Päät poikki! kajahtaa nyt Turussa

Tärkein alkuun: Turun kesäteatterin Liisa Ihmemaassa kertoo Lewis Carrollin riehakkaan ja osin anarkistisen klassikkosadun nykypäivän lasta kiinnostavalla tavalla ja nostaa esiin sisarussuhteeseen liittyviä kysymyksiä, kuten sisarkateuden, nahistelun, kilpailun, kiintymyksen ja velvollisuudentunteen. Kasvukipujakin pohditaan. Mikä parasta, Kimmo Virtasen dramatisoima ja ohjaama esitys tekee sen vauhdikkaasti, hauskasti ja lämminhenkisesti.

Virtanen on luonut tarinalle uuden kehyskertomuksen, jossa Liisa kokee hylätyksi tulemisen ja kateuden tunteita, kun perheeseen syntyy vauva. Tyttö saa nimen Hertta, eikä Liisa kestä seurata syrjästä, kun kotiin vyöryy vauvaa ihastelevia sukulaisia ja ystäviä lahjoja heilutellen. Vanhemmatkin ovat täysin tulokkaan lumoissa. Niinpä hän karkaa.

Sadun lumoa ja silmänruokaa

Tarinan seuraavat vaiheet ovat tuttuja Carrollin kirjasta ja aiemmista tulkinnoista. Liisan tielle osuu täydessä kostyymissa kiirehtivä ja omiaan höpisevä Kani, jonka perässä hän hyppää kaninkoloon. Miten hienosti se onkaan toteutettu värikkäiden vanteiden avulla. Hidastettu liike luo pitkän putoamisen vaikutelmaa ja samalla kohtaus antaa tilaa katsojan mielikuvitukselle.

Tykkäsin tosi paljon myös yllättäen ilmestyvästä Irvikissasta, joka toteutettiin esineteatterin keinoin. Se toi mieleeni keväällä Helsingin kaupunginteatterissa näkemäni Veljeni Leijonamielen, jossa raivoisa lohikäärme Katla asteli esiin luolastaan samalla tavalla viitteellisinä palasina nukettajien avustuksella. Molemmissa hahmoissa on magiaa, teatterin ominta taikaa.

Aplodeeraankin roimasti sekä nukeista ja tarpeistosta vastaavalle Pia Kaleniukselle että Marjo Haapasalolle, joka on suunnitellut esityksen lavastuksen ja puvustuksen. Miten mainion sadunomaisen miljöön he ovatkaan luoneet Turun Vartiovuorelle, jota täydentävät luonnon omat ihmeet: upeat puut, kukkivat pensaat, näyttämön ja välillä katsomonkin halki lentävät linnut ja perhoset. Kiitos väreistä, ilosta, kekseliäisyydestä.

Voisin luetella loputtomiin bongaamiani ihania yksityiskohtia: Hatuntekijän liivin nappipaljous, Herttuattaren pientavaraa pursuileva peruukki, pelikorttisotilaiden hienot haarniskat ja trikoot, Herttakuningattaren upeat puhvihihat ja kiiltävänpunaiset reisisaappaat, Kanin sympaattisesti repsottavat korvat ja pullea mandoliini sekä tietenkin esityksen vau-efekti eli huikealla menopelillään huristeleva Kaalimato, joka tunnetaan myös nimellä Toukka.

Eläköön lasten kuvittelukyky!

Esityksen alussa Liisaa näyttelevä Anna-Sofia Tuominen pyrähtelee näyttämön reunalta toiselle ja tekee lehtiöönsä nopeita luonnoksia katsomossa istuvista ihmisistä. Pidän siitä, miten Virtanen on säilyttänyt päähenkilön ominaispiirteen – kuvittelukyvyn – ja antanut sille ymmärrettävän muodon: Liisa piirtää sekä todellisia että mielikuvituksellisia asioita, jotka hänen omaksi hämmästyksekseen ja meidän katsojien riemuksi heräävät eloon. Ratkaisu on erinomainen ja paljon parempi kuin Carollin alkuperäisteoksessaan esittämä kulunut keino: kaikki olikin vain unta.

