Myrkyllistä manipulointia sodan aattona

Wer wagt, gewinnt. Joka uskaltaa, se voittaa. Kenraalimajuri Wolfgang von Dustermannin ihannoima motto ei ylistä vain rohkeutta vaan kannustaa röyhkeyteen ja riskinottoon, ja sitä asennetta arpeutunut sotaherra tarjoilee myös uudelle kirjanpitäjälleen, Joel Elstelän Izak-romaanin päähenkilölle, jonka kirjailija määrittää heti aluksi kaikin tavoin mediaaniin: keskimittainen, keskipainoinen ja tavallisuudessaan varsin keskinkertaisen oloinen mies.

Ollaan baijerilaisessa pikkukylässä Saksassa, vuosi on 1913 ja vanhempiensa menetyksestä traumatisoituneen ja siitä tointuvan Izak Faschin elämä mullistuu uuden työtehtävän ja sen mukanaan tuomien erikoisten tuttavuuksien myötä. Häkellyttävin niistä on kenraalimajurin nuori vaimo Ilse, jonka kauniit, hienopiirteiset kasvot salpaavat Izakin hengen.

Kolmiodraama? Ehei, Elstelä on kuulkaapas kutonut 700-sivuisessa kirjassaan huomattavasti monisyisemmän ja -mutkaisemman verkon lukijan pään menoksi.

Tunnistatko myrkyn merkit?

Joel Elstelä on kertonut mm. Suomen Kuvalehdessä (35/2024), miten ammoinen novellin alku – takapihalta löytynyt pieni kuoppa – ja aihiona ollut lyhyt rakkaustarina muutti muotoaan Ukrainan sodan syttymisen myötä ja kasvoi paljon pahuutta sisältäväksi historialliseksi romaaniksi.

Izak onkin monin tavoin myrkyllinen teos. Von Dustermann omistaa savua, rikkiä ja ammoniakkikuonaa ympäristöönsä sylkevän kemiantehtaan, jonka toimiala muuttuu, kun kenraalimajuri alkaa varustautua tulevaan sotaan ja ryhtyy tuottamaan kemiallisia aseita. Izakin edesmennyt setä, jolta perityssä talossa kirjan päähenkilö asuu, paljastuu tuholaismyrkkyihin erikoistuneeksi ja tieteen nimissä julmia eläinkokeita kotinsa kellarissa tehneeksi tehtaan kemistiksi.

Myös Ilse-rouva, johon Izak palavasti rakastuu, on kirjailijan vihjeiden perusteella hengenvaarallinen. Kun kaksikko kohtaa ensi kerran, Izakin katse osuu naisen kukin kirjailtuun helmaan: oleantereihin, ukonhattuihin, kreikanlohikäärmevehkoihin, sormustinkukkiin – kaikki tyystin myrkyllisiä.

Suurkaupungin syke hurmaa

Myrkyllinen on myös ilmapiiri, johon Izak toistuvasti törmää, oltiinpa sitten kenraalimajurin ylellisessä kaupunkiasunnossa, missä varsin suoraa toimintaa harjoittaa isännän oikea käsi, adjutantti ja autonkuljettaja Horst, tai Berliinissä, jonne kenraalimajuri matkaa seurueineen hieromaan asekauppoja itsensä keisari Wilhelm II:n kanssa.

Fiktiota ja faktaa taitavasti yhdistävä romaani jakaantuu kolmeen osaan: Kuoppa, Kaasu ja Kaivo. Näistä ensimmäinen ja viimeinen kuvaavat Izakin asuinpaikan tapahtumia, keskimmäisessä pääosaan nousee Berliini, virtaviivainen modernien ihmisten futuropolis, josta Izak hurmioituu. Kaupunki tulvii valoa, ääntä, uusia ajatuksia ja huomispäivän kiihkeyttä, jota Elstelä kuvaa asiantuntijan ottein, kohteensa ja sen moninaiset nähtävyydet ja houkutusten kujat selvästi tuntien.

