Olen elämäni aikana opiskellut usein kansalais- ja työväenopistoissa. Nuorena treenasin jazztanssia ja konekirjoitusta, sittemmin olen harrastanut mm. joogaa, tietotekniikkaa ja sukututkimusta. Nyt eläkkeellä olen päättänyt elvyttää ruostunutta kielitaitoani ensin saksan ja myöhemmin myös ranskan osalta. Mielessä kangastelee reppureissu Keski-Eurooppaan, vaikka maailmantilanne nyt on sellainen kuin se on.
Arvostan sitä, että Suomessa on mahdollista opiskella edullisesti monenlaisia tieto- ja taitoaineita. Suunnannäyttäjänä toimi Tampereen työväenopisto, joka perustettiin jo vuonna 1899 ja jossa tälläkin hetkellä kartutan onnellisena henkistä pääomaani. Meillä on saksan kurssillamme mainio 11 hengen pienryhmä, puhumattakaan opettajasta, jonka rento ja kannustava asenne on jotain aivan muuta kuin kouluaikaisteni maikkojen tylyttävä opetustyyli.