Sekavia suhteita ja suklaaseikkailuja

Bloggasin näkemistäni leffoista viimeksi kesäkuun alussa ja sen jälkeen kirjastojen Cineast-elokuvapalveluun on tullut valtavasti uutta katsottavaa. Tällä kertaa valitsin kirjastokortillani palvelun genrevalikosta draaman. Settini kattoi historiallisen pukuelokuvan, melankolisen rakkaustarinan, senioripariskunnan yllätyksiä ja paljastuksia sisältävän lomamatkan sekä fantasiamusikaalin maailman mahtavimman suklaatehtailijan alkutaipaleesta.

Ennen kuin kerron vaikutelmistani, kiitän isosti Cineastin tukihenkilöstöä. Jostain syystä valitsemani elokuva ei lähtenytkään käyntiin, vaan näytölle ilmestyi ainoastaan yliviivattu nuoli. Yritin useampaan kertaan ja vaihdoin myös selainta, mutta mikään ei auttanut. Oli maanantai-ilta ja kello yli kuusi, kun lähetin ongelmaa koskevaa s-postia, ja jo vartin päästä kilahti vastaus Cineast Teamin Samilta. Tarjolla oli nopeaa ja ystävällistä apua. Arvostan!

Rimpuilua kultaisessa häkissä

40 vuotta on ikä, jossa ihminen alkaa hajota ja haalistua, synketä kuin pilvi. Tämän lauseen Itävallan keisarinna Elisabet kirjoitti päiväkirjaansa. Kauhistuttava luku täyttyi hänen kohdallaan jouluaattona 1877. Nykyihmiselle 40 vuotta merkitsee keski-ikää, mutta Elisabetin aikana se oli naisen keskimääräinen elinajanodote Itävallassa.

Marie Kreutzerin käsikirjoittama ja ohjaama Corsage – Kuriton keisarinna tarjoaa päähenkilöstään aivan toisenlaisen kuvan kuin 1950-luvulla tehdyt Sissi-elokuvat. Takana ovat nuoruuden hehkeät päivät, kun Vicky Kriepsin riehakkaasti, jopa raivoisasti tulkitsema keisarinna taistelee paitsi sääntöjä, yläluokan odotuksia ja julkisuuden paineita vastaan myös yhä ankarammin murenevan itsetuntonsa kanssa. Paradoksaalista on, että mitä enemmän hän haluaa vapaaksi, sitä tiukemmalle hän vaatii korsettinsa nyöritettävän. Siitä elokuvan nimi, Corsage.

Rakkaudettomassa avioliitossa elävä älykäs, lahjakas, oppinut ja liikunnallinen Elisabet ei sopeudu hänelle varattuun ahtaaseen rooliin, vaan hän haluaa serkkunsa Kaarle Ludvigin (roolissa Manuel Rubey) tavoin nauttia elämästä, flirtistä ja seksistä. Sitä ei tietenkään sallita, mikä ymmärrettävästi lisää Sissin katkeruuden ja vihan tunteita sekä itsetuhoisia piirteitä. ”Ainoa tehtäväni on olla letitettävänä”, pitkistä hiuksistaan kuulu keisarinna toteaa. Krieps näyttelee todella hyvin, ja hänen ansiostaan tarina kultaisen häkin kapinallisesta pitää katsojan otteessaan viimeiseen minuuttiin asti.

Vangitsevaa on myös epookkidraaman visuaalinen vyörytys, niin pukuloisto kuin kuvauspaikatkin Itävallassa, Luxemburgissa, Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa. Kiinnostavaa on, että ohjaaja on rikkonut ajankuvaa sekä modernilla musiikilla että sijoittamalla ajoittain kohtauksiin jotain nykypäivän esineistöä. Myös ruumiin ja terveyden rappeutumista (serkun mädäntyneet hampaat) kuvataan monin tavoin. Tykkäsin tästä Kreutzerin tekemästä kauneudestaan pakkomielteisen ja roolissaan rimpuilevan keisarinnan muotokuvasta.