Izak on aina tuntenut olevansa sivuhenkilö omassa elämässään, mutta suurkaupungin sykkeessä hän vapautuu. Elstelä lennättää murheen alhossa vaeltaneen päähenkilönsä eteen kiehtovia persoonia, ystävänkin. Oluttuvassa Izak kohtaa muonamestari Biedermannin, preussilaisprikaatissa palvelevan sivistyneen vääpelin, joka on järkäle mieheksi ja joka riemuisan ryyppyreissun päätteeksi myy Izakille mäyräkoiran.

Mitään ei tapahdu sattumalta

Berliinissä Izak tutustuu myös tosielämän taiteilijaan Ernst Ludwig Kirchneriin, jonka ekspressionistiset maalaukset jälkimaailma on tunnistanut mestariteoksiksi (ja jonka maalaus Berliner Straßenszene on Izak-romaanin kannessa), mutta jotka kansallissosialistit leimasivat rappiotaiteeksi. Kirchnerin avulla Elstelä linkittää aiemman romaaninsa Sirkusleijonan mieli osaksi Izakin maailmaa, kun taidemaalari kertoo nähneensä kummallisen pienen sirkuksen, Zircco Fantasticon, Tempelhofin paraatikentän liepeillä.

Näiden kahden, muonamestarin ja taiteilijan, kanssa käytyjen keskustelujen kautta kirjailija piirtää esiin kahtia jakautuneen yhteiskunnan, luokkaerot ja kärjistyneet mielipiteet, eliitin örvellyksen ja riettaat riehat sekä tuhoa kohti yhä vimmaisemmin pinkovan kansan. Samaan aikaan, kun yläluokka pasteeraa Berliinin valtionoopperassa ja päihdehuuruisilla jatkoilla, köyhälistön kaupunginosassa lapsia myydään lappu kaulassaan: Hintatiedustelut: kolmas kerros. Kuten Biedermann toteaa, mitään ei tapahdu sattumalta. Kun haudat ovat ruohottuneet ja ihmisten muisti hiipunut, edessä on uusi sota. ”Mihin ihminen muuttuisi? Sotaa se kaipaa, eläin kun on. Tappelua ja veren hajua.”

Mikä synnytti Adolfin vihan?

Joel Elstelä marssittaa Izakin hämmästeltäväksi myös tuikean kaitakasvoisen nuoren miehen, joka etsii kiihkeästi paikkaansa kaksoisroolissa: poliitikkona ja ei-niin-lahjakkaana taidemaalarina. Tristan-taiteilijanimen takaa paljastuu Taideakatemian hylkäämä hakija, joka signeeraa kömpelöt vesivärimaalauksensa nimellä Adolf H. Kirjailija kuvaa Tristanin alemmuutta tuntevaksi henkilöksi, joka toistuvasti korostaa kuuluvansa parempiin ihmisiin, mutta joka tosiasiassa vakoilee ja tekee laittomia palveluksia rahasta: murtautuu taloihin, varastaa omaisuutta ja muuttuu koko ajan yhä aggressiivisemmaksi inhoamiaan ihmisiä ja kansanryhmiä kohtaan.

Koska lukija tietää, mihin Tristan-Adolfin tie vie ja millaisia kauheuksia Saksassa lopulta tapahtui mm. rotuhygienian nimissä, alkutaipaleen kuvaaminen on kiehtovaa ainakin minun mielestäni. Tristanin kautta Elstelä valaisee myrkyllisen ilmapiirin taustoja ja niitä mekanismeja, joita kansallissosialistit sittemmin käyttivät. Tristanin suuhun hän laittaa myös virren 598 sanat, joilla kiihkeä pyrkyri ivaa Berliinin yössä juutalaiseksi leimaamaansa Izakia: ”Miksi onni pakenee? Aikamme sen turmelee. Synti täällä myrkyttää kauneintakin elämää…”

