Kauhunkirkunaa ja öisiä kohtauksia

Aluksi vähän musiikkia: Kun Harry Warrenin säveltämä ja Al Dubinin sanoittama Boulevard of Broken Dreams julkaistiin Suuren laman aikaan lokakuussa 1933, Maila Nurmi oli kymmenvuotias ja James Dean vasta pari vuotta täyttänyt taapero. Boulevard of Broken Dreams on sittemmin päätynyt kymmenien teosten ja tulkintojen nimeksi, ja yksi niistä löysi paikkansa julisteena myös minun kotini seinältä: valokuvaaja Dennis Stockin hieno otos James Deanista kävelemässä New Yorkin sateisilla kaduilla. Samanniminen on myös Deanista kirjoitettu elämäkerta.

Nimi – ja kaikki se, mitä siihen sisältyy – nousi vahvasti mieleeni KOM-teatterin Vampira – Miten kaivaa oma hauta suulla -esityksen viime metreillä: Särkyneet unelmat. Köyhyyden ja yksinäisyyden värittämä elo. Tunne siitä, miten etäällä kaikki muut ovat henkisesti. Leveä tie joka päättyy pettymykseen, ajatusharhojen ja vääristyneiden muistojen sekasotkuiseen ja ilottomaan usvaan – koska onni on vain lainaa.

Menipäs tämä nyt heti synkäksi. Parempi vaihtaa kuvakulmaa, sillä Susanna Airaksisen ja Rosa-Maria Perän kirjoittama näytelmä Maila Nurmen elämästä on lennokas, värikäs, rosoinen ja mauttomuuksilla railakkaasti irrotteleva tuhti viihdepläjäys, joka ei pienennä päähenkilöä kohtelemalla häntä pelkkänä erikoisena legendana vaan valottaa palapelimäisittäin niitä henkilöitä ja olosuhteita, joiden myötä Vampira syntyi ja Maila lopulta suistui.

Päähenkilön roolista on vastuussa kaksi näyttelijää: Vilma Melasniemi, jonka Maila viettää elämänsä loppusuoraa ankeassa autotallissa menneitä muistellen vain koira ja kissa seuranaan, sekä Alina Tomnikov, jonka Maila varttuu supersankareita ihailevasta lapsesta määrätietoiseksi naiseksi ja lähtee pikkukaupungin kalatehtaalta tavoittelemaan parempaa elämää enkelten kaupunkiin, Los Angelesiin.

Hollywoodin elokuvastudiot olivat tähtäimessä myös monilla muilla, ja heitä KOMin esitys heittelee vuorollaan Mailan eteen. On jo asemansa vakiinnuttaneita, kuten Orson Welles ja Marlon Brando, ja on tähtitarhaan pyrkiviä, kuten Jack Simmons ja James Dean, jotka Mailaan tutustuttuaan muodostivat yhdessä tiiviin kolmikon, Yövartion. Kuolema ja makaaberit asiat kiinnostivat heitä, ja öisin kolmikko vieraili hautausmailla ja ruumishuoneilla. Näytelmän lukuisissa rooleissa ahkeroivat ja irrottelevat Tommi Eronen, Juho Uusitalo sekä Isla Mustanoja, jota näkemässäni esityksessä 15.2. paikkasi Mauno Terävä.

Pirskahteleva faktan ja fiktion cocktail

Rosa-Maria Perä kirjoittaa käsiohjelmassa, että esitys on uskoton Maila Nurmen elämänvaiheille. En suoraan sanoen edes odottanut Vampiraan keskittyvän näytelmän pitäytyvän realismin kehyksissä, koska Maila Nurmen luomus on pahuudessaan ja seksikkyydessään niin sarjakuvamaisen överi ja mustan huumorin läpitunkema, puhumattakaan hänen moniselitteisestä elämästään, jonka läheskään kaikista käänteistä ei ole säilynyt vedenpitäviä dokumentteja.

KOM-teatterin paikoin episodimaisittain, paikoin lähes tajunnanvirran tekniikalla etenevä esitys sheikkaakin katsojille pirskahtelevan faktan ja fiktion cocktailin, jonka jälkimaku on kirpeä. Pidin kovasti Janne Vasaman lavastusratkaisusta, joka jätti näyttämön valtaosin tyhjäksi, mitä nyt reunamilta löytyi filmistudioon sopivaa sekalaista rekvisiittaa.

Tilan kerroksellisuuden (kellari, arkitaso ja ullakko) ja heijastusten käyttö sekä erityisesti hautakuopan esiin tuominen peilin avulla oli tehokasta ja vaikutti vahvasti tunnelmaan. Valoilla luotiin kohtalonomaista menoa, jännällä tavalla spottien suoran hehkun ja varjojen mustavalkoista leikkiä, vaikka värejä hyödynnettiinkin ajoittain suurina pintoina. (Valosuunnittelusta vastasi Tomi Suovankoski.) Kaiken yllä häilyi kysymys: mikä kaikki Mailan elämässä on keksittyä ja lavastettua, mikä totta?

Vampira – Miten kaivaa oma hauta suulla -esityksen näkökulma on itseoikeutetusti Maila Nurmen, joka kotinsa vanhalla viininpunaisella sohvalla kauhtuneessa puvussaan tallentaa muistojaan kasettinauhurille ja herättää menneisyyden eloon.

Vilma Melasniemi taipuu roolissaan moneen ja inhimillisten tunteiden koko skaala on käytössä. Mailan katse nuoruuteen on ymmärtävä, usein huvittunut ja mennyttä haikaileva, mutta myös vihainen ja katkera – ja syystä. Hän ei koskaan saanut ansaitsemaansa korvausta kehittämästään hahmosta, vaan muut omivat sen ja mahdollistivat kilpailijan (lue: kopion) eli näyttelijä Cassandra Petersonin Elviran pääsyn samoille apajille. Myös median kohtelu oli hyytävää ja yhä vieläkin netin sysipimeässä avaruudessa kiertää väitteitä Vampiran langettamista kirouksista.

