Taivaallista kauneutta ja maallisia iloja

On jännä, miten nopeasti rinnakkaistodellisuus syntyy. Tai ehkä sitä pitäisi kutsua muistojen maailmaksi. Niin tai näin, sellaisen koin Hämeenlinnan taidemuseossa tällä viikolla, kun kävin katsomassa uuden näyttelyn teoksia avajaispäivänä.

Museoamanuenssi Tanja Pääskysen kuratoima Henki ja hekuma – Väristyksiä kokoelmista esittelee 39 suomalaisen taiteilijan töitä Lohrmann-rakennuksen kahdessa kerroksessa. Esittelytekstin mukaan näyttely antaa muodon henkisyydelle ja hengellisyydelle mutta myös intohimolle, halulle ja hekumalle. Samalla se on toinen osa kolmen kokoelmanäyttelyn sarjaa, jonka anti koostuu pääosin Hämeenlinnan taidemuseoon talletetusta ja edelleen karttuvasta Niemistö-kokoelmasta.

Uusekspressionismin airuet

Yläsalissa se tapahtuu: olen juuri ohittanut lattialla kultaisena leimuavan auringon, kun katseeni osuu kahteen rinnakkain makaavaan kissapetoon. Leena Luostarisen öljyvärimaalaus Rannalla (vuodelta 1982) on aina yhtä vaikuttava. Ei häntä turhaan ole kutsuttu yhdeksi kahdeksankymmentäluvun uusekspressionismin airueksi.

Siirryn muistoissani Helsinkiin, jonne muutin 1980-luvulla, ja elän uudelleen myrskyisää vuosikymmentä. Kotimaisessa taidemaailmassa elettiin vapautumisen aikaa ja esiin astui naisten hurja joukko: Luostarisen ohella Marika Mäkelä, Silja Rantanen, Marjatta Tapiola. Suuria maalauksia, omakohtaisia tarinoita, tunnevoimaista ilmaisua. Silloin kiinnostukseni kuvataiteeseen syveni ja sillä tiellä kuljen yhä, vaikken mikään konossööri olekaan.

Pohjoisen taivaan tähdet

Mutta takaisin 2020-luvulle ja Lohrmann-rakennuksen yläsaliin, jota Martti Aihan pronssista tehty Seitsemän maagista pistettä hallitsee. Taivaallinen valo on läsnä monella tapaa näyttelyn teoksissa, kuten Pekka Luukkolan videoteoksessa Sense of Time, jossa pohjoisen öinen tähtitaivas syttyy ja sammuu nopeutettuna, kahdessa minuutissa. Yöllinen matka on toistuvasti katsottuna meditatiivinen kokemus.

Henki ja hekuma – Väristyksiä kokoelmista tarjoaa myös värien hurmaa. Jäin ihailemaan muun muassa Anna Retulaisen Sipuli-asetelmaa (2003), Janne Räisäsen Herra, aivonne lentävät -teosta (2000) ja Janne Kaitalan punaisena hehkuvaa akryylimaalausta Ole kuka vain (2003), johon hän on upottanut parinkymmenen eläimen ääriviivat. Ihastus antoi tilaa pohdinnalle: Merkitseekö punainen tässä vaaraa? Pyrkivätkö eläimet pakenemaan laidoista ulos? Onko kyse luontokadosta?

Luonto muistuttaa olemassaolostaan – vai kuolevaisuudestaan? – myös Anni Rapinojan Valonkantajassa (2014–15). Ympäristötaiteilijana tunnettu ja luonnonmateriaaleja käyttävä Rapinoja nimeää esittelytekstissä työtoverikseen hirven, jonka luonnosta löytämistään luista taiteilija on koostanut jännää majestettisuutta huokuvan teoksensa.

Suosittelen päiväretkeä Hämeenlinnaan, sillä moniaalle kurkottava näyttely on kiinnostava kokonaisuus.

Henki ja hekuma – Väristyksiä kokoelmista -näyttely on esillä Hämeenlinnan taidemuseossa 21.9.2025 asti.

Pääkuvan kollaasissa on teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Martti Aiha, Janne Kaitala, Anni Rapinoja, Johan Scott, Anna Retulainen, Janne Räisänen ja Pekka Luukkola.