Valoa, tunteita ja alitajunnan kuvia

Aina välillä vastaan osuu näyttely, jonka tunnelmassa voisin lillua forever. Valokuvataiteilija Marja Pirilän Valon tähden -näyttely Helsingin Taidehallissa on ehdottomasti sellainen. Olen onnellinen, että ehdin nähdä sen teatterireissuni ohessa.

Kiertelin huoneet useaan kertaan ja olisin voinut uppoutua sadunomaisten teosten maailmaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Ihastuin erityisesti Interior / Exterior -sarjan valokuviin, joissa ulkoinen maailma sulautuu ylösalaisena maisemana hiljaisten huoneiden pysähtyneeseen arkeen. Ihmisiä ympäröi oma arkinen miljöö, mutta Pirilä antaa heille myös toisen ulottuvuuden, tien alitajunnan kuviin. Vaikutelmaa vahvistaa Tapani Rinteen toteuttama hieno äänimaisema.

Pidin myös paljon lähes pimeästä huoneesta, jossa lyhyille videoille oli talletettu luonnon lumoa: laineiden välkettä, valon tuiketta, vesimittareiden ponnekkaita potkuja.

Huoneissa sekoittuvat mennyt ja nykyhetki

Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvaajaksi vuonna 1986 valmistuneen Pirilän kädenjäljessä on jotain sykähdyttävää. Ehkä minua kiehtoo niissä tietty salaperäisyys, jonkin mystisen rajan ylittäminen, jonka ansiosta hänen valokuvansa tuntuvat kertovan kohteestaan näkyvää todellisuutta enemmän.

Pirilän tavaramerkki, camera obscura, tunnettiin Kiinassa jo 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Siinä kuva heijastetaan laatikon tai huoneen reiän kautta ylösalaisin takaseinälle. Tätä menetelmää Pirilä on käyttänyt myös Milavida-sarjassa, jonka olin nähnyt aiemmin mm. Museo Milavidassa Tampereen Näsilinnassa.

Vuonna 2011 ottamissaan kuvissa (kun rakennus oli vielä tyhjillään) Pirilä on tavoittanut unenomaisen tunnelman, jossa historialliset aikatasot tuntuvat sekoittuvan keskenään. Peter von Nottbeckin 1800-luvun lopulla rakennuttamaan palatsinomaiseen huvilaan kasvaa valokuvissa milloin kokonainen metsä, milloin pilvien läikittämä taivas avautuu äärilleen autiossa huoneessa, milloin marmorinvalkeat kaiteet veistoksineen sulautuvat ylösalaisin vastapäiseen seinään.

Kun taiteilija saa lahjaksi elämän

Marja Pirilän yksityisnäyttelyssä katsojan huomio kiinnittyy varmasti myös yhtä seinää hallitsevaan viisiosaiseen pigmenttivedokseen. Tänä vuonna valmistunut teos Minä olen / Sofia on näyttelyn koskettavin, ei välttämättä ilmiasunsa – vaikka kaunis onkin – vaan sisältönsä vuoksi.

Neljä vuotta sitten Pirilä sai yllättäen tietää sairastavansa leukemiaa ja rankat hoidot aloitettiin saman tien. Kaikki pysähtyi, piti vain levätä, odottaa ja toivoa. Nyt tiedämme uutta Valon tähden -näyttelyä katsoessamme, että taiteilijalle kävi lopulta hyvin.

Suuri, värikäs teos on mikroskooppinäyte Pirilän luuytimestä. Avaruusmaisemaa muistuttavassa kuvassa näkyy tuntemattomalta naiselta saatuja kantasoluja, joiden ansiosta taiteilija on yhä elossa. Hän nimesi luovuttajan Sofiaksi, minkä voinee tulkita niin, että kuvassa näkyy kaksi henkilöä tai sitten kimeeri, kuten Pirilä itse kirjoittaa teoksensa esittelytekstissä; eliö jolla on kaksi geneettisesti erilaista solukantaa.