Melasniemen näyttelijäntyö vangitsee ja katsoja tajuaa kaiken sen rikkinäisyyden, Vampiran rooliin jumiutumisen ja vereslihalla olon, kun Maila keskustelee kylään poikenneen yhtä lailla ikääntyneen Jack Simmonsin (Tommi Eronen) kanssa. Vaikka Mailan harhojen kuvaamisessa hyödynnetään reippaasti camp-huumoria ja anarkistisista piirrosfilmeistä tuttuja ratkaisuja – putosin täysin, kun lavan valtasi kahtia jaettu Elvis (Tommi Eronen yläkroppana ja Mauno Terävä aivan omaa elämäänsä sätkivänä lantiona) – se ei syö Melasniemen tulkintaa, vaan kaiken hervottomuuden taustalla kuultaa kipeys ja yksin jääneen vanhan naisen suru ja syrjäytyminen.

Sielunkumppaneita ja hyväksikäyttäjiä

Minusta on hienoa, että suomalaiset teatterintekijät ovat tarttuneet Maila Nurmen tarinaan. Kun Alina Tomnikov vihdoin ilmestyy goottihenkisessä mustassa puvussaan, verkkosukissaan, korkokengissään ja Dragon Lady -sarjakuvahahmon inspiroimassa kampauksessaan yleisön eteen ja päästää Vampiran nautinnollisen kauhunkirkunan, jään miettimään, miten rohkea, omaperäinen ja villi tyylitaituri Maila on 1950-luvulla ollut – ja mikä sääli, että hänen pestinsä myöhäisillan kauhuelokuvien juontajana jäi alle parin vuoden mittaiseksi.

Osa Tomnikovin roolityöstä on vahvaa kaksinpeliä Melasniemen kanssa, ei kontaktissa eikä vuoropuhellen vaan tavallaan tilanteissa samanaikaisesti läsnä ollen, jolloin katsoja näkee monet kohtaukset kaksoisvalotuksessa. En ihan päässyt kärryille Mailan ja nuoren Jack Simmonsin (Juho Uusitalo) suhteen perimmäisestä luonteesta, siinä oli jotain häiritsevää hälyä – enkä nyt viittaa Jani Rapon suunnittelemaan upeaan ja raflaavaan äänimaailmaan.

Sen sijaan Mailan ja James Deanin (Mauno Terävä) läheinen ystävyys ja toisaalta säröisyys ja varsinkin Deanin tietty eksyksissä olo, toisaalta yhteinen halu saavuttaa jotakin merkittävää elämässään välittyi katsomoon asti. Öiset kohtaukset hautausmaalla ja Deanin kuolonkolari on toteutettu esityksessä tosi hienosti.

Näytelmä sai minut miettimään, olisiko idearikas, luova ja persoonallinen Maila Nurmi pärjännyt paremmin nykyaikana vai kavahdetaanko yhteiskunnassa yhä rohkeutta olla omanlaisensa, outo ja erikoinen. Entä olemmeko nykyään tietoisempia oikeuksistamme, mitä tulee sopimuksiin, tuoteidean suojaamiseen, rahallisiin korvauksiin tai tekijänoikeuksiin? Epäilen.

Hyväksikäytön monet muodot nousevatkin KOMin esityksessä esiin, ja oman naiiviuutensa myöntää Mailakin niin näytelmässä kuin useissa antamissaan haastatteluissa, kun puhe kääntyy esimerkiksi Orson Wellesiin. Mikä lopulta on menestyksen tai edes hetkeksi esiin pääsemisen hinta? Entä kestääkö mieli tähteyden tai toisaalta pudotuksen ja median generoiman julkisen häväistyksen?

Bloggaukseni lopuksi suuntaan valospotit näyttelijä Mauno Terävään ja kumarran syvään. Kuten ohjaaja Susanna Airaksinen kertoi katsojille juuri ennen esitystä, KOMin työryhmä on harjoitellut Vampiraa noin kolme kuukautta. Terävä paikkasi sairastuneen Isla Mustanojan yhden (!) päivän varoitusajalla ja näytteli 12 (!) roolia  – ja hän kuulkaa teki sen loistavasti. 👏👏👏

---

Sain ilmaisen kutsuvieraslipun.

Vampira – Miten kaivaa oma hauta suulla

Kotimainen kantaesitys KOM-teatterissa 12.2.2025. Näin esityksen 15.2.2025.

Näytelmä: Susanna Airaksinen ja Rosa-Maria Perä Ohjaus: Susanna Airaksinen Lavastussuunnittelu: Janne Vasama Pukusuunnittelu: Joona Huotari Valosuunnittelu: Tomi Suovankoski Äänisuunnittelu: Jani Rapo Maskeeraussuunnittelu: Leila Mäkynen Ompelija ja modisti: Fiona Timantti Rooleissa: Tommi Eronen, Vilma Melasniemi, Isla Mustanoja, Alina Tomnikov ja Juho Uusitalo. Lauantaina 15.2.2025 Isla Mustanojan roolit näytteli Mauno Terävä.

Pääkuvan kollaasissa vasemmalla Alina Tomnikov ja Vilma Melasniemi, keskellä Alina Tomnikov ja oikealla Tommi Eronen, Vilma Melasniemi, Alina Tomnikov, Isla Mustanoja ja Juho Uusitalo. Kuvat © Janne Vasama