 7 (kirjassa rakastutaan), 9 (kirjassa joku karkaa), 14 (kirjassa harrastetaan), 15 (kirja, jolla on vähintään kolme tekijää) 17 (kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo), 24 (kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin) (osa sijoittuu) 25 (kirjassa vietetään juhlapyhää, esimerkiksi joulu tai juhannus), 29 (kirjassa valehdellaan), 35 (kirjassa vietetään aikaa luonnossa), 45 (kirjassa pelataan) ja 46 (kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta).