Suomalaista mielenmaisemaa, sitähän tämä on, mietin kulkiessani Hämeen linnan uusimman näyttelyn teosten äärellä. Toukokuussa avautunut Karnevaali – ITE-taidetta linnassa on riemastuttava ja värikylläinen elämys. On puuta, helmiä, paljetteja, uuden muodon saanutta romua, pienoispatsaita, soittimia, huovutettuja nukkeja, paholaismaisia kasvoja, karttapalloja, onnellisia linnunpönttöjä. Esillä on kaikkiaan 27 taiteilijan persoonallisia töitä.
Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman sanoi näyttelyn avajaispuheessaan, miten ITE-taiteessa elää kaikki se vapaus, mitä hän on taiteessa etsinyt: ”Riippumaton tekijä ei kysy ensimmäiseksi: Voiko tätä myydä? Hän kysyy: Voinko olla tekemättä tätä? Ja jos vastaus on, en, syntyy jotain todellista.”
Yksi näyttelyn saleista on omistettu Vuoden 2026 ITE-taiteilija Jyri Rastaan teoksille. Lisäksi kehotan katsomaan ITE-taiteilijoiden elämäntyötä tallentaneen valo- ja elokuvaaja Veli Granön dokumentaation ITE-ympäristöistä. Keskustelimme näyttelyvalvojan kanssa siitä, miten tänä kesänä voisi vallan hyvin vierailla jossakin videolla esitellyistä pihataidekohteista, vaikkapa Padasjoella Enni Idin taiteilijakodissa tai Romurinsessan valtakunnassa Lapinlahdella. Huikeita luomuksia!
Kuvassa Romurinsessaksi itseään kutsuvan Marjut Kauppisen sekatekniikalla toteuttamat Hyvikset vuodelta 2022. Karnevaali – ITE-taidetta linnassa -näyttely on avoinna 7.3.2027 asti.