
Tunnevoimainen arpajaispalkinto
Minähän olen maallikko, mitä tulee kamarimusiikkiin ja nykyklasariin. Toisaalta se, ettei tunne lajia, antaa mahdollisuuden ihmetellä ja nauttia täydesti ilman alituista analysoimisen ja pätemisen tarvetta.
Niin minä eilen tein: istuin penkkiin, toivotin elämykset ja yllätykset tervetulleiksi ja antauduin muusikkojen vietäväksi. Lopputulema? Hyvä mieli, sillä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konsertti tarjosi valoa, naurua, aaltojen laulua ja majesteettisia näkyjä.
Pannaan hyvä kiertämään
Siitä, että päädyin Tampere-taloon kuuntelemaan kamarimusiikkia, saan kiittää Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastoa. Kirjastonhoitaja Juhani Koivisto ilmoitti huhtikuun alussa musiikkiosaston Instagram-tilillä kirjaston arpajaisista, joissa palkintona oli lippuja Tampere Biennalen konsertteihin.
Tietenkin osallistuin ja voi vitsit sitä iloa, kun sain viestin voitosta. Panin hyvän kiertämään ja lahjoitin saamani avec-liput Lielahti-Lentävänniemen vapaaehtoistyöntekijöille Elinalle, Pirkolle ja Tiinalle. Oli ihanaa päästä porukalla fiilistelemään upeaa musiikkia livenä!
Nykymusiikki taipuu moneen
Uutta suomalaista musiikkia esittävä Tampere Biennale on järjestetty vuodesta 1986 alkaen. Festivaalin taiteellinen johtaja Minna Leinonen kirjoittaa tapahtuman ohjelmaesitteessä, miten aikamme musiikki on laaja monikko: se pystyy liikkumaan fantasian, todellisuuden, nykyhetken ja menneisyyden ja toisaalta todellisuuden ja utopian välillä.
Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konsertissa, jolla oli ihanan viettelevä nimi – Sinne missä aallot laulavat – väite toteutui kuudesti. Jokainen illan aikana kuultu teos avasi ovia toisiin maailmoihin. Osa toi mieleen luonnon kauneuden, osa nosti esiin leikkisät kilpailut ja taitureiden kunnianhimon, osa vei valoon ja kauas avaruuteen.
Kapellimestarin energia vangitsi
Konsertin ensimmäinen puoliaika koostui Jukka Tiensuun, Heidi Hassisen ja Matilda Seppälän teoksista. Väliajan jälkeen saimme kuulla Paola Livorsin, Mikel Urquizan ja Sebastian Fagerlundin sävellyksiä. Niistä italialaissyntyisen Livorsin There where the waves sing kuultiin kantaesityksenä.
Kamariorkesteria johti Eva Ollikainen, joka – ja tämän opin googlattuani – toimii Islannin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Yleisöhän näkee lähinnä kapujen selän, mutta Ollikaisen käsien liikkeet ja koko olemus oli niin energinen ja ilmaisuvoimainen, että huomasin seuraavani usein hänen tarkkaa ja tunteikasta viestintäänsä soittajien sijaan.
Huumoria, heittäytymistä ja irtiottoja
Konsertin kaikki teokset synnyttivät mielessäni mielikuvia ja assosiaatioita, mutta huomaan, miten vaikeaa on nyt tätä bloggausta kirjoittaessani tavoittaa kokemiani elämyksiä. Vahvimmin mieleeni jäivät Matilda Seppälän säveltämä For the Win ja illan viimeisenä kuultu Strings to the Bone, jonka on säveltänyt Sebastian Fagerlund.
Konsertin ohjelmalehtinen kertoo Seppälän sävellyksen olevan ”konseptilähtöinen teos, joka kommentoi kilpailumentaliteettia laittamalla soittajat useisiin pieniin kilpailutilanteisiin keskenään”. For the Win olikin illan performatiivisin esitys, alkaen aina kapellimestarin ja vierailevan solistin, klarinetisti Olli Leppäniemen, toistuvasti pokkuroivasta sisääntulosta. Koko esitys oli liioitellun riehakas ja liikunnallinen, täynnä humoristista temppuilua ja soittajien heittäytymistä ja irtiottoja. Se ei kuitenkaan estänyt tällaista maallikkoakin tajuamasta, miten järjettömän taitavia muusikot ovat.
Näin kuulija koukutetaan nykyklasariin
Fagerlundin Strings to the Bone tarjoili vahvoja, jopa majesteettisia näkyjä. Säveltäjä on itse luonnehtinut 14-minuuttista teostaan intensiiviseksi ja lähes šamanistiseksi musiikkikappaleeksi, ja kyllä, vuoroin hurjina soivat jouset, vuoroin hillittyyn soitantaan tyyntyvä orkesteri vei kuulijaa miten tahtoi tuonpuoleisiin tai kauas avaruuksiin lennättäen.
Se soi taustalla nytkin, kiitos YouTuben, josta löysin Tapiola Sinfoniettan levyttämän version. Seuraavaksi siirryn Piki-kirjastojen sivustolle ja varaan Terral-cd:n, jolta löytyy muitakin Fagerlundin sävellyksiä. Kirjastot. ❤️

