Siniverinen salapoliisi osaa yllättää

Ensin aperitiivi: 1 osa giniä, 2 osaa Dubonnet’a, sitruunaviipale ja jäitä. Se oli Ison-Britannian edesmenneen kuningattaren lempidrinkki, ja sitä nautiskellaan usein myös S. J. Bennettin dekkareissa. Oikein maukasta, vai mitä?

Sitten voimmekin lähteä liikkeelle. Todettakoon heti alkajaiseksi, ettei asia vain jää kenellekään epäselväksi: Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarja on rikosten osalta tietenkin fiktiota, mutta Bennettin kirjojen lumo syntyy isoksi osaksi siitä, miten hyvin kirjailija hyödyntää päähenkilönsä – Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan sekä muiden valtakuntiensa ja alueittensa kuningattaren, Kansainyhteisön pään ja uskon puolustajan – todellista historiaa, elämänvaiheita ja maailmantapahtumia.

Kyllä vain, näissä tarinoissa murhaajien ja muiden kauhistuttavien rikollisten jäljillä on itse Windsor-suvun monarkki Elisabet II.

Kuningattaren oikea käsi

Dekkarisarjan aloittaa Windsorin solmu (WSOY 2020, suomentanut Kaisa Haatanen), jonka tapahtumat käynnistyvät huhtikuussa 2016. Kuningatar ratsastaa Windsorin linnan tiluksilla ja muistelee edellisillan vieraitaan ja rattoisasti sujunutta illanviettoa. Ikävä kyllä yksi heistä, nuori venäläinen pianisti, on aamulla löytynyt huoneestaan kuolleena. Itsemurha vaikuttaa lavastetulta.

Voisiko kyse olla vakoojasta, hovin palvelijaksi naamioituneesta salamurhaajasta, kuten paikalle hälytetty Salaisen palvelun MI5:n uusi pääjohtaja arvelee. Epäiltyjä on ainakin 50 eikä minkäänlaista motiivia. Tilanne vain mutkistuu, kun yksi MI6:n ja ulkoministeriön niin ikään linnassa järjestämän ulkomaan tiedustelua koskevan kokouksen osallistujista kuolee hämärissä olosuhteissa.

S. J. Bennett on luonut kuningattaren aisapariksi apulaisyksityissihteeri, kapteeni Rozie Oshodin, joka perustehtävänsä ohella selvittää rikoksiin liittyviä seikkoja työnantajansa toiveiden mukaan. Kaikki tehdään tietenkin salassa, sillä eihän Elisabet II voi puuttua – ainakaan näkyvästi – poliisiviranomaisten työhön.

Rozien sukujuuret ovat Nigeriassa, josta hänen isovanhempansa muuttivat Isoon-Britanniaan 1960-luvulla. Vaikka Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarja edustaa leppoisaa cozy crime -tyyliä, kirjailija nostaa dekkareissaan esiin yhteiskunnallisia kysymyksiä, ja Rozien kautta hän käsittelee mm. toiseutta, luokkaeroja ja yläluokkaista rasismia.

Pomosta varisee tähtipölyä

Windsorin solmussa lukija tapaa myös kuningattaren puolison, suorasanaisen prinssi Philipin, joka Elisabetin [lue: kirjailijan] mukaan ”pitää hänet järjissään”. Kolme koiraa haudattuna (WSOY 2022, suomentanut Maria Lyytinen) -kirjassa lukija tutustuu Anne-tyttäreen ja kolmannessa kirjassa, Mitä majesteettisin murha (WSOY 2023, suomentanut Marja Helanen), myös Charles pääsee esiin.

Bennett tunnustaa kirjojensa jälkisanoissa, miten paljon hän pitää kuningattaresta ja arvostaa sitä työtä, jonka Elisabet II teki palvellessaan maataan yli 70 vuotta. Hänen dekkareissaan näkyy vankka ja huolellinen paneutuminen kuninkaallisen perheen elämään ja tapoihin sekä eri residensseissä työskentelevän henkilökunnan tehtäviin, mikä lienee Ison-Britannian maaperällä meikäläistä helpompaa, koska brittilehdistö seuraa tiiviisti Windsorin suvun edesottamuksia; seikka josta kirjailija myös toistuvasti piikittelee skandaaleja janoavaa mediaa.

Pidän siitä, miten teräväkatseisen Bennett on päähenkilöstään tehnyt. Kun muut näkevät vain pikkuisen vanhan rouvan hattu päässään, kuten Philip asian ilmaisee, lukija kohtaa kuningattaren, joka osaa hyödyntää monen vuosikymmenen hallitsijan uraansa ja sen tuomaa kokemusta ja tietomäärää.

Mikä parasta, tähtipölyä tuikehtiva Pomo on myös huumorintajuinen, ja vuoropuhelut niin perheenjäsenten, Rozien, hallitsijan virallisista vierailuista vastaavan yksityissihteeri Sir Simon Holcroftin kuin erinäisten poliisiviranomaistenkin kanssa ovat milloin tyylikkään ironisia, milloin lempeän sukkelia.

Taidemaailman varjopuoli

Dekkarisarjan toisen osan eli Kolme koiraa haudattuna -kirjan tapahtumat sijoittuvat Buckinghamin palatsiin. On kulunut vain puoli vuotta Windsorin linnan murhasta, kun yksityissihteeri Sir Simon löytää järkytyksekseen palatsin uima-altaalta verilammikossa lojuvan naisen ruumiin.

Samoihin aikoihin kuningatar huomaa hämmästyksekseen, että yksi hänen öljymaalauksistaan on esillä merenkulkuaiheisessa näyttelyssä, vaikka sen kuuluisi riippua hänen makuuhuoneensa ulkoseinällä. Onko hovissa tapahtunut infokatkos? Vai piileekö palatsissa varkaita? Taideväärennöksistäkin huhutaan.

Henkilökunnan rauhaa ravistelee puolestaan nimettömien herjauskirjeiden suma. Roziekin saa niitä, täynnä rasistista roskaa. Mutta hän ei halua näyttäytyä uhrina vaan päättää napata syyllisen/t. ”Etsi, iske, tuhoa, kukista.” Ne olivat hänen entisen rykmenttinsä ohjeet.

Juonenkäänne tarjoaa kirjailijalle oivan mahdollisuuden kertoa palveluskunnasta – ja sitähän hovissa riittää: on taloudenhoitajia, kokkeja, paašeja, floristeja, pesulan työntekijöitä, viinikellareiden vartijoita, puuhuonekalujen kiillottajia ja taidekokoelman kuraattoreita. Samalla lukija pääsee seikkailemaan ikonisen palatsin huoneissa, käytävillä ja kellareissa, eikä Bennett jätä tilaisuutta käyttämättä voidakseen valottaa 775 huonetta käsittävän rakennuksen arkkitehtuurisia yksityiskohtia.

Ylhäisten tiluksilla tapahtuu

Mitä majesteettisin murha käynnistyy edeltäjiensä tavoin shokkialoituksella. Tuntuu kuin kirjailija ounastelisi, että jonain päivänä hänen dekkareistaan tehdään tv-sarja, ja näin jakso aloitetaan mukaansatempaavasti:

Nuori tyttö löytää luonnonsuojelualueen rannalta vettyneen muovipussin, josta paljastuu erikoinen meritähti: irti leikattu käsi. Sen pikkusormessa kimaltelee kultainen sinettisormus. Ollaan East Angliassa, Yhdistyneen kuningaskunnan itäisimmällä rannikolla, lähellä Sandringhamin kartanon tiluksia. Vähän matkan päästä löytyy myös pieni paketti huumeita.

Kolmannessa kirjassa ollaan edetty vuoden 2016 joulukuuhun ja Windsorin perhe kokoontuu Sandringhamiin viettämään joulua kaikkine perinteineen: joulukuusi koristellaan lasten kanssa ja sitten pelataan jalkapalloa ystävyysotteluna linnanväen ja lähikylän Castle Risingin asukkaiden välillä. Jouluaamuna koko kuninkaallinen kööri kävelee Pyhän Maria Magdaleenan kirkkoon.

Kaikki hyvin, ellei kuningattaren mielenrauhaa häiritsisi rannalta löytynyt käsi, jonka haltijan hän on tunnistanut sormuksesta ja tylpästä keskisormen päästä. Edward St Cyr on ikivanhaa Norfolkin ylhäisöä, ja Lilibet on tuntenut hänet nuoruusajoistaan asti. Nyt epäiltyinä ovat niin aateliset kuin kyläyhteisön asukkaatkin.

Luonto versus ihminen

Bennett luotaa murhamysteerin ohella kuninkaallisten vuosisataisia traditiota, joista osa tuntuu monesta nykyihmisestä aikansa eläneeltä, kuten ketunmetsästys ja riistajahti. Yhdeksi kantavaksi teemaksi kirjassa nouseekin luonnonsuojelu, jota kirjailija tarkastelee villiinnyttämisen kautta.

Edward St Cyr oli ollut innostunut tästä luontokatoa hillitsevästä ja metsittymistä edistävästä suuntauksesta ja hankkinut mailleen rekkalasteittain eläimiä: majavia, villisikoja, kauriita. Osa niistä oli karannut aitauksista ja myllännyt naapureiden maita. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä useampia ehdokkaita syylliseksi löytyy.

En ole rojalisti, mutta olen kiinnostunut Euroopan kuninkaallisten monihaaraisesta historiasta ja merkityksestä maailman muutoksissa. Bennettin dekkarisarja on tietenkin populaarikirjallisuutta, mutta se tarjoaa mainion kurkistusikkunan Ison-Britannian kuningashuoneen lähihistorian tapahtumiin.

Kirjailija toteaa kolmannen kirjan kiitospuheessaan – tieto kuningattaren kuolemasta oli tullut samana päivänä, kun hän luovutti käsikirjoituksen kustantajalleen – miten Elisabet II:n vaikutus on kiistattomasti ollut suuri. Bennett myös aikoo kirjoittaa lisää tarinoita, koska kuningattaren elämässä on vielä paljon käsiteltävää. Tämä lukija kiittää.

Apropoo! Yllätyin huomatessani, että Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarjan kolmella ensimmäisellä kirjalla on eri suomentajat. Miksiköhän? Yöpöydälläni odottaa jo neljäs teos, maaliskuussa julkaistu Timanttitapaus, ja sen on näemmä suomentanut mm. Aarresaari-käännöspalkinnon saanut Marja Helanen, jonka ansioitunut kädenjälki näkyy myös sarjan kolmannessa osassa. Tämä tiedoksi Helmet-lukuhaasteeseen 2025 osallistujille, jotka voivat näillä kahdella kirjalla ruksata kohdan 14 (Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon).

Helmet-lukuhaaste 2025

S. J. Bennettin dekkaritriosta Windsorin solmu sopii haasteen kohtiin 4, 7, 9, 17, 20, 21, 23, 24, 31, 33, 34 ja 39, Kolme koiraa haudattuna kohtiin 4, 6, 7, 8, 9, 12, 17, 20, 24, 31, 33, 34, 39 ja 44 sekä Mitä majesteettisin murha kohtiin 4, 7, 9, 14, 17, 20, 24, 28, 30, 31, 33, 34, 39, 44 ja 45.