Kuolemanvakavia kysymyksiä twistillä

”Kuolema on peili, jossa heijastuu elämän koko tarkoitus”, on tiibettiläisen buddhalaisuuden opettaja Sogyal Rinpoche sanonut.

Sama ajatus on ydinsisältönä yhdysvaltalaisen fantasiakirjailija TJ Klunen romaanissa Kuiskailevan oven alla (Karisto 2023, suomennos Mika Kivimäki). Kun nelikymppinen asianajaja ja firman osakas Wallace Price (nimi on enne eli kaikesta on maksettava hinta) kuolee sydänkohtaukseen, hän päätyy viikatehenkilön ohjaamana välitilaan kohtaamaan menneen elämänsä teot ja tapahtumat kaikkine sävyineen, ilman pehmentävää filtteriä.

Sepä ei olekaan mikään kevyt keikka, mutta Wallacen onneksi välitilana toimivassa teetuvassa on vastassa sympaattinen lautturi Hugo Freeman ihmeellisine apureineen.

Ensivaikutelma ei ihan vakuuttanut

Kuiskailevan oven alla on ensimmäinen kirja, jonka olen TJ Klunen lähes 30 teosta käsittävästä tuotannosta lukenut. Hänen kolme vuotta sitten suomeksi julkaistua romaaniaan Talo taivaansinisellä merellä on kehuttu valtavasti, mutta sen lukeminen on minulta toistaiseksi vain jäänyt.

Nyt olen varannut sen kirjastosta, sillä vaikka en täysin ihastunutkaan lautturin isännöimän teehuoneen paikoin paatoksellisesti vellovaan tunnekeskusteluun ja toisaalta slapstick-tyyppistä huumoria sisältäviin tilanteisiin, kirjailijan kyky kuvata monisärmäisiä henkilöitään, queer-suhteita, kohtaamisen vaikeutta ja pelosta johtuvia puolustusmekanismeja teki vaikutuksen.

TJ Klunea on verrattu huumorifantasian mestareihin Neil Gaimaniin ja Terry Pratchettiin, mikä on tosi iso suositus ainakin minulle. Kuiskailevan oven alla ei tätä vertausta lunastanut, mutta selvää sukulaisuutta tekstissä on toki havaittavissa. Pidän peukkuja pystyssä, jotta rinnastus kaksikkoon pätisi Talo taivaansinisellä merellä -kirjan kohdalla.

Murhe on vapauttava kokemus

Kuiskailevan oven alla -kirjassaan TJ Klune käy läpi suruprosessin vaiheet: kieltämisen, vihan, kaupankäynnin, masennuksen ja hyväksymisen. Kirjan alku ja päähenkilön kuvaus toi mieleeni brittiläisen klassikon, Charles Dickensin Joulukertomuksen. Wallace ei ole saita, päinvastoin. Hän pukeutuu ylellisiin vaatteisiin ja haluaa itselleen muutenkin vain parasta. Mutta käytökseltään ja suhteessa toisiin ihmisiin Wallace on yhtä töykeä ja julma kuin Ebenezer Scrooge.

Teetuvassa, jonne viikatehenkilö Mei kirjan päähenkilön vie, Wallace saa kuulla olevansa siirtymävaiheessa, jossa toinen jalka on yhdessä maailmassa ja toinen seuraavassa. On aika katsoa peiliin ja puntaroida mennyttä. Oliko elämä ollut täyttä vai pelkkää työtä ja toistuvia rutiineja? Oliko taloudellinen menestys vienyt voiton onnellisuuden tavoittelemisesta?

TJ Klune letittää tarinassa teemoista väkevimmät, kuoleman ja rakkauden, tiiviisti toisiinsa. Taustalla on kirjailijan oma menetys: hänen elämänkumppaninsa menehtyi vuonna 2016. Kirjan kiitossanoissa TJ Klune kertoo, miten raskasta Kuiskailevan oven alla -kirjan kirjoittaminen oli nimenomaan sen henkilökohtaisuuden tähden. Mutta hän sanoo murheen olleen myös vapauttava kokemus, vaikka se ei sellaiselta tunnukaan keskellä surun turbulenssia.

Päähenkilön yhtäkkinen täyskäännös

Kuolemaan ja siihen liittyvien synkkien puolien vastapainoksi TJ Klune on kirjoittanut rakkauskertomuksen. Kirjailijaa arvostetaan globaalisti – ja ymmärtääkseni syystä – hänen kyvystään kuvata LGBTQIA+-henkilöitä ja heidän elämäänsä kunnioittavasti, kiinnostavasti ja samalla lämpimän humoristisesti. Elämänmakuisesti.

Koska TJ Klune on käyttänyt Kuiskailevan oven alla -kirjassaan omia kipeitäkin kokemuksiaan, tuntuu pahalta sanoa, ettei hänen kuvaamansa rakkaustarina tunnu uskottavalta. Wallace on aluksi varsinainen paskiainen eikä ota kuuleviin korviinsa teetuvan asukkaiden neuvoja, kunnes hänestä yhtäkkiä – simsalambim! – kuoriutuu mallikelpoinen kultapupuliini, joka onnistuu pelastamaan hylkiöiksi tuomittuja akanoita ja vieläpä vakuuttamaan maailmankaikkeuden pomon hyvää tarkoittavista pyrkimyksistään.

Okei, kärjistin hieman, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan.

Kummittelusta irtoaa hersyvää huumoria

Ehkä ongelmallisinta tämänkertaisessa lukukokemuksessa oli se, että mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä vahvemmin alkoi tuntua siltä, että olen lukenut tällaisia tarinoita ennenkin. Se on sääli.

Olemassaolon merkitystä koskevat keskustelut jäävät välillä junnaamaan, mutta muutoin teksti rullaa jouhevasti, dialogi pelittää ja henkilöiden keskinäiset lohkaisut osuvat ytimeen. TJ Klune osaa myös ottaa irti kaiken huumorin, mitä tulee aaveisiin, kummitteluun ja sosiaalisessa mediassa itseään mainostaviin meedioihin.

Yllätyin tarinan lopusta, koska se on aivan liian ruusuinen minun makuuni. Mutta uskon, että osalle lukijoista kirjan tarina ja sen loppu tarjoavat valtavan määrän iloa ja toivoa.

LISÄYS 27.6.2024 klo 14

Tajusin tänään seuratessani erästä Facebook-keskustelua kirja-arvioista, etten ole maininnut bloggausteni yhteydessä, mistä lukemani kirjat ovat peräisin. Unohdus johtuu todennäköisesti siitä, että syy on itselleni itsestäänselvyys eli luen nykyään pääosin (90–95-prosenttisesti) kirjastosta lainaamiani kirjoja. Kaupallista yhteistyötä kustantamojen kanssa en ole tehnyt. Mutta jatkossa merkitsen tämänkin tiedon bloggaukseen mukaan.

Helmet-lukuhaaste 2024

Kuiskailevan oven alla sopii haasteen kohtiin 2 (kirjassa tehdään taikoja), 7 (kirjassa rakastutaan), 9 (kirjassa joku karkaa), 11 (kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä: ilma, vesi, maa tai tuli), 16 (kirjassa on valokuvia), 17 (kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo), 27 (kirja kertoo jälleenrakentamisesta) (symbolisesti), 29 (kirjassa valehdellaan), 33 (kirjassa muutetaan maalle), 35 (kirjassa vietetään aikaa luonnossa), 37 (kirja, joka herättää voimakkaita tunteita), 39) (kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö), 40 (kirjassa on erittäin kylmä tai kuuma) ja 45 (kirjassa pelataan).