
Tappamispainotteinen päivä ja muita perhekuulumisia
HUOMIO! Tämä bloggaus sisältää spoilereita näytelmän tapahtumista. Jos haluat nähdä esityksen ilman juoneen liittyviä paljastuksia, lopeta lukeminen tähän.
***
Brittiläisen Zinnie Harrisin kirjoittama ja Riikka Oksasen ohjaama Putoavat linnut on pirullinen näytelmä, koska se pakottaa pohtimaan omia periaatteita ja käsityksiä avoimuuden, rehellisyyden ja suoruuden tasoista. Esityksen jälkeen keskustelimme ystävieni kanssa muun muassa siitä, pitäisikö kuolemanvakavasta sairaudesta kertoa lähimmäisilleen ja kas, heti olimme eri mieltä.
Totuutta penää myös Liisa (Vilma Melasniemi), joka rankan työpäivän päätteeksi lukitsee aviomiehensä Kristianin (Juho Milonoff) makuuhuoneeseen ja alkaa tivata vastauksia löytämänsä sähköpostin perusteella: Onko kuvioissa toinen nainen? Mitä kaikkea on tapahtunut? Mikä on tilanne nyt? Millaisessa todellisuudessa aviopari tosiasiassa elää?
Ollaan Helsingissä, kaupunkia piinaa ennätyslukemiin (+42 °C) noussut helleaalto ja taivaalta tippuu kuumuuteen kuolleita lintuja. Yhä tukalammaksi käy myös tunnelma tässä taloudellista menestystä huokuvassa keskiluokkaisessa kodissa, kun kuulustelu yltyy, manipuloinnin eri keinot otetaan käyttöön ja raivo talloo loputkin rakkauden rippeet.
Vuoropuhelu täynnä sirpalepommeja
Lavastuksen suunnitellut Janne Vasama on rakennuttanut KOM-teatterin lavalle kaksikerroksisen pyörönäyttämön, jota näyttelijät vuorollaan työntävät uusiin asemiin. Kaikkialla on merkkejä helleaallosta: tuulettimia, kuihtuneita kasveja, polttavan auringon tulipunaista hehkua. Maria Sirénin suunnittelema puvustus on ymmärrettävästi kesäistä: hien läikittämiä t-paitoja, shortseja, modernia ja rentoa käyttömuotia.
Makuuhuoneesta siirrytään muualle kaupunkiin, hiljentyneen kerrostalon alaovelle, jossa seuraava taistelupari ottaa mittaa toisistaan.

Nytkin metsästetään totuutta. Vai kenties vaihtoehtoista näkemystä menneisyydestä? Uustulkintaa?
Liisan ja Kristianin tytär Kati (Ella Mettänen) saapuu alaovelle ja vaatii päästä puheille entisen opettajansa, Samin (Paavo Kääriäinen), kanssa. Hän on yltä päältä veressä ja puristaa kädessään kuollutta varislintua. Eniten hätkähdyttää Katin ilmoitus: hän kertoo tappaneensa isänsä.
Sitten, kesken hurjan verbaalisen vyörytyksen, paljastuu kaoottisen mielenkuohun ydinsyy.
Voiko äiti irtisanoutua vanhemmuudesta?
Pyörönäyttämön kolmas interiööri esittelee tyylikkään kaksikerroksisen asunnon, jota hallitsee ympäristökasvatusta koskevista projekteistaan vastikään palkittu Helena (Matleena Kuusniemi). Juhlatilaisuuteen sonnustautuminen keskeytyy, kun kotiovesta syöksyy sisään luhistumaisillaan oleva Sami.
Jos tarjosi kylmää kyytiä Katin ja Samin vuoropuhelu, niin tässä äidin ja pojan kohtaamisessa ilmapiiri tipahtaakin sitten jo pakkasen puolelle. Kaksikon suhde on vuosikausien vastoinkäymisistä pahoin tulehtunut ja umpikujassa. Mitta on täysi ja repliikit sen mukaisia: ”Sä oot mulle liikaa. Jopa äitien pitää joskus myöntää tappionsa.”
Paitsi turhautuneena emona ja perhedynamiikan häiriöiden kuvaajana Helenalla on myös näytelmän todellisuuden kieltäjistä vahvin rooli globaalien ilmiöiden, kuten ilmastonmuutoksen, tulkkina; teema, jota Harris kuljettaa läpi tarinan. Helenan ikkunan takana niitä lintujen raatoja vasta putoaakin, mutta ne kaikki siivotaan pois näkyvistä.
Teksti on ryyditetty mustalla huumorilla
Putoavat linnut nähtiin ensi kerran maaliskuussa 2022 Skotlannin Edinburghissa, jossa Zinnie Harris työskentelee The Royal Lyceum Theatren avustavana taiteellisena johtajana. Ansiokas suomennos on Sarka Hantulan käsialaa. Henkilöiden puhe soljuu luontevasti, napakasti ja tekstin moninaiset sävyt tavoittaen.
Iso ansio vuoristoratamaisten dialogien suvereenista kuljetuksesta kuuluu tietenkin näyttelijöille. Harris on ryydittänyt tekstiä mustalla huumorilla, mutta nauraminen tuntui paikoin väärältä, koska tilanteissa oltiin niin usein vereslihalla.
Näytelmän alku tuo vääjäämättä mieleen Edward Albeen klassikkotekstin Kuka pelkää Virginia Woolfia? Sama totuuden perääminen, sama kohtuuton käytös, sama halu ruotia väärät illuusiot yksi toisensa jälkeen leimaa Liisan ja Kristianin tunteikasta yhteenottoa.

