Poikkesin äskettäisellä Hämeenlinnan-reissullani pääkirjastossa ja äkkäsin ilokseni yläkerran kiehtovan ja värikylläisen näyttelyn. Esillä on lasten ja nuorten tekemää taidetta ja käsitöitä, mm. keraamisia hyönteisiä, pelimaailmoja, lähes parimetrinen sekatekniikalla toteutettu täytekakku, akryylimaalauksia, tilkkutöitä ja satujen maailmoja pursuava installaatio.
Tekijöitä yhdistää Aimokoulu, Hämeenlinnassa jo 40 vuotta toiminut avoin taidekoulu, joka tarjoaa lapsille ja nuorille kouluajan ulkopuolella visuaalisten taiteiden perusopetusta. Käytännössä se tarkoittaa monenlaisia kuvataiteen ja käsityötaiteen sisältöjä ei vain Verkatehtaan tiloissa vaan myös lähiympäristössä, luonnossa, gallerioissa ja museoissa. Koulussa opiskelee vuosittain reilusti yli 400 lasta ja nuorta.
Olennaista on, ettei Aimokoulussa ole kyse sooloilusta eikä kilpailuhenkisyydestä vaan yhdessä tekemisestä. Se näkyy myös näyttelyssä. Syntymäpäiväkakun ja hyönteismaailmojen suunnitteluun ja toteutukseen ovat osallistuneet kaikki ryhmät.
Näyttelyssä mieleeni tulivat niin ikään Hämeenlinnassa vuosikymmeniä toimineen Miniteatterin entisen toiminnanjohtaja Marja Myllyniemen sanat, kun hän visioi toisenlaista koulumaailmaa ja sitä, miten erilaisia nuoria Suomessa kasvaisi, jos he kaikki saisivat luoda yhdessä ja harrastaa taideaineita, soittaa bändeissä, tehdä teatteria, luoda installaatiota ja ympäristötaidetta.
MUUTOS – Aimokoulu 40 vuotta -näyttely on esillä Hämeenlinnan pääkirjastossa 17.10.2026 asti.