Hämeenlinnan taidemuseossa on vielä kuukauden verran esillä näyttely, joka esittelee Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksen opiskelijoiden tulkintoja taidemuseon kokoelman vanhoista maalauksista. Ihastuin Kehyskertomuksia: 24 fps / Reframing Cineman teoksiin nähdessäni ne suht tuoreeltaan viime joulukuussa, ja nyt kävin katsomassa näyttelyn uudelleen Hämptonissa poiketessani.
Syy tykästymiseeni liittyy mielikuvitukseen, ajatuksella leikittelyyn. Mitä oikeastaan on tapahtunut juuri ennen sitä hetkeä, jonka taiteilija on vanginnut kankaalle? Tai mitä tapahtuu sen jälkeen? Opiskelijat ovat ideoineet ja tuottaneet kiehtovia uustulkintoja eli käsikirjoituksia, audioteoksia ja lyhytelokuvia, jotka ovat koettavissa yhdessä innoitusta antaneiden maalausten sekä teoksia varten rakennetun lavastuksen kanssa.
Enpä olisi arvannut esimerkiksi Severin Falkmanin vuonna 1878 tekemää öljyvärimaalausta katsoessani, että Morsian-teoksen hääpuvussa itseään peilaava nuori nainen päättäisi punoa hartiahuivistaan pakoköyden ja karata ikkunasta maailmalle (toki köyden voi tulkita myös synkemmällä tavalla). Tai että Piilin Reetun kultaisena hohtava käsi johtuisi hunajasta – vai onko Marjatta Hanhijoen vuoden 1980 maalauksessa kyse jostain käsilaukkuun kätketystä mystisestä aarteesta, jonka Reetu eli Hailuodon Piilin talossa asuva Greta haluaa kahmia itselleen?
Ihastuin myös Wilho Sjöströmin vuonna 1912 valmistuneen Tanssijatar-maalauksen tulkintaan, jossa harsokankaan alla horrostava nainen herää, löytää kummastuksekseen hehkulampuilla kehystetyn kampauspöydän ja päätyy lopulta käynnistystä enteilevän raksutuksen myötä aplodeeraavan yleisön eteen näyttämölle. Kaiken kaikkiaan ihana näyttely, suosittelen lämpimästi.