Kirjailijan naiskuva ihmetyttää

Pidin kovasti Elstelän uudesta romaanista. Se on herkullinen vanhan ajan romaani (kirjallisuustieteilijät ja ehkä kirjailija itsekin saattavat tosin nikotella tällaisesta määrittelystä), johon voi uppoutua pitkiksi toviksi ja seurata paitsi päähenkilön itsetutkiskelua ja lemmenhaaveita myös värikkään henkilögallerian valintoja ja elämänkohtaloita. Rauhalliseksi kirja ei lukijaa tee, sillä niin järkyttävän paljon Elstelän luoma fiktiivinen maailma kaikkine uhkineen muistuttaa nykytodellisuutta, että sielua kylmää. Kuten kalmanhajuiseen tulevaisuuteen varustautuvat kenraalimajuri ja Adolf H. tietävät, sopimukset ovat vain paperia ja paperi palaa ensimmäisenä, kun sota syttyy.

Oikeastaan ainoa asia, joka ihmetytti ja häiritsi kautta linjan, on kirjailijan negatiivinen naiskuva. Tarina esittelee viehätysvoimastaan tietoisen ja varsin ilkeäksi paljastuvan Ilsen lisäksi kaksi Izakin työtoveria Jacob & Josef Gutmanin kirjanpito- ja tilitoimistosta: ikääntyneen, terävän lyijykynän oloisen rouva Alexandra Schmidtin, ja 25-vuotiaan Renaten, jota kuvaillaan lyhyeksi, koruttomaksi, ylipainoiseksi ja homssuiseksi tytöksi, jolla on pyöreät, rasvaisten sormenjälkien suttaamat silmälasit.

Lukija saa tutustua myös kenraalimajurin vanhaan palvelijattareen, Margarethaan, jonka tahdon isäntänsä on halkaissut ja kasvattanut haluamaansa muotoon: ”Vallattominkin sielu alistuu, kun tarpeeksi lujasti ja armotta vääntää.” Edes Izakin äiti ei näyttäydy myönteisessä valossa, vaan tämänkin kasvoilta kuultaa särmikäs kovuus ja tympääntynyt ilme on vähättelevä. Vielä tylymmin kirjailija on piirtänyt Izakin tädin, Berliinin Scheunenviertelissä asuvan entisen enkelin- eli abortintekijän, joka on köyhä, katkera ja läpeensä inhottava sisarenpoikaansa kohtaan.

Rakastaako kukaan? Todella?

Izak on monitasoinen ja -tulkinnallinen lukukokemus, jonka ytimessä ovat teemoista suurimmat: rakkaus ja kuolema. Elstelä osoittaa, miten kovan hinnan joutuu maksamaan se, joka panee sydämensä alttiiksi. Toisaalta hyvin ei käy romaanissa niillekään, jotka leikkivät kevyesti muiden tunteilla ja heittäytyvät salasuhteisiin seurauksista piittaamatta.

Rakkauden vastakohta ei Izakissa lopulta ole viha vaan välinpitämättömyys, ja se tekee tarinan henkilöiden teoista niin kauheita, oli kyse sitten perheenjäsenten tai puolison kohtelusta, hallitsijan suhteesta kansalaisiin tai ihmisten asenteesta eläimiin ja luontoon. Päähenkilön onneksi Pandoran lippaassa elää toivo, vaikka henkinen kujanjuoksu vie hänet kuilun partaalle. Vai onko se sittenkin kaukaa viisas mäyräkoira, joka tuntee tien aidon rakkauden luo?

---

Helmet-lukuhaaste

Ruksaan Joel Elstelän Izak -teoksella Helmet-kirjastojen lukuhaasteen 2025 kohdan 17 (kirjan päähenkilöllä on lemmikkinä kissa tai koira). Kirja sopii myös kohtiin 4, 9, 12, 20, 24, 29, 39 ja 42. Teoksen kustantaja on WSOY.