Melasniemi ja Milonoff näyttelevät ensimmäistä kertaa uransa aikana avioparia, ja luottamus toiseen näkyy näyttelijäntyössä. Ensiluokkaista pingistä. Silti pari asiaa häiritsi minua. Kaksikko kimposi hallitusti tunnetilasta toiseen tarinan käänteiden myötä, mutta todellisen vaaran tunne jäi uupumaan, vaikka Liisa ajaa kovistelullaan puolisonsa lähes hulluuden partaalle. Kun näytille lopulta tuodaan ase – sakset – sillä silvotaan lähinnä garderobi.
Älkää ymmärtäkö väärin. En kaipaa näyttämölle väkivaltaa, en lyömistä enkä tönimistä. Liisan ja Kristianin yhteenotto oli vain kaikessa purevuudessaankin niin kertakaikkisen sivistynyt ja toisaalta naurettava, pääosin vastuutaan pakenevan mieslapsen käytöksen vuoksi, jota Milonoff vahvisti aiemmista rooleistaan jo varsin tutuksi käyneellä puhetavalla. Tämä maneeri olikin se toinen häiritsevä asia. Tietoinen naurettavuus kyllä sopi näytelmän pirtaan.
Mitä kaikkea rakkauden pitää kestää?
Huomattavasti raadollisempaa suhteen setvimistä nähdään Helenan ja Samin kohtauksessa. Matleena Kuusniemi näyttelee aikuisen poikansa toistuviin sortumisiin kyllästyneen äidin osan niin jäätävästi, että heikompaa hirvittää.
Harrisin näytelmä luotaa liminaalitilaa, nykyihmisen omaksumaa tapaa elää totuuden ja kieltämisen välissä. Henkilöistä jokainen valehtelee itsekkäistä syistä – tai ainakin pitääkseen kulisseja yllä – ja niin tekee myös Helena. Hänen asenteessaan on eniten ironiaa ja eräänlaista kovaa peluria, ja Kuusniemi esittää sen taitavasti. Paavo Kääriäisen tulkitsemalle Samille jää tässä kaikki tietävän vanhemman ja lapsen mittelössä auttamatta altavastaajan osa.

Katin lailla Sami näyttäytyy uhrina, mutta katsojan on vaikea arvioida, mistä pojan luisu on alun perin alkanut. Näytelmän alkuperäisversiossa Samin rooli on kirjoitettu naiselle, ja mietin välillä, olisiko äidin ja tyttären suhteen kuvaaminen tuonut esiin toisenlaisen kulman. Toisaalta Liisan ja Katin yhteinen kohtaus valottaa teemaa viiltävästi.
Harris pyörittelee näytelmässään niin monia suuria teemoja, että osa tuntuu jäävän turhan paljon ilmaan roikkumaan. Hän on myös kirjoittanut tosiasiat tehokkaasti kieltävälle uraäidille yllättävän, jopa ristiriitaisen käänteen, jota ainakin minun oli vaikea uskoa. Yhtä kaikki, Kuusniemi ja Kääriäinen pelaavat näyttelijöinä hyvin yhteen.
Suvereenia ja hypnoottista näyttelijäntyötä
Esityksen ehdottomasti vaikuttavimmat hetket tarjoilee Ella Mettänen. Hänen tulkitsemansa Kati on henkisesti niin rikki kuin ihminen vain voi olla ja samalla täysin tietoinen teoistaan ja maanisella tavalla voimiensa tunnossa, kun hän saapuu kohtaamaan entisen opettajansa ja tekee tiliä kaksikon yhteisestä menneisyydestä.

Katin ryöppyävä, paikoin absurdi vuodatus sekoittaa toden ja valheen, toiveet ja pelot, tosiasiat ja sumutuksen, avunpyynnön ja kuolemantuomion. Mettäsen eläytyvä näyttelijäntyö salamannopeine reaktioineen ja sävyvaihdoksineen on suvereenia, suorastaan hypnoottista.
Tampereen yliopiston näyttelijäntyönlaitokselta vuonna 2016 valmistunut Mettänen on yksi tämän hetken kiinnostavimmista näyttelijöistä. Hänen aiemmat roolinsa KOMissa (mm. näytelmissä Rikkaruoho, Reearuu ja Lou Salomé) ja Elena Näsäsen videoinstallaatiossa Yö ja päivä osoittavat, miten paljon hyvä näyttelijä voi ilmaista – jopa ilman repliikkejä. Viimeksi ihailin näyttelijän ilmaisuvoimaa ja laajaa skaalaa KOMin ja Teatteri Jurkan yhteistuotannossa Elämän ensikertalaisia.
Tiedän, että tämä on paljon sanottu, mutta Putoavat linnut kannattaa nähdä jo pelkästään Mettäsen roolityön tähden.
Sain kutsuvieraslipun.
Putoavat linnut
Suomenkielinen kantaesitys 28.2.2024 KOM-teatterissa.
Alkuperäisteksti: Zinnie Harris Suomennos: Sarka Hantula Ohjaus: Riikka Oksanen Lavastussuunnittelu: Janne Vasama Äänisuunnittelu: Jani Rapo Valosuunnittelu: Tomi Suovankoski Pukusuunnittelu: Maria Sirén Maskeeraussuunnittelu: Leila Mäkynen Ohjaajan assistentti: Tiiu Poikonen Rooleissa: Matleena Kuusniemi, Paavo Kääriäinen, Vilma Melasniemi, Ella Mettänen ja Juho Milonoff
Pääkuvassa Vilma Melasniemi ja Ella Mettänen. Kuva © Janne Vasama

