Jane Boleyn, syntyjään Parker ja aatelisarvoltaan Lady Rochford, leimattiin vuosisatojen ajan paholaismaiseksi naiseksi, jonka uskottiin ilmiantaneen miehensä George Boleyn ja kuningatar Anna Boleyn insestisestä suhteesta ja joka toimi primus motorina kuningatar Katariina Howardin ja Thomas Culpeperin salasuhteen käänteissä. Nyt tämä kuningas Henrik VIII:n hovissa viittä kuningatarta palvellut hovinainen näyttäytyy täysin eri valossa brittiläisen historioitsija Philippa Gregoryn uudessa romaanissa Boleyn traitor (HarperCollins 2025).
Kaikki te, jotka ihastuitte BBC:n tuottamaan Susipalatsi-sarjaan, nautitte varmasti Gregoryn kirjasta (siitä ei ole toistaiseksi suomennosta). Tarina alkaa kesästä 1534 – jolloin Henrik ja Anna ovat jo naimisissa ja Elisabet-tyttären syntymästä on kulunut 9 kuukautta – ja tapahtumat kerrotaan hovissa nuoruudestaan asti palvelleen Janen silmin ja sanoin, minämuodossa.
Kirjan teemoiksi nousevat naisen asema ja roolit 1500-luvun Englannissa, hovin juonittelut ja vallan tavoittelu sekä autoritaarinen hallinto ja tyrannian vaarat. Monipuolisen kasvatuksen saaneesta Janesta (hänen isänsä Henry Parker oli laajalti oppinut aatelismies, diplomaatti ja hallintoviranomainen) tulee Gregoryn romaanissa Thomas Cromwellin alainen vakoilija ja tämän kuoltua kaukonäköinen taustatoimija ja kunnianhimoinen strategisti, jonka pontimeksi nousee halu saattaa hirmuhallitsija vastuuseen teoistaan.
Oli kieltämättä häkellyttävää lukea toistuvista mestauksista ja tajuta, kuinka kevyin perustein ja tekaistuin syyttein vuosien myötä yhä ahneemmaksi ja oikullisemmaksi käynyt Henrik VIII hankkiutui eroon ei ainoastaan vaimoistaan vaan myös poliittisista vastustajistaan ja muuten vain epäsuosioon joutuneista henkilöistä.
Gregory korostaa kirjailijan jälkisanoissaan, miten hän on aiempien teostensa tavoin pohjannut Boleyn traitor -romaaninsa historiallisiin dokumentteihin. Toki mukana on paljon mielikuvitusta – kukapa meistä voisi oikeasti tietää, mitä ihmiset ennen meitä ovat mielessään ajatelleet – ja hiukkasen romantiikkaa, mutta Gregory perustelee päätelmänsä tutkijan pieteetillä. Hän myös haastaa lukijan pohtimaan nykyajan itsevaltiaita ja rohkeuttamme kansalaisina sanoa: ”Nyt riittää!” Kiehtova kirja, suosittelen.