Liisan seikkailut ihmemaassa -teos on suomennettu monta kertaa, mutten ole varma, kenen versiota Virtanen on dramatisoinnissaan hyödyntänyt. Apuna on saattanut olla tuorein käännös vuodelta 2023 eli Nana Sirosen versio, koska Murmeli on Turun kesäteatterissa Unikeko; sana jonka Sironen on valinnut käännökseensä. Lapsikin ymmärtää, että Unikeko nukahtelee ja puhuu nukuksissaan nurinkurisesti.

Turun-esitykseen on tempaistu mukaan myös Peilimaan porukkaa eli Tittelitom ja Tittelityy, jotka ovat saaneet helppotajuisemman nimen – he ovat Kaksoset – ja sisaruusteema jatkuvine kinasteluineen on vahvasti läsnä heidän keskinäisessä kommunikoinnissaan.

Kimmo Virtanen on ansioitunut lastenteatterin tekijä, ja ammattilaisen ote näkyy monin tavoin Turun-esityksessä. Hän on paitsi modernisoinut tekstin ja tuonut siihen syvällisiä sävyjä, myös tehnyt Liisan seikkailuista toisaalta rytmikkäästi rullaavan, toisaalta lempeästi tunnelmoivan musiikkinäytelmän yhdessä säveltäjä Kari Mäkirannan kanssa. (Lauluja voi kuunnella Turun kesäteatterin sivustolla, vink-vink.)

Virtanen ei onneksi ole suitsinut Carrollin teoksen anarkistista huumoria, päinvastoin. Katsojille tarjoillaan välillä niin kaistapäistä ja villiä menoa, että heikompia hirvittää. Esitys ei kuitenkaan sorru sähläämiseen, sillä näyttämöllä taituroi komiikan ja klovnerian ammattilaisia, joilta Ihmemaan hillittömät toilailut ja vauhdikkaat käänteet onnistuvat suvereenisti.

Fyysistä komiikkaa ja valovoimaa

Näyttelijä Anna-Sofia Tuominen tekee Liisan roolin raikkaasti, hän on rohkea ja tunteikas tyttö, johon lapset voivat samastua helposti. Olen nähnyt Tuomisen aiemmin Q-teatterin esityksissä, kuten Toksisessa Kabareessa ja Uuteen nousuun -näytelmässä, mutten ollut tajunnut, miten loistava laulaja hän on. Liisan ikävä kotiin ja äidin syliin tiivistyy hienosti ja koskettavasti Kyynelmeri-laulussa, jonka aikana ensemblen kuljettamat aallot ympäröivät Liisan.

Tykkäsin isosti myös Marc Gassotin ilmeikkäästä ja energisestä Hatuntekijästä, joka piipahteli välillä myös katsomon puolella. Turun hattumaakari voisi hyvin olla Lion – The weird and magical abracadabra circus show -esityksessä näkemäni vähän vinon miimikon kiltimpi pikkuserkku. Gassotin liikekieli on dynaamista ja samalla jotenkin niin hervotonta, aivan kuin Hatuntekijä ei aina hallitsisi itseään, vaan monenlaiset impulssit sysäisivät ja lennättäisivät häntä eri suuntiin.

Yhteistä molemmille hahmoille on näkymättömän pedon kanssa kamppaileminen. Kun Lionissa näyttelijä kesytti vaarallista leijonaa, Turun-esityksessä vastassa on pelottava mörrinköriläinen. Uskomattoman hauska kohtaus, jossa Gassotin fyysinen ilmaisu ja klovneriataidot pääsevät oikeuksiinsa.

Lapset saavat osallistua esitykseen

Lisää hulluttelua ja hahmoilla herkuttelua saadaan, kun näyttämölle ilmestyvät Herttakuningatar (Helmi-Leena Nummela) ja häntä alati peesaava Herttajätkä (Jarkko Kallionpää). Jo sisääntulo säväyttää, kun kuningatar lipuu esiin ja laskeutuu punaisessa koreudessaan pilvenpiirtäjämäisen korkealta valtaistuimeltaan. Pisteitä ropisee myös Herttajätkän hovityylin askellukselle ja paašikampaukselle.

