Oih, Chuckin ihmeellinen elämä on otettu kirjastojen Cineast-suoratoistopalvelun valikoimaan! Tämä Mike Flanaganin ohjaus oli eittämättä yksi viime vuoden parhaista leffakokemuksistani. En edes muista, koska olisin poistunut elokuvateatterista niin toiseen maailmaan uppoutuneena kuin tuona lokakuun maanantaina, kun kävelin Arthouse Cinema Niagaran salista ulos sateiseen iltapäivään.
I contain multitudes. Walt Whitmanin runosta peräisin oleva oivallus on katsojille tarjottavan tarinan avain; tarinan, jonka on alun perin kirjoittanut Stephen King. Älkää antako nimen hämätä, sillä nyt ei ole luvassa kauhua vaan mystistä tunnelmaa, elämän kauneutta ja taianomaisia hetkiä. Flanaganin ohjaus, joka on uskollinen vuonna 2020 julkaistulle alkuperäistekstille The Life of Chuck, kertoo tilintarkastaja Charles Krantzin elämäntarinan ikään kuin käänteisessä järjestyksessä, Kingin novellin rakenteen mukaisesti.
Elokuvassa on kolme näytöstä, joita kertojan ääni ajoittain säestää milloin tapahtumia, milloin henkilöiden toimintaa ja valintoja taustoittaen. Heti alkumetreillä eletään lopunajan tunnelmissa: internet on pimentynyt, teitä ja siltoja on sortunut ja suuri osa Kaliforniasta on romahtanut maanjäristysten vuoksi mereen. Hyvin ei mene muuallakaan maailmassa, sillä Aasiassa riehuu rutto, japanilaisia ydinvoimaloita on joutunut veden valtaan ja Saksassa purkautuu tulivuori.
Vain yksi asia toimii ja monistuu merkillisellä tavalla: mainoskuva silmälasipäisestä tilintarkastajasta (Tom Hiddleston), jonka yhteydessä loistaa teksti: CHARLES KRANTZ. 39 MAHTAVAA VUOTTA! KIITOS CHUCK! Mitä pidemmälle tarina etenee, mitä enemmän sairaalaan kärrätään itsemurhaa yrittäneitä ja mitä rajummin infrastruktuuri, luonto ja lopulta Linnunratakin hajoaa, sitä väkevämmin ja useammin tilintarkastajan kuva vyöryy vastaan kaikkialta.
Enempää en paljasta. Sen sijaan nimeän syitä, miksi ihastuin elokuvaan niin kovasti.
- Kuvaus on vahvan tunnelmallista ja kaunista.
- Katutaiteilijat-osion huikea tanssikohtaus, jossa tilintarkastaja ja satunnainen partnerinsa (Annalise Basso) vatkaavat mestarillisesti jazzia, swingiä, cha cha´ta, salsaa, bossa novaa, polkkaa ja bonuksena vähän moonwalkiakin.
- Elokuvassa kuvataan poikkeuksellisen lämpimällä tavalla lapsuutta, nuoruutta ja varttumista aikuisuuteen.
- Näyttelijäntyö on pienintä sivuosaa myöten erinomaista.
- Vaikka ydinteema – elämän rajallisuus – on surumielinen, toivo positiiviseen käänteeseen säilyy läpi tarinan. Suosittelen vahvasti.