Corsage – Kuriton keisarinna (2023) ) Käsikirjoitus ja ohjaus: Marie Kreutzer Kuvaus: Judith Kaufmann Leikkaus: Ulrike Kofler Pukusuunnittelu: Monika Buttinger Musiikki: Camille Pääosissa: Vicky Krieps, Colin Morgan, Finnegan Oldfield, Florian Teichtmeister, Raphael von Bargen Kesto: 114 min

Rajat ylittävä rakkaus

Kun katson Andrew Scottin näyttelemistä elokuvassa All of Us Strangers, mielessäni toistuu sana mesmerizing. Se suomennetaan usein lumoavaksi, mutta käännös ei ole mielestäni riittävä. Kyse on jostakin paljon vahvemmasta, jostakin mystisellä tavalla niin puoleensa vetävästä asiasta, ettet voi olla sitä katsomatta. Scott on roolissaan suvereeni, niin hauras, inhimillinen ja tuhannesti säröillä, rakkaudenjanossaan pelottavan tosi.

Japanilaisen Taichi Yamadan (1934–2023) romaaniin pohjautuvan, Andrew Haighin käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan päähenkilönä on lähes tyhjässä kerrostalossa asuva ja pitkälti erakoitunut tv-käsikirjoittaja Adam, joka tapaa yllättäen rakennuksen toisen asukkaan Harryn (Paul Mescal). Heidän välilleen kehittyy rakkaussuhde, joka on varsinkin 80-luvulla aidsin ja homofobian varjossa varttuneelle, yksinäiselle Adamille mullistava ja voimauttava kokemus.

Samaan aikaan Adam alkaa muistella menneisyyttään. Hän lähtee katsomaan lapsuudenkotiaan ja kohtaa siellä yllättäen tuttua arkea elävät vanhempansa (Claire Foy ja Jamie Bell), jotka tosiasiassa olivat kuolleet kolarissa Adamin ollessa 12-vuotias. Mistä on kyse? Toiveajattelusta? Huiputuksesta? Hallusinaatioista? Rinnakkaistodellisuudesta?

Ohjaaja hyödyntää elokuvassa taitavasti useita genrejä, ilman että lopputulos tuntuisi lainkaan sekavalta. Sen melankolinen pohjavire säilyy, vaikka mukaan on ujutettu toisaalta komiikkaa, toisaalta kauhuefektejä. Se on samanaikaisesti valtavan romanttinen ja raadollinen, onnea tihkuva ja julma. Ennen muuta se on salaperäinen tarina rakkaudesta ja ihmismielen järkkymisestä. Vahva suositus!

All of Us Strangers (2023) ) Käsikirjoitus: Andrew Haigh ja Taichi Yamada Ohjaus: Andrew Haigh Kuvaus: Jamie Ramsay Leikkaus: Jonathan Alberts Pukusuunnittelu: Sarah Blenkinsop Musiikki: Emilie Levienaise-Farrouch Pääosissa: Andrew Scott, Paul Mescal, Jamie Bell ja Claire Foy Kesto: 105 min

Nuoruuden haaveita ja virheitä

Tanskalaisen Niclas Bendixenin ohjaama Rom on senioreille suunnattu hyvän mielen leffa, jossa elämän ja ihmissuhteiden merkityksen puntarointi yhdistyy koomisiin käänteisiin ja Italian hurmaan. Tarinan pääpari, 40-vuotishääpäiväänsä viettävät Gerda (Bodil Jørgensen) ja Kristoffer (Kristian Halken), ovat saaneet tyttäreltään lahjaksi matkan ja lentäneet Roomaan juhlistamaan pitkää avioliittoaan.

Jo ensihetket taksissa paljastavat kaksikon vastakohtien pariksi: Gerda on avoin ja ulospäin suuntautunut nainen, joka katselee silmät sädehtien entistä opiskelukaupunkiaan ja juttelee kuljettajan kanssa sujuvasti italiaksi. Kristoffer on tylsä valittaja, hänellä on herkkä vatsa ja Italiassa häntä kiinnostavat korkeintaan vespat ja jalkapallo. Tarina pääsee vauhtiin, kun illallistaan nauttiva pariskunta kohtaa Gerdan entisen taideopettajan – ja kuten pian ilmenee – rakastetun Johanneksen (Rolf Lassgård).