Nummela on kuningattaren roolissaan aivan pitelemätön, villi yhdistelmä tylleissään pasteeraavaa hienostoheitukkaa, järjen vievää känkkäränkkää ja pohjimmiltaan epävarmaa ilkimystä, joka panee säännöt uusiksi tämän tästä. Päät poikki! kajahtaa Vartiovuorella tänä kesänä tiuhaan ja topakasti. Virtaselta muuten hieno oivallus yhdistää nimellä uusi vauva ja Ihmemaata hallitseva diktaattori, jonka valtikassa on koristeena esityksen alussa nähty punainen helistin – yksityiskohta, jonka takanani istunut pikkupoika ilmoitti ilahtuneena ääneen.

Nummela, Gassot ja Tuominen sekä juoksujalkaa eestaas singahtelevaa Kania näyttelevä Joonatan Perälä ottavat toistuvasti suoraa kontaktia pieniin katsojiin ja luovat intensiivisen yhteyden yleisön ja näyttämöllä huseeraavien hahmojen välille. Välillä lasten ehdotukset naurattavat näyttelijöitäkin, tai näin olin näkevinäni, kun hattua yritettiin kiskoa Liisan päästä sinapin avulla. Esityksessä kuullaan (huom! ei nähdä) myös pieru-, pissa- ja pyllyhuumoria, koska se nyt vain aina naurattaa.

Lopuksi suuntaan valospotit ensembleen, jonka jäsenet taipuvat ripeässä tahdissa moneen. On kalapäistä palvelijaa, pippurista kokkia (varokaa, taas lentää kattila!), mahtavia pelikorttisotilaita, torkahtelevaa unikekoa, söpöä uivaa hiirtä, nimiäisissä tanssivaa juhlaväkeä, ihmeellistä dodoa, kränääviä ja lopulta sovun tekeviä kaksosia, hervotonta teeseuruetta ja vaikka mitä. Kiitos teille kaikille hilpeästä, rullaavasta ja sydämellisestä esityksestä.

P.S. Menee ehkä spoilaamisen puolelle, mutta Vartiovuorella näkemäni esitys sai minut tutustumaan kodinkoneiden historiaan, ja pakko on myöntää, että brittiläisen Cecil Boothin 1900-luvun alussa luoma pölynimuri oli melkoinen monsteri. 👹

---

Maksoin lipun itse.

Liisa Ihmemaassa

Ensi-ilta Turun kesäteatterissa Vartiovuorella 12.6.2025. Näin esityksen 28.6.2025

Alkuperäisteksti: Lewis Carroll Dramatisointi ja ohjaus: Kimmo Virtanen Sävellys: Kari Mäkiranta Lavastus- ja pukusuunnittelu: Marjo Haapasalo Koreografia: Venla Viisanen Nuket ja tarpeisto: Pia Kalenius Äänisuunnittelu: Mikko M. Koskinen Maskeeraus/kampaus: Alisa Oksanen Ohjaajan assistentti: Helka Tanskanen Tuottaja: Eeva Roisko

Rooleissa: Marc Gassot, Jarkko Kallionpää, Helmi-Leena Nummela, Joonatan Perälä, Anna-Sofia Tuominen ja Miia Wakonen

Lisäksi ensemble: Vilja Aavikko, Olivia Dellinger, Helmi Henell, Aaron Kalliola, Kauko Luttinen, Ilona Petäjä, Eedi Roisko, Enia Roisko ja Aapeli Mäkiranta

Pääkuvan kollaasissa Anna-Sofia Tuominen (selin) ja Irvikissa, Mark Gassot ja Joonatan Perälä sekä (oik.) Anna-Sofia Tuominen, Helmi-Leena Nummela ja Joonatan Perälä. Kuvat © Frans Rinne