Istun Tampereen tuomiokirkon salissa, runkohuoneessa, kuten sitä kirkkoarkkitehtuurissa kutsutaan. Suljen silmäni ja tunnen, miten urut, tuo parvelle sijoitettu kokonainen orkesteri, soi, helisee, jylisee ja värisyttää kehoani ja kirkon rakenteita. Mielihyväni on aito ja konkreettinen, hengitykseni hidastuu ja pulssini rauhoittuu.
En väitä tuntevani hyvin urkumusiikkia ja sen eri lajeja, sillä olen koko taidemuodon suhteen myöhäisherännäinen. Toisaalta se on erinomainen asia, sillä jokainen konserttikerta on tähän mennessä tuottanut löytämisen iloa ja ihania yllätyksiä.
Niin myös brittiläis-amerikkalaisen Colin Andrewsin konsertti, jonka kuulin torstaina osana Katedraali.org-konserttisarjaa. Ohjelmassa oli mm. Johann Sebastian Bachin ja Olivier Messiaenin musiikkia. Jälleen kerran sain ihmetellä urkujen ilmaisuvoimaa ja monipuolisuutta instrumenttina; niin erilaisin äänin nuo tuhannet pillit soivat ja niin valtava ja samalla hämmästyttävän hallittu voi urkujen dynamiikka taitavan muusikon käsittelyssä olla. Suosittelen.
Katedraali.org on Tampereen tuomiokirkon urkumusiikin jatkuva konserttisarja. Nyt kesällä tunnin kestävät iltakonsertit joka torstai klo 19 alkaen. Konsertteihin on vapaa pääsy, ohjelman voi lunastaa kirkon ovelta 10 € hintaan.