Olen toisaalta tyynnytellyt, toisaalta lietsonut matkakuumetta lukemalla entisaikojen matkailijoiden kokemuksista. Turkulaisen kulttuurihistorioitsija Heli Rantalan mainio tietokirja Pikisaaresta Pariisiin. Suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa (Gaudeamus 2020) kertoo mm. nuoren yliopistomies Frans Mikael Franzénin, taidemaalari Mathilda Rotkirchin ja fennomaani J. V. Snellmanin matkanteosta ja vaikutelmista Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Isossa-Britanniassa.
Rantala korostaa kirjassaan, etteivät edellä mainitut olleet turisteja vaan rohkeita omien reittiensä kulkijoita. Hän luonnehtii kirjan henkilöitä eurooppalaisen grand tour -matkailun perillisiksi, jotka kohtasivat matkoillaan vieraita kansoja ja outoja tapoja sekä oppivat monia uusia asioita, minkä he kirjeissään jakoivat myös ystävilleen ja kotimaan lehtien lukijoille.
Pikisaaresta Pariisiin osoittaa, miten kiehtovia lähteitä päiväkirjat parhaimmillaan ovat. Eivät tietenkään niiden kaikki merkinnät, mutta Rantala on osannut poimia katkelmia, jotka kuvaavat paitsi 1700- ja 1800-luvun matkantekoa, maisemia, kaupunkeja ja paikallisten ihmisten käytöstä myös maasta toiseen kulkevien kirjoittajien asenteita ja mielipiteitä. Suurin ansio kuuluu tietenkin matkailijoille itselleen, varsinkin 23-vuotiaan Franzénin tarkkanäköisyys sekä kyky tallentaa ja tulkita näkemäänsä puolitoista vuotta kestäneellä matkallaan hämmästytti minua toistuvasti. Toki tietty romantisointi ja vallankumouksellisten aatteiden ihannointi väritti hänen näkemyksiään, minkä Rantala kyllä tuo esiin.
Pidän siitä, miten hienosti kirjan tekijä valottaa parin vuosisadan takaista murroskauden Eurooppaa ja tarjoilee jännittävästi etenevien reittien rinnalla suuren määrän tietoa suomalaismatkailijoiden kohtaamista ilmiöistä, kulttuureista, nähtävyyksistä ja maiden välisistä yhteyksistä. Tuhti paketti, lukija kiittää.