Ei tarvitse olla Einstein arvatakseen mitä seuraavaksi tapahtuu. Kyllä, vanha suola janottaa, varsinkin Johannesta, joka on heti valmis ottamaan Gerdan luokseen ja saa viettely-yrityksissään taustatukea parhaat puolensa väläyttävältä Roomalta. Kolmiodraaman heikoin lenkki yrittää sillä välin selviytyä hiostavassa kaupungissa niukan vaatekertansa kanssa; matkatavarat kun ovat kadonneet lentokenttäyhteyksien mustaan aukkoon.

Vaikka tarina on ennalta-arvattava, elokuvan katsoo mielellään, koska kaikki näyttelevät osansa hyvin, niin tanskalainen pääpari kuin italialaiset sivuosien näyttelijät, puhumattakaan Ruotsin kansallisaarteesta Lassgårdista, joka on syötävän hurmaava kultivoituneena ja juuri sopivasti renttuna maailmanmiehenä. Roomaa ja sen kaupunkilaisia kuvatessaan ohjaaja äityy peräti musikaalimaiseen tyylilajiin.

Rom (2024) ) Käsikirjoitus: Niclas Bendix, Kristian Halken ja Christian Torpe Ohjaus: Niclas Bendixen Kuvaus: Manuel Alberto Claro Leikkaus: Michael Bauer ja My Thordal Musiikki: Jon Ekstrand Pääosissa: Bodil Jørgensen, Kristian Halken, Rolf Lassgård, Davide Iachini, Massimo Cagnina ja Gianni D’Addario Kesto: 98 min

Tyhjätaskusta suklaaneroksi

Onhan Timothée Chalamet charmikas ja tanssiikin sutjakasti, mutta niin vain käy, että Hugh Grant tekee leojokelat ja varastaa show´n oranssisena umpalumpana Paul Kingin ohjaamassa fantasiamusikaalissa Vonkka. Maailman mahtavimman suklaatehtailijan alkutaipaleesta kertova elokuva on eräänlainen sokeroitu spin-off brittiläisen Roald Dahlin (1916–1990) villille lastenkirjalle Jali ja suklaatehdas.

Parhaat asiat elämässä alkavat unelmasta, opettaa Vili Vonkan äiti pientä poikaansa. Kingin versiossa nuori Vonkka on omasta suklaakaupasta haaveileva orpo, joka hyväuskoisuuttaan joutuu katalan pesulanomistajan (Olivia Colman) huiputtamaksi. Riistopyykkärin kellarissa raatavista velkavangeista Vonkka saa kuitenkin kannustavan ystäväpiirin, joka auttaa unelman toteuttamisessa, vaikka häntä yrittävät kampittaa milloin kaupungin ahneet ja kartellin luoneet makeiskauppiaat, milloin pahoin korruptoitunut poliisipäällikkö.

Mielikuvituksellisia efektejä sisältävä Vonkka on vauhdikas ja värikäs monilla musikaalinumeroilla ryyditetty silmäkarkki, mutta se ei mielestäni tavoita Roald Dahlin alkuperäisteoksen hirtehistä huumoria. Tarina ei myöskään selitä lainkaan, miksi Vili Vonkasta kasvoi se eriskummallinen ja arvaamaton suklaanero, joka silmää räpäyttämättä rankaisi mitä ankarimmin makeistehtaassaan vierailevia riiviölapsia.

Itseäni elokuvassa viehätti eniten näyttelijäkaarti. Oli hauskaa bongata muista brittituotannoista tuttuja taitureita, kuten vaikkapa Jim Carter, Rowan Atkinson ja Matt Lucas, irrottelemassa sydämensä pohjasta niin hyvisten kuin pahistenkin rooleissa. Lopuksi vinkki: muista katsoa lopputekstit!

Vonkka (2023) ) Käsikirjoitus: Paul King, Simon Farnaby ja Roald Dahl Musiikki: Joby Talbot Ohjaus: Paul King Kuvaus: Chung-Hoon Chung Leikkaus: Mark Everson Lavastus: Lee Sandales Pukusuunnittelu: Lindy Hemming Rooleissa mm. Timothée Chalamet, Hugh Grant, Olivia Colman, Rowan Atkinson, Keegan-Michael Key, Jim Carter, Sally Hawkins, Matt Lucas, Tom Davis ja Calah Lane Kesto: 114 min