Taloyhtiössämme käynnissä oleva mittava remontti pakotti purkamaan kotini kirjahyllyt, jotta sähköasentajat pääsisivät tekemään työnsä. Siinä kirjoja lajitellessani ja pakatessani homma laajeni ja kasvoi lopulta koko huushollia koskevaksi kuolinsiivoukseksi. Sanan voisi kirjoittaa lainausmerkeissä ja toisaalta ei, koska olen jo sen ikäinen, että takaseinä näkyy.
Vaatteista, kodin tekstiileistä ja astioista luopuminen on ollut suhteellisen helppoa, koska kysymys niiden säilyttämisestä perustuu tarpeeseen, ei tunneseikkoihin. Myös kirjoja olen karsinut rankalla kädellä, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Asiapapereiden läpikäyminen ja hävittäminen onkin sitten ollut jo huomattavasti työläämpää. Niiden joukossa kun on paljon myös läheisiäni koskevia asioita.
Viime päivät olen uppoutunut ammatilliseen menneisyyteeni, kiitos ison pahvilaatikon, jossa olen hillonnut tekemiäni lehtijuttuja ja muita erilaisia tilaustekstejä viiden vuosikymmenen ajalta. On ollut hämmentävää tajuta, miten paljon olen kirjoittanut ja miten valtavan määrän ihmisiä kohdannut elämäni aikana. Toimittajan työ oli minusta antoisaa juuri siksi, että se avasi ovet tiedon äärelle ja vei paikkoihin, joihin en olisi muutoin mennyt tai edes päässyt.
No, hyvästit sanoin lopulta sillekin paperikasalle, mutta joitakin juttuja päätin vielä säilyttää. Yhdessä niistä on päähenkilönä kirjallisuuden kääntäjänä elämäntyönsä tehnyt, nyt jo edesmennyt Kyllikki Villa, joka seilasi rahtilaivoilla maailman meriä yli 35 vuotta ja tallensi kokemuksensa moniin kirjoihin. Hänen ajatuksensa ja elämänasenteensa puhuttelevat minua yhä, yli 20 vuotta tapaamisemme jälkeenkin. Mainio